Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Kesällä luin kolmasosan Karina Sainz Borgon romaanista La hija de la española, mutta siihen se jäi sillä kertaa. Nyt syksyllä kirja on kuitenkin ilmestynyt suomeksi nimellä Caracasissa on vielä yö, ja päätin lukea sen mieluummin ihan omalla äidinkielelläni.

Kirjailija on kotoisin Venezuelasta, josta hän on muuttanut Espanjaan kymmenen vuotta sitten. Muistaakseni luin jostain, että kun hän viimeksi kävi Venezuelassa vuosia sitten, hän ei enää tunnistanut omaa kotimaataan. Niin paljon siellä on kaikki muuttunut - pahempaan päin.

Juuri sitä Venezuelan nykyistä kaaosta ja suoranaista anarkiaa Sainz Borgo kuvaa romaanissaan ahdistavasti ja todentuntuisesti. Onneksi hän (ja suomennoksen osalta Taina Helkamo) käyttää kuitenkin monin paikoin kaunista kieltä, ja lisäksi aina välillä kerrotaan päähenkilön muistoja lapsuudestaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Siitä rauhallisesta Venezuelasta oli mukava lukea.

Kirjan päähenkilö Adelaida Falcón on asunut Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa kahdestaan äitinsä kanssa, jonka nimi oli myös Adelaida. Tarina alkaa kuitenkin siitä, kun äiti on kuollut syöpään, ja Adelaida joutuu hautaamaan hänet, mikä ei ole helppoa maassa, jossa hinnat ovat tähtitieteellisiä ja jossa hautausmaallakin joutuu pelkäämään väkivallan kohteeksi joutumista.

Jotain maan todellisuudesta kertoo seuraava ote:

"Koko kaupungissa ei ollut ensimmäistäkään klinikkaa, jonka potilaspaikoille ei olisi ollut odotuslistaa. Ihmisiä sairastui ja kuoli samaa tahtia kuin meni järjiltään. En koskaan edes harkinnut, että olisin antanut äidin julkisen terveydenhuollon armoille: yhtä hyvin olisin voinut jättää hänet kuolemaan käytävälle keskelle ammuskeluissa haavoittuneita rikollisia. Meiltä alkoivat olla elämä, rahat ja voimat lopussa. Jopa päivät olivat alkaneet lyhentyä. Kuudelta illalla oli enää typerää riskeerata henkeään liikkumalla ulkona. Tapetuksi saattoi tulla monin eri tavoin: osumalla luodin tielle tai joutumalla kaapatuksi tai ryöstetyksi. Sähkökatkot saivat tunnit pitenemään ja jättivät meidät auringon laskiessa loputtomaan pimeyteen."

Äitinsä haudalla Adelaida miettii jostain lukemaansa lausetta: "Ihminen on sieltä, minne hänen vainajansa on haudattu":

"Katsellessani ajettua nurmikkoa kuopan ympärillä oivalsin, että minun ainoa vainajani sitoi minut maahan, joka ajoi asukkaitaan tiehensä samalla vimmalla kuin nieli heitä sisuksiinsa. Ei tämä ollut mikään maa, tämä oli kuolemanloukku."

Hautajaisten jälkeen tapahtuu monenlaisia kammottavia käänteitä. Väkivalta ja vääryys kukoistavat, ja niinpä Adelaida menettää kotinsakin sen vallanneelle vallankumoukselliselle naisjoukolle. Heille ei voi tehdä mitään, koska systeemi on heidän puolellaan, ja aggressiivisia hekin tietysti ovat.

Kun Adelaida sitten pakenee naapurinsa Auroran asuntoon, hän löytää tämän kuolleena. Aurora on ollut se la hija de la española, espanjalaisen naisen tytär, josta alkuteos on saanut nimensä. Hänen asunnostaan löytyy euroja, henkilöllisyyspapereita ja muuta tarvittavaa, mistä umpikujaan ajautunut Adelaida löytää ainoan ulospääsynsä. Hän voi tekeytyä Auroraksi ja paeta tämän henkilöllisyyden turvin Espanjaan. Toisin sanoen Adelaida turvautuu identiteettivarkauteen. Tästä hänellä alkaakin Auroran elämään, historiaan ja perhesuhteisiin perehtyminen, että hän osaisi olla juuri oikeanlainen Aurora.

Kirjan ensimmäinen kolmannes, jonka olin jo lukenut espanjaksi, tuntui toiston takia hiukan tylsältä, mutta halusin silti lukea sen myös suomeksi. Varsinaisesti koukutuin tarinaan vasta sen jälkeen, koska siitä alkoivat minulle uudet tapahtumat. Kieltämättä kirjassa kerrotaan monin paikoin niin hirveitä asioita, ettei sellaisista haluaisi edes tietää, mutta Venezuelan todellisuus nyt vain on juuri niin karu ja julma.

Kuitenkin teos myös koukuttaa, koska Adelaidan muistot menneisyydestä kertovat siitä kauniimmasta todellisuudesta, joka joskus vallitsi, ja ne keventävät tarinaa. Niistä Adelaidan onnen ajoista oli ilo lukea. Mutta lisäksi koukuttavuus liittyy ennen kaikkea siihen jännitykseen, joka tiivistyy tiivistymistään loppua kohti. Onnistuuko Adelaida todella aikomuksessaan paeta Espanjaan? Miten hän selviää Auroran roolissa esiintymisestä? Jääkö hän kiinni vai selviytyykö hän?

Näitä kysymyksiä pohdin ja jännitin niin, että luin kirjan loppuun melkein hengitystäni pidättäen.

Siitä lopusta voin sanoa vain, että olipa tehokas lopetus! Se jättää lukijalle tilaa ihmetellä ja antaa mielikuvituksen laukata.

Taitavasti kerrottu tarina raskaasta aiheesta. Suomennoksen kieltä oli ilo lukea nyt, kun tosiaan sain nauttia tästä tarinasta ihan omalla kielelläni. Myös kirjan suomalainen kansi on upea kaikessa värikkyydessään. Alkuteoksen mustavalkoinen kansi sopii kyllä synkkään aiheeseen, mutta kieltämättä nautin kuitenkin enemmän väreistä.

Aula & Co 2019
206 sivua
Alkuteos La hija de la española (2019)
Suomentanut Taina Helkamo
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Kirjan ovat lukeneet espanjaksi Kirja vieköön, Kirjaluotsi ja Tarukirja. Suomeksi lukeneilla on jo aika monta bloggausta, tässä niistä muutamia: Mummo matkalla, Lumiomena, Kirjasähkökäyrä ja Reader, why did I marry him?