Soile Yli-Mäyry: Palava tuhka

Toimittanut Marja-Leena Virtanen

Olen ihaillut Soile Yli-Mäyryä niin kauan kuin muistan, joten on yllättävää, että sain vasta nyt luettua tämän jo vuonna 2002 ilmestyneen kirjan, jonka olin jo kauan halunnut lukea. Vasta tänä kesänä sain myös vihdoin käytyä Soile Yli-Mäyryn taidehallissa, jonne minulla on ollut vajaan 40 kilometrin matka jo vuosien ajan... Mutta lähelle on joskus pitkä matka! Miten monet Lapin reissut on tehty tänä aikana, mutta lähikohteet ovat jääneet...

Heti kirjan ensimmäinen kappale kuvaa hyvin sitä kaikkea, mitä ihailen Soile Yli-Mäyryssä:

"Haalareitteni väritahroista näkyy, että olen ottanut koko paletin käyttööni. Koska Luoja antaa kukkaniityssä eriväristen kukkien kukkia, niin miksi en käyttäisi väripaletin kaikkia värejä? Aamuisin herätessäni olen onnellinen siitä, että minulla on taas tänään käytössäni maailman kaikki värit."

Yli-Mäyry on suuri idolini juuri siksi, että vaikka hän on kotoisin pienestä eteläpohjalaisesta kylästä, kuten itsekin olen, ja vaikka hänelläkin oli lapsena ja nuorena rankkaa siellä pienessä kylässä (kuten minullakin oli), hänellä on ollut rohkeutta olla oman tiensä kulkija, joka vaikuttaa ihmisenä yhtä värikkäältä kuin hänen upea taiteensakin.

Soile Yli-Mäyryn molemmat vanhemmat olivat kuuroja, mistä johtuen he koko perheenä olivat kyläyhteisössä outoja ja ulkopuolisia. Lapset joutuivat kuulemaan kaikki ne pahanpuhumiset, joita vanhemmat eivät kuulleet, ja muutenkin lasten piti jo lapsena olla aikuisia, toimia tulkkina ja hoitaa asioita.

Soile sanoo kirjassa olleensa synkkämielinen erakko. Hän piirsi paljon ja olikin lahjakas jo silloin. Kirjassa on yksi hänen 14-vuotiaana tekemänsä piirros, jollaista useimmat eivät osaisi aikuisenakaan tehdä. Hänellä oli päämääränä vain käydä koulu loppuun ja päästä pois Mäyrystä.

Soile Yli-Mäyry lähti sitten rohkeasti maailmalle ja opiskeli sekä Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä että Stuttgartin taideakatemiassa Saksassa. Lopunhan me tiedämme: upeat taideteokset ja upean uran, lukuisat näyttelyt ympäri maailmaa.

Koki hän 80-luvulla myös taiteellisen umpikujan, mikä ajoi hänet yliopistoon opiskelemaan valtiotiedettä. Se kannatti, sillä luovuus heräsi uuteen kukoistukseen.

Kirjassa on siellä täällä paljon Yli-Mäyryn maalauksia eri vuosikymmeniltä. Niistä huomaa, miten paljon ja monenlaisia teoksia hän on tehnyt eri aikoina - ja kaikki yhtä upeita! Anteeksi tämä toisto, en nyt jaksa keksiä muuta sanaa tuon upean tilalle... Maalaukset ovat todella puhuttelevia, niitä voisi katsoa vaikka kuinka pitkään ja löytää aina uusia ulottuvuuksia, yksityiskohtia ja mietittävää.

Puhuttelevuus tulee varmasti siitä, mitä taiteilija itse sanoo kirjassa:

"Jos minun pitää kiteyttää tuotantoni vain sanaan tai kahteen, niin ne ovat ihmisen särkyvyys. Eri näkökulmista kuvaan ihmistä, joka menee rikki."

Itseäni kosketti erityisesti se, mitä Yli-Mäyry kertoo ensimmäisestä Palava tuhka -maalauksestaan ja 80-luvun alussa kokemastaan raskaasta elämänvaiheesta, joka käsittääkseni liittyi tuohon taiteelliseen umpikujaan:

"Olin juuri tuo keppiin tukeutuva vanhus, jonka olen kuvannut ensimmäisessä Palavassa tuhkassa. Tummasävyinen maalaus vaikuttaa synkältä, mutta minä näen siinä myös toivoa uudesta. Vanhan pitää palaa tuhkaksi, ennen kuin voi syntyä mitään uutta. Myös vanhuksen kävelykeppi vaikuttaa tutulta. Se on se sama keppi, jonka sieppasin matkamuistoksi Hessen syntymäkaupungista. Sain Palavan tuhkan valmiiksi vuonna 1984."

Hienoa on, että Yli-Mäyry on palannut juurilleen Mäyryyn ja pitää Taidehalliaan avoinna siellä kesäisin.

Eteläpohjalaisena en voi olla lainaamatta vielä tätäkin, koska minusta Yli-Mäyry sanoo tämän niin osuvasti:

"Olen kotoisin lakeudelta, jonka maisema on tasainen kuin tyyni meri, mutta ihmiset kiihkeitä kuin tulivuori."

Tämä on kyllä niin totta, ja sitä kiihkeyttä taiteilija Soile Yli-Mäyryssä itsessään on hyvinkin selvästi. Hänessä jos kenessä on myös sitä kuuluisaa pohjalaista yritteliäisyyttä. Tämän kirjan sivuilta sitä ei voi olla huomaamatta.

Tulin nyt lukeneeksi tämän jo ajat sitten ilmestyneen painoksen, vaikka kirjasta on näköjään olemassa  myös uusi, täydennetty laitos. Pitänee vilkaista sitäkin joskus, kunhan saan sen käsiini.

Jos Soile Yli-Mäyry itse lukee tämän joskus, niin sinulle lämmin kiitos siitä, että olet olemassa, kiitos ihanasta, voimaannuttavasta taiteestasi ja tästä hienosta kirjasta!

Jos Yli-Mäyryn taide on jäänyt jollekin tuntemattomaksi, sitä voi nähdä hiukan esimerkiksi hänen nettisivuillaan http://www.soileyli-mayry.com/finnish.html.

Ajatus Kirjat 2002
205 sivua
Valokuvat Pentti Koivunen ja Soile Yli-Mäyry, ellei toisin mainita
(Päällys on ilmeisesti jonkun Heikin käsialaa, mutta kirjaston tarra on tavalliseen tapaan peittänyt hänenkin tarkemman henkilöllisyytensä... eikä sitä löytynyt pikaisella googletuksellakaan.)

Kirjasta bloganneet myös Kirjasähkökäyrä ja Jonnan lukunurkkaus.