Ilmari Mustonen: Vuorilla kruunatut

Alkuviikolla luin Sheferijm-blogin postauksen tästä kirjasta; sen pääsee lukemaan klikkaamalla tästä. Kun sitten perjantaina menin kirjastoon ja pysähdyin elämäkertahyllyn eteen, en edes muistanut tätä kirjaa, mutta kuinka ollakaan, sehän sieltä osui heti ensimmäisenä silmiin. Minua kiinnostikin lukea se uudestaan, koska huonon kirjamuistin omaavana en muistanut tästäkään Eeva ja Erik Barendsenin tarinasta enää juuri mitään. Lisäksi kirja on ohut, mikä sopii aina loistavasti tällaiselle lyhytjänteiselle ja huonolla keskittymiskyvyllä varustetulle lukijalle.

Ilmari Mustonen kertoo kirjassa sisarensa Eevan ja hänen hollantilaisen miehensä Erikin tarinan. Kuten heti kannessa kerrotaan, se on marttyyrikertomus. Barendsenit olivat lähetystyössä Afganistanissa, jossa Eeva työskenteli silmäsairaalan laboratoriossa ja Erik farmaseuttina. Afganistanissa he tutustuivat, rakastuivat, avioituivat ja saivat kaksi lasta.

Eeva lähti Afganistaniin vuonna 1972 ja myös Erik ilmeisesti joskus 70-luvun alussa. Omaiset yrittivät saada Eevaa perumaan lähtönsä, koska maa vaikutti kaikkea muuta kuin turvalliselta; olihan kaiken muun lisäksi edellinen laboratoriohoitaja tapettu. Mutta hän ei luopunut kutsumuksestaan. Sekä hän että Erik antautuivat kokosydämisesti Jeesukselle, työlleen ja Afganistanille.

Tilanne maassa muuttui loppuaikoina entistä pahemmaksi. Neuvostoliitto miehitti Afganistanin, oli sota ja pommit räjähtelivät öisin. Mutta Barendsenit jatkoivat uskollisesti työtään.

Sitten tuli kuitenkin järkyttävä päivä, 30.12.1980. Sinä iltana tuntemattomiksi jääneet miehet hyökkäsivät Barendsenien kotiin, huumasivat perheen pienet lapset ja tappoivat heidän vanhempansa. Aamulla lapset löysivät vanhempansa kuolleina.

Tämä oli niin koskettava ja pysäyttävä kirja, että olen aika sanaton. Sekä Barendsenien elämä että heidän kuolemansa sai kuitenkin olla siunaukseksi Afganistanille. Kävi niin kuin sanonta kuuluu, että marttyyrien veri sai olla siemen, joka synnytti uutta elämää. Paikallisia ihmisiä tuli uskoon tämän tapauksen kautta. Myös omaiset saivat lohdutusta erityisesti Eevan äidin näkemän näyn kautta, jossa Eeva ja Erik astuivat käsi kädessä taivaan juhlaan sädehtivät kruunut päässä, puettuina hohtavan valkoisiin vaatteisiin ja kasvot loistaen.

Eevan viimeinen kiertokirje ystäville ja esirukoilijoille joulun alla alkaa näin:

"Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle. Sak. 9:9 Tänä aikana Herran omien suurimpana ilona pitäisi olla Jeesuksen takaisin tulon odotus. Pian saamme olla kaikki yhdessä ylistämässä Herraa ja sitten alkaa joulujuhla, josta ei voi sanoin kertoa."

Vuorokautta ennen murhia Eeva ja Erik lapsineen sekä muut suomalaiset olivat Liisa Kingman syntymäpäivillä hänen kodissaan Kabulissa. Hän oli Barendsenien läheinen ystävä. Hän kertoo:

"Vain vähän yli vuorokauden kuluttua tapahtui jotain, jotakin niin kauheaa, ettei sitä jaksa ajatella. Tuolloin maanantai-iltana lapset lauloivat, ja Erik yhdessä Benin kanssa lauloi hollanniksi 'Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa'. Katsoin laulun aikana Erikiä, joka silmät ummessa lauloi, ja näytti, että hänen mielensä oli taivaallisissa. Niin pian hän pääsi korkeimpaan kuoroon Eevan kanssa Karitsan ylistystä laulamaan. -- Tiedämme myös, että kaikista IAM:n jäsenistä Eeva ja Erik olivat kaikkein valmiimmat lähtemään Jeesuksen luo. He olivat olleet niin ahkeriakin, että tehtävä oli jo loppuun suoritettu. Lapsillekin he olivat opettaneet niin paljon enemmän kuin kukaan tuntemamme pariskunta."

Kirjan kautta erityisesti Eeva tulee tutuksi. Hänen uskonsa, rakkautensa ja Jeesuksen odotuksensa puhuttelevat ja tekevät vaikutuksen. Eeva ja Erik olivat valmiita olemaan uskollisia kuolemaan asti, ja he molemmat olivat kristittyjä, jotka puhuvat vielä kuoltuaankin.

Kirjassa on myös kaksi kuvaliitettä.

Uusi Tie 1997
95 sivua
Kansi: Terttu Hauhia
Kuvat: Ilmari Mustosen arkisto