Kirjan ensimmäinen painos on ilmestynyt vuonna 1885, joten tämä jos mikä on jo historiallinen romaani.
Kirjassaan Aho kertoo Ellistä, joka on maalaispappilan ainoa tytär. Jo lapsena hän joutuu kokemaan olemaan vääränlainen: hän on vanhempiensa mielestä "raju luonne", koska kiipeää mielellään kellarin katolle tai puuhun nähdäkseen suureen maailmaan. Hänen haaveilemisensakin ovat heidän mielestään joutavia, ja ne pitäisi saada kitkettyä tytöstä pois.
Kouluunkaan isä ei häntä päästäisi; hänestä naisen paikka on kotona, eikä sitä varten tarvitse käydä koulua. Mutta lopulta yllättävän käänteen seurauksena Elli lähetetään kuitenkin kaupunkiin kouluun.
Siellä hän joutuu kuitenkin kokemaan kipeästi oman erilaisuutensa ja ulkopuolisuutensa. Hän ei osaa käyttäytyä hienosti niin kuin muut, hän on kömpelö ja pukeutuu vaatimattomasti. Toiset pilkkaavat ja halveksivat häntä.
Entisenä koulukiusattuna en meinannut kestää lukea tätä kouluosiota kirjasta, mutta onneksi se ei kestänyt loputtomiin...
Koulun jälkeen elämä kotona vanhempien luona jatkuu kuitenkin tyhjänä. Paluuta maailmalle ei enää olisi. Iloa Elli saa kirjojen lukemisesta. Sitten kerran taloon ilmestyy maisteri, seurakunnan uusi apupappi, joka jää asumaan papin perheeseen. Maisterin matkaseurana on eräs ylioppilas. Näiden miesten myötä Ellin elämässä tapahtuu yhtä ja toista myllerrystä. Monenlaisia tunteita risteilee suuntaan ja toiseen.
Kirjan perusvire on hyvin surumielinen. Ellillä on unelmia, mutta todellisuus on aina yhtä kova. Aina jos jotain pientä ilonaihetta tulee elämään, pian tuleekin jo uusi pettymys ja pudotus maan pinnalle. Eikä naisella tai varsinkaan papin tyttärellä tunnu olevan paljoa vapautta tai valinnanvaraa elämässään. Ellikin joutuu kestämään pieniä, ahtaita piirejä, vaikka hän niin kaipaisi nähdä ja kokea maailmaa. Mutta tulevaisuus ei tunnu lupaavan hänelle muuta kuin avioliiton, perheen perustamisen ja kotitöitä.
Vaikka Ellin isä on pappi, hän on kuitenkin vapaamielinen ja hyväksyy jopa kirjallisuuden, mutta Ellin äiti kääntyy kirjan loppupuolella heränneeksi, joita kirja kuvaa synkkämielisiksi ja apeiksi. Äidin mielestä kirjallisuuskin on syntiä, ja se saa vain turhaan haaveilemaan kaikkea sellaista, mistä ei pidä haaveilla.
Surullinen, mutta myös kaunis, herkkä ja taitava kuvaus nuoren naisen elämästä ja sielunmaisemasta 1800-luvun lopun Suomessa.
Loppuun kuvaava ote Ellin äidin mietteistä kirja alkupuolelta:
"... niin pitäisi hänen mielestään tytön antaa elää ja olla niinkuin hän halusi, iloita, juosta, kiipeillä ja haaveksia, niinkuin halutti ja mieli teki. Mutta ehkä olisi kuitenkin parempi tukahduttaa semmoinen jo alussa, niinkuin hänelle itselleenkin oli tehty... ettei se pääsisi mieleen juurtumaan koko elämän ajaksi. - Hän itse ei ollut milloinkaan saanut luonnolleen valtaa antaa, ei missään suhteessa. Tuskin oli saanut juostakaan, vielä vähemmän puihin kiipeillä ja olla lentelevinään. Se oli sopimatonta ja se oli syntiä hänen lasna ollessaan. Vaikka ei hän milloinkaan ollut saanut siitä vakuutetuksi itseään. Vaan hänen oli täytynyt silloin ja täytynyt aina jälkeenpäin. Ei milloinkaan, mitä itse oli halunnut, aina sitä, mitä muut tahtoivat."
WSOY 2011
Ensimmäinen painos 1885
Päällys Marjaana Virta
Muissa blogeissa: Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä, Amman lukuhetki, Tarukirja ja Kirjan pauloissa. Muun muassa! Jotkut muut olivat bloganneet samalla kertaa myös tämän romaanin jatko-osasta Papin rouva, mutta niitä bloggauksia en nyt ottanut tähän, koska en itse halunnut vielä lukea, mitä Papin rouvasta sanotaan. Itselläni on nimittäin sekin parhaillaan lainassa kirjastosta, joten saatan lukea sen hyvinkin pian!
EDIT: Vähän myöhemmin luin Papin rouvaa puoleenväliin asti, mutta koin sen kovin raskassoutuiseksi, enkä jaksanut innostua siitä yhtä paljon kuin Papin tyttärestä. Ehkä siinä oli jo vähän toistoa, erään Papin tyttäressä alkaneen kuvion pitkittämistä. Hyvä kirja sekin on varmasti, mutta itse en jaksanut lukea sitä loppuun asti...
En ole lukenut Aholta mitään, mutta tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Voisin mahdollisesti lukaista tämän joskus klassikkohaasteeseen. Tykkään "vanhasta" suomalaisesta kirjallisuudesta, mutta aika vähän tulee sitä luettua.
VastaaPoistaMinä olen kyllä nyt ihastunut Ahoon. Rautatie oli ihanan humoristinen ja tämä Papin tytär taas syvällinen. Lainasinkin jo lisää Ahoa, mm. hänen kirjansa Yksin, joka kertoo Pariisista.
PoistaAhossa on sekin hyvä puoli (minun mielestäni), että hänen kirjansa ovat ohuita. Klassikon ei siis ole pakko olla aina joku kauhean paksu ja työläs järkäle! :)
Papin tytär on kyllä vaikuttava teos. Kirjoitin siitä pari mainintaa itsekin eilisessä kuupostauksessani, vaikka ensin ajateltuna tuntuukin, ettei Juhani Ahon tuotannolla ole mitään tekemistä kuun kanssa.
VastaaPoistaSuosittelen myös lukemaan Pariisiin sijoittuvan Yksin-teoksen, jollet ole sitä vielä lukenut. Juha oli myös hyvä. Kaikista suomalaisista kirjailijoista Juhani Aho onnistuu koskettamaan syvimmälle sieluun, ainakin minua.
Tämä oli kyllä vaikuttava teos. Lainasinkin heti tämän bloggauksen kirjoitettuani lisää Juhani Ahoa, mm. juuri sen kirjan Yksin. Se kiinnostaa Pariisin takia, mutta varmasti siinä on muutakin sisältöä :) Kyllä Ahon teksti tosiaan tuntuu koskettavan syvälle sieluun!
Poista