tiistai 16. heinäkuuta 2019

Sari Savela: Uupumuksesta uuteen alkuun - Minun tarinani

Sari Savela kertoo tässä kirjassaan oman uupumustarinansa. Hän ei käytä sanaa työuupumus, koska kuten hän toteaa, uupumus voi olla monen eri tekijän summa, jolloin työ voi olla vain yksi monesta kuormittavasta asiasta. Elämässä käy joskus niin, että yhtä aikaa ja pitkänkin ajan kuluessa ihmisen harteille kasaantuu lisää ja lisää painolastia, kunnes seurauksena on lopulta voimien loppuminen ja uupumus.

Näin kävi myös Savelalle. Häntä ei uuvuttanut vain työ, vaan myös esimerkiksi perhettä koetelleet monet sairaudet ja työttömäksi joutumiset.

"Koettelemuksia oli kuluneiden vuosien aikana totisesti ollut ihan yli oman tarpeen. Siltä ainakin tuntui. Edellisistä ei ennättänyt toipua, kun jo uudet vaikeudet kolkuttivat ovelle", hän kirjoittaa.

Savela kertoo kirjassa niin uupumiseensa johtaneesta elämäntilanteesta kuin sairaus- ja toipumisajastaan. Kirjan toisessa osassa hän lisäksi kertoo lyhyesti oman elämäntarinansa. Myös hiukan perheensä historiaa hän avaa - eli isovanhempiensa ja vanhempiensa kokemuksia, jotka luonnollisesti ovat myös omalta osaltaan vaikuttaneet kirjoittajan elämään. Juuret ja suvun historia eivät voi olla vaikuttamatta meihin; monet asiat siirtyvät sukupolvesta toiseen.

Kiinnostavaa omasta näkökulmastani oli se, että myös Savelan äiti jäi pienenä sotaorvoksi (kuten minunkin), ja muutenkin hänen äidissään ja minun äidissäni tuntui olevan jotain samantyyppistä. Johtuneeko se sitten juuri sotaorpoudesta vai muista syistä. Itse olen vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa alkanut ymmärtää äidin sotaorpouden vaikutusta sekä hänen omaan elämäänsä että minunkin elämääni.

Kristittynä Savela kertoo elämästään luonnollisesti myös kristillisen uskonsa näkökulmasta. Kirjan takakannen sanoin myös "usko riisutaan kaikesta omasta suorittamisesta, kun voimat ehtyvät ja uupumus saa yliotteen. Uupumuksesta toipuminen avaa uusia ovia ja on uuden alku."

Juuri kristillinen näkökulma tuo tähän teokseen paljon rohkaisevia toivon näköaloja. Kuten seuraavakin ote:

"Olin jo pitkään odottanut uusia tuulia elämääni. Vuoden 2011 aikana kirjoitin päiväkirjaani usein: Herra, milloin muutos tulee?
  Tekstejä kirjoittaessani muutos oli jo alkanut, vaikka en sitä käsittänyt. Sen ensi vaihe oli luopuminen perhelehden tekemisestä. Sitä seurasivat valokuvausopinnot, luopuminen toisesta päätyöstä sekä uupumus ja masennus. Kuinka olisin osannut aavistaa, että reitti uuteen vaiheeseen kulkisi synkän laakson kautta? Kun toivoo muutosta, ajattelee yleensä jotain kivaa ja innoittavaa uutta haastetta tai tehtävää, joka yllättäen avautuu eteen. Nyt jälkeenpäin tajuan, että asiat ja tapahtumat ovat edenneet oikeassa järjestyksessä. Näin täytyi käydä.
  Vaikka tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta, olen levollisella mielellä. Jumala koettelee, mutta ei yli kestokykymme."

Myös monet kirjassa lainatut raamatunkohdat ovat rohkaisevia.

Kirjan viimeisessä luvussa Opittua Savela jakaa uupumuksen aikana ja sen jälkeen oppimaansa. Hyviä asioita itsestään huolehtimisesta, levon ja stressittömän elämän tärkeydestä ja esimerkiksi erityisherkkyydestä, mikä on yksi helposti kuormittava tekijä ihmisen elämässä. Niin ihanaa kuin herkkyys toisaalta on, se saa ihmisen kokemaan asiat paljon muita ihmisiä voimakkaammin ja esimerkiksi imemään itseensä toisten ihmisten tunnetilat, mikä on raskasta.

Myös myötätuntouupumusta ja hengellisen näyn kuolemista Savela käsittelee. Ehkä meidän näkymme on kuoltava, että pääsisimme lähemmäs Jumalaa ja että hän voisi tehdä meidän elämässämme jotain uutta. Kirjassa lainataan David Wilkersonia, joka on sanonut, että Jumala "haluaa ennemmin voittaa sinut itselleen kuin sinun voittavan maailman hänelle."

Tässä jotain hyvin vajavaisesti ilmaistua tästä kirjasta. Nimensä mukaisesti se ei kerro vain uupumuksesta, vaan myös uudesta alusta, ja rohkaisee uskomaan vaikeuksienkin keskellä uusiin vaiheisiin ja parempaan huomiseen. Kuten Sari Savela toteaa, uupumuksen kokenut ei välttämättä toivu aivan entiselleen, mutta kun ottaa omat rajalliset voimavaransa huomioon ja pitää huolta rajoistaan sekä jaksamisestaan, on mahdollista elää hyvää elämää omista lähtökohdistaan käsin.

Rohkaiseva ja voimaannuttava kristillinen uupumuskirja!

Päivä Oy 2015
144 sivua
Etukannen suunnittelu: Lähdemedia Oy
Kannen kuva: Elina Savela
Kansi: Päivä Oy

2 kommenttia:

  1. Olipa sattuma, kun olin juuri alkamassa kuuntelemaan blogikierroksen jälkeen tätä: http://avaimia.net/uupumuksesta-uuteen-elamaan-2/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa tosiaan! Kannattaa lukea tämä kirjakin, jos et ole vielä lukenut.

      Poista