Leïla Slimani: Kehtolaulu

Kuvassa näkyy osa Lapin "matkamuistoistani": Leïla Slimanin psykologinen trilleri Kehtolaulu ja hauska kirjakassi, jolle tulee varmasti olemaan käyttöä! Kotiuduimme eilen Lapin reissusta, ja tämä päivä on mennyt väsähtäneenä lueskellessa. Ehkä Kehtolaulu ei ollut paras mahdollinen kirja väsyneelle ja piristystä kaipaavalle lukijalle, mutta menihän se tässä välipalana. Ainakin sen luki nopeasti.

Tiesin etukäteen, että vaikka Kehtolaulu on psykologinen trilleri, monet ovat pettyneet siihen, koska siinä ei ollut jännitystä. Ainakin Instagramissa olen nähnyt tällaista palautetta (Tosin - niille jotka eivät tiedä - minähän suljin blogin Instagram-tilin vähän aikaa sitten rajun someähkyn seurauksena, niin ihana kuin bookstagram olikin... Mutta juuri siksi myös aivan liian koukuttava...). Onhan tietysti selväkin, että teos on erilainen, kun rikos ja sen tekijä paljastetaan heti ensimmäisellä sivulla. Siksi en itse odottanutkaan jännitystä, vaan vain taustaa sille, miksi Louise teki sen minkä teki. Siitä näkökulmasta luettuna kirja tekikin tehtävänsä. Taustatietoa se kyllä tarjosi.

Slimani kertoo kirjassa pariisilaisesta pariskunnasta, Myriamista ja Paulista. Heillä on kaksi lasta, ja vaikka juristiksi valmistunut Myriam yrittää aluksi olla kotona lasten kanssa, häntä alkaa nopeasti väsyttää ja ahdistaa kotiäidin pienet ympyrät. Hän palaa töihin, mutta se merkitsee sitä, että heidän on palkattava lastenhoitaja.

Myriam on itse arabitaustainen - ehkä pohjoisafrikkalainen, kuten kirjailija Leïla Slimani itsekin (joka on muuttanut Marokosta Ranskaan 17-vuotiaana). Hän ei taida itsekään ihan hyväksyä omaa taustaansa, koska ei halua ketään maahanmuuttajaa lastensa hoitajaksi, joten he päätyvät valitsemaan valkoihoisen Louisen, joka onkin oikea kunnollisuuden ja luotettavuuden perikuva.

Muutenkin Louise osoittautuu todelliseksi unelmien lastenhoitajaksi, joka hoitaa pian perheen kodissa kaiken muunkin kuin lapset. Pian Myriam ja Paul eivät enää pärjäisi ilman häntä - eikä hän ilman heitä. Idylli on täydellinen.

Mikä sitten johtaa siihen, että jo ensimmäisellä sivulla pikku Adam on kuollut, Mila on kuolemaisillaan ja se täydellinen lastenhoitaja Louisekin henkitoreissaan itsemurhayrityksen jälkeen? Taustat tähän avautuvat lukijalle vähitellen.

Ei mikään kevyt tarina, ei todellakaan. Hirveän surullinen ja traaginen tarina kaikkien henkilöiden kannalta. Kaikki juontaa juurensa Louisen traagiseen elämään, josta kukaan ei tiedä mitään. Hän kun ei asioistaan puhele. Vaikka Louise onkin valkoinen ja siinä suhteessa erilainen kuin kaikki muut leikkipuiston lastenhoitajat, hänkin kuuluu yhteiskunnan kovaosaisiin. On järkyttävää nähdä, millaiseen tilanteeseen hän on ajautunut elämässään, eikä edes omasta syystään.

Viiltävän tarkkanäköisesti Slimani kuvaa kuilua Pariisin köyhien ja rikkaiden välillä - yhteiskunnan eriarvoisuutta. Sitä miten Louisen tilanne vain pahenee, hän kokee joutuneensa umpikujaan eikä  näe ulospääsyä.

Varsinaista jännitystä kirjassa ei tosiaan ole, mutta yhteiskuntakuvausta sitäkin enemmän. Kevyttä ja rentouttavaa luettavaa Kehtolaulu ei myöskään ole, mutta jos olet valmis lukemaan ahdistavan ja ajatuksia herättävän tarinan, joka vetää hiljaiseksi, silloin tämä voi olla sinun kirjasi. Myös psykologista ihmismielen kuvausta lukijalle tarjotaan.

Ymmärrän kyllä, miksi Kehtolaulu on palkittu vuonna 2016 Goncourtilla, Ranskan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla. Juuri siksi, että tämä ei ole mitään hömppää, vaan kuvaa niin terävästi karua yhteiskunnallista todellisuutta. Eikä pelkästään niiden huono-osaisten kannalta, vaan myös keskiluokkaisten ja työssä käyvien, jotka joutuvat tasapainottelemaan työn ja perheen yhteensovittamiseksi.

"Pikkuhiljaa Louise kesyttää tytön. Päivästä toiseen hän kertoo tälle tarinoita, joissa seikkailevat aina samat henkilöhahmot. Eksyneet orpotytöt, vangitut prinsessat ja ränsistyneissä linnoissa asuvat kauheat hirviöt. Louisen mielenmaisemaa kansoittavat oudot otukset, joiden joukossa on koukkunokkaisia lintuja, yksijalkainen karhu ja surumielisiä yksisarvisia. Tyttö sulkee suunsa. Ja pysyttelee Louisen lähettyvillä tarkkaavaisena, kärsimättömänä. Kärttää henkilöhahmojen paluuta. Mistä nuo tarinat ovat peräisin? Ne kumpuavat naisesta jatkuvana virtana ilman että hän ajattelee asiaa sen kummemmin, ilman että hän yrittää muistella tai kuvitella. Mistä mustasta lammesta, mistä synkästä metsästä Louise ammentaa nuo julmat sadut, joissa kiltit lopuksi kuolevat, pelastettuaan ensin maailman?"


WSOY, 1. painos 2018
237 sivua
Alkuteos Chanson douce (2016)
Suomentanut Lotta Toivanen
Kannen kuva: Marie Carr / Arcangel

Kehtolaulusta lienevät bloganneet jo "melkein kaikki" kirjablogit. Mainittakoon tässä esimerkiksi Rakkaudesta kirjoihin, Reader, why did I marry him?, Kulttuuri kukoistaa, Eniten minua kiinnostaa tie, Kartanon kruunaamaton lukija ja Kirjasähkökäyrä.