tiistai 9. heinäkuuta 2019

Meik Wiking: Hygge - Hyvän elämän kirja

Viime viikolla, kun mökkeilimme Torniossa, aloin vihdoin lukea tätä Meik Wikingin ihanaa Hygge-kirjaa. Se sopikin lomafiiliksiin paremmin kuin hyvin. Kirjakuvan olin ottanut jo kesäkuun alussa kotona, mutta kuva osoittautui vieläkin ajankohtaiseksi, koska Lapissa syreenit kukkivat vielä. Oli ihanaa nähdä niitä, kuten myös esimerkiksi kukkivia lumipalloheisipensaita, ja totesinkin, että kesällä Suomessa pitäisi reissata etelästä pohjoiseen päin sitä mukaa, kun kukinta siirtyy pohjoisemmaksi. Niin saisi nauttia muuten niin lyhyestä kukinnasta pitempään!

Meik Wiking on tanskalainen onnellisuustutkija, kööpenhaminalaisen The Happiness Research Instituten johtaja. Tanskalaiset ovat vuodesta toiseen kärkisijoilla maailman onnellisuustilastoissa, ja Wikingin kirja kertoo miksi. Onhan Suomikin siellä kärjessä, mutta kun luin tämän kirjan, minusta alkoi tuntua, että tanskalaisilla on kyllä nautiskelu paremmin hallussa kuin meillä. Onhan heillä sanakin sitä varten, tuo hygge, joka liittyy kaikenlaiseen tunnelmointiin, nautiskeluun, rentoutumiseen ja elämän pieniin iloihin.

Joissain asioissa me suomalaisetkin olemme sentään samalla tasolla tanskalaisten kanssa, nimittäin kahvin ja makeisten suurkuluttajia olemme molemmat.

Mutta mikä tekee Tanskasta aivan omaa luokkaansa olevan maan? Tanskalaiset esimerkiksi tapaavat ystäviään ja perheenjäseniään enemmän kuin muut eurooppalaiset, ja se on jo jotain, koska luulisi ihan, että eteläeurooppalaiset olisivat ykkösiä sosiaalisuudessa. Tanskalaiset eivät myöskään säästele kynttilöitä vain jouluun ja erityistilanteisiin, vaan polttavat niitä aina kun mahdollista. 28 % tanskalaisista polttaa kynttilöitä päivittäin, 23 % neljästä kuuteen päivänä viikossa ja 23 % yhdestä kolmeen päivänä viikossa. Harvemmin kynttilöitä polttavia jää jäljelle todella vähän!

Tanskalaisilla on myös usein kotona hyggesoppi, pieni nurkkaus, jossa voi tehdä olonsa mukavaksi. Siellä on vilttejä, tyynyjä ja muuta mukavaa rentoutumis- ja nautiskelurekvisiittaa. Esimerkiksi Meik Wiking viihtyy kotinsa leveällä ikkunalaudalla.

Ravintolat ja kahvilatkin valitaan hyggeä silmällä pitäen. Mitä hyggempi, tunnelmallisempi paikka, sitä parempi. Joskus Wiking kertoo jopa juovansa pahaa kahvia eräässä paikassa vain siksi, että siellä on takka - siis hyggeä! Mutta toki herkulliset maut ja kulinarismi ovat hyggeä myös. Siinä asiassa ei kuitenkaan ratkaise raha; rahalla ja suorituksilla kehuskelua tanskalaiset eivät muutenkaan arvosta. Hyggeä voi olla vaikka retkieväiden syöminen nuotiolla, eikä se maksa paljon.

"Vietin kerran ystävieni kanssa joulua edeltäneen viikonlopun vanhassa mökissä. Vuoden lyhintä päivää piristi lumi, joka peitti ympäröivän maiseman. Kun aurinko laski neljän aikaan iltapäivällä, tiesimme, että emme näkisi sitä seitsemääntoista tuntiin, ja suuntasimme sisälle mökkiin sytyttämään tulen.
  Olimme kaikki väsyneitä patikoinnista ja istuimme puolinukuksissa mökin tulisijan äärellä yllämme väljät puserot ja jaloissamme villasukat. Ainoat äänet olivat kiehuvan padan porina, takkatulen rätinä ja silloin tällöin kuulunut hörppäys, kun joku siemaisi glögiä lasistaan. Sitten yksi ystävistäni rikkoi hiljaisuuden.
  'Voiko tämän hyggempää enää olla?' hän kysyi retorisesti.
  'Kyllä', yksi tytöistä totesi hetken kuluttua. 'Jos ulkona raivoaisi myrsky.'
  Me kaikki nyökkäsimme."

Kirja ei tietysti pelkästään kerro Tanskasta ja tanskalaisista, niin kiinnostavaa kuin heidän elämäänsä ja ajatteluunsa onkin tutustua; tunnen nimittäin Tanskaa todella huonosti. Kirjassaan Wiking antaa hyviä hygge-vinkkejä meille kaikille muillekin.

Kirjassa on lukuja monista eri aihepiireistä: valosta, sisustuksesta, ruuasta ja juomasta, vaatteista, hyggestä kotona ja kodin ulkopuolella, hyggestä eri vuodenaikoina, joulusta, kesähyggestä ja niin edelleen. Wikingin opastuksella tehdään myös hyggekierros Kööpenhaminassa. Muutamia ruokaohjeitakin on mukana niille, joita kiinnostaa kokeilla tanskalaista hygge-ruokaa.

Tanskalaiset osaavat hyggeillä jopa töissä; sielläkin voidaan esimerkiksi polttaa kynttilöitä. Syyksi tähän kaikkeen hyggeintoiluun Wiking selittää Tanskan ilmaston. Tanskan talvi on ankea: ei ole välttämättä lunta, eikä ulkoilu marraskuusta maaliskuuhun juuri innosta. Siksi tanskalaiset viettävät talvensa enimmäkseen sisätiloissa, ja olostaan on osattava nauttia. Muutenkin Tanskassa on kuulemma kaksi talvea: harmaa ja vihreä. Siellä on tuulista ja sateista. On siis osattava tehdä itsensä onnelliseksi säästä huolimatta.

Luvussa, jonka otsikko on Koti, on lopuksi ohjeet hygge-hätäpakkauksen tekemiseen. Siinä on pitkä lista tavaroista, joita voi koota laatikkoon, komeroon tai matkalaukkuun "niitä iltoja varten, jolloin veto on poissa, suunnitelmia ei ole, ulos ei huvita lähteä, ja ainoa, mikä kiinnostaa, on laatuajan viettäminen yksin." Wikingin laatima luettelo on niin houkutteleva, että tekee mieli alkaa heti koota omaa "selviytymispakkaustaan". (Tämä olikin itse asiassa minun lempikohtani koko kirjassa!)  Pakkaukseen voi laittaa esimerkiksi lempikirjojaan, lempimusiikkiaan, lempielokuviaan, lempiteetään, villasukat - ja paljon muuta. Mitä ikinä itse pitää hyggeimpänä.

Kerrassaan mainio hyvänmielenkirja siis! Luonnollisesti myös lukuisat värikkäät tunnelmakuvat ja vaihteleva sivuntaitto piristävät teosta ja tekevät siitä nautinnollista, hyggeä luettavaa!

Readme.fi 2017
287 sivua
Alkuteos The Little Book of Hygge (Penguin Life 2016)
Suomentanut Tapani Lahtinen
Suunnittelu Hampton Associates

Kirjasta on blogannut ainakin Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, joka toteaa olleensa suuri hyggeharrastaja jo ennen kuin oli kyseistä sanaa kuullutkaan. Muita bloggauksia: Mielen maisemiaToukokuun tyttöPieni kirjasto (joka tarjoaa vastapainoksi myös kritiikkiä ainakin asiavirheistä ja kuvituksesta) ja Juha Hietanen.

Kuuluu olleen ihan hygge-hype joskus. No, minulta onnekseni menevät kaikki hypetykset ohi, kun täällä periferiassa elävänä marginaalisena kirjabloggaajana (joka seuraa mediaakin laiskanpuoleisesti, silloin kun kirjojen lukemiselta ehtii...) voi rauhassa olla kiinnostunut vain siitä, mistä on kiinnostunut. Siksi tykkäsin tästä kirjasta, eikä se edusta minulle mitään muoti-ilmiötä, koska elämästä nauttiminenhan on vanha juttu - ja tärkeä sellainen! - vaikka siitä tässä käytetäänkin niin trendikästä tanskalaista sanaa... Hyggehössötykset voivat ja saavat mennä ohi, mutta elämä jatkuu - ja aina paremmin jaksaa, kun osaa myös nautiskella!

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä. Vaikuttaa sopivalle kirjalle sadepäiviin tai sitten syksyn ja talven viimoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, johonkin sellaiseen hetkeen oikein sopiva kirja! Mutta toimi kyllä myös kesällä luettuna :)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Olen itsekin lukenut aikoinaan tämän teoksen ja nyt alkoi tehdä mieli kaivaa kirja uudelleen kätköistä esiin.

    Voin myös vahvasti suositella sarjan "kakkososaa", Lykke – Onnellisten ihmisten salaisuudet :). Samalla kevyellä otteella kirjoitettu ja todellinen hyvän mielen kirja. Ihanaa alkavaa syksyä ja hyggeilyä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi! Kannattaa ehdottomasti lukea tämä ihana kirja uudestaan. Minua on myös kiinnostanut se Lykke-kirja, joten kiitos kun muistutit siitä 😊 Ihanaa ja hyggentäyteistä syksyä sinulle!

      Poista