torstai 18. heinäkuuta 2019

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Belgradin yliopiston nuori serbiprofessori Milos ystävystyy opiskelijansa Besorin kanssa, joka on albaani. Myöhemmin Besor joutuu kymmeneksi vuodeksi vankilaan osallistuttuaan aivan viattomaan albaaniopiskelijoiden mielenosoitukseen. Silloin Milos ottaa Besorin vaimon ja tyttären asumaan perheensä luokse Pristinaan, jossa he silloin asuvat. Näin Milosin poika Zlatan ja Besorin tytär Ajkuna kasvavat yhdessä kuin sisarukset, ja myöhemmin he rakastuvat toisiinsa.

Uusi vuosi 1999 kuitenkin kääntää heidän kohtalonsa. Alkaa julma Kosovon sota, ja nuoret joutuvat eroon toisistaan. Kumpikin joutuu kokemaan sodan kauhut: Zlatan pakotetaan vastoin tahtoaan mukaan sotaan tappamaan albaaneja, Ajkuna puolestaan kokee jotain niin traumaattista, ettei hän vuosikausiin puhu kokemastaan kenellekään. Molemmat päätyvät pakolaisina pois kotimaastaan: Zlatan Italiaan ja Ajkuna Sveitsiin. Kummallakaan ei ole tietoa siitä, mitä toiselle on tapahtunut ja onko tämä edes selvinnyt hengissä sodasta.

Kumpikaan ei kuitenkaan unohda toistaan, vaikka vuodet kuluvat ja elämä vie heitä molempia omaan suuntaansa. Onhan Zlatan luvannut etsiä Ajkunan käsiinsä, tapahtui heille mitä tahansa:

"'Hymyile', Zlatan sanoo. 'Eivät ne saa minua kiinni. Lähden Belgradiin heti kun mahdollista.'
  Ajkuna ei vastaa mitään, mutta Zlatan lukee hänen silmistään kysymyksen.
  'Ja jos saavat, teen kaikkeni, että löydän sinut. Joudun minä minne tahansa, joudut sinä minne tahansa.'
  'Nuo ovat vain lupauksia, mutta eihän meillä muuta ole. Joko elävinä tai kuolleina, me lähdemme täältä kaikki, ja sade huuhtoo jälkemme tältä maalta. Jää vain ruudin haju', Ajkuna sanoo.
  Ja mustarastaiden laulu auringon noustessa, Zlatan ajattelee. Mutta hän ei sano mitään.
  Ajkuna työntää kotioven kiinni takanaan, ja yksinäinen hahmo lähtee kävelemään pitkin Pristinan autioita katuja. Yö raahustaa väsyneenä kuin haavoitettu eläin."

Kun Zlatan ja Ajkuna vuosien jälkeen vihdoin löytävät toisensa, onko heidän vielä mahdollista jatkaa yhteistä rakkaustarinaa siitä, mihin se nuorena jäi? Entä jos traumaattiset kokemukset ovat muuttaneet toisen ihmisen sisimmän niin, ettei hän ole enää sama kuin silloin? Näihin kysymyksiin Ajan riekaleita etsii vastausta.

Vaikka sodassa tapahtuu hirveitä asioita ja ihmiskohtalot ovat toinen toistaan traagisempia, Anilda Ibrahimilla on lahja kirjoittaa niin kauniisti, että hänen romaaninsa lukeminen ei tunnu raskaalta eikä liian ahdistavalta. Kauniista kielestä huolimatta teoksen läpi kulkee kuitenkin melankolinen sävy, js asiat kerrotaan realistisesti. Juuri näin vaikeita ja monimutkaisia kirjassa kuvatut kokemukset ja tapahtumat voisivat olla myös elävässä elämässä.

Teos on niin pysäyttävä ja puhutteleva, että jäin melko sanattomaksi viimeisen sivun luettuani. En osaa sanoa enempää, mutta mestariteos Ajan riekaleita on ilman muuta, eikä olekaan ihme, että se on valittu mukaan Tammen Keltaiseen kirjastoon. Aionkin ehdottomasti lukea myös Ibrahimin aikaisemman romaanin, Punaisen morsiamen. Tämän jälkeen odotukseni sitä kohtaan ovat korkealla!

Albanialaissyntyinen Anilda Ibrahimi on muuttanut ensin Sveitsiin ja myöhemmin Italiaan, jossa hän nyt asuu. Hän on aiemmin julkaissut runoja äidinkielellään, mutta nämä kaksi romaaniaan hän on kirjoittanut italiaksi.

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013
Alkuteos L'amore e gli stracci del tempo (2009)
Suomentanut Helinä Kangas
Päällys Emmi Kyytsönen

Kirjasta taitaa olla aika paljon bloggauksia, tässä niistä muutamia: Kirja vieköönLumiomenaKirjavinkitMaailmankirjat ja Kirjasähkökäyrä.

2 kommenttia:

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.