Liisa Seppänen: Sadetta ja siunauksia - Pyhiinvaellus Walesissa

Bloggerin kertoman mukaan tästä on tulossa blogini kolmassadas postaus. Mukana on ollut joskus muutakin kuin kirjabloggauksia, mutta kyllä ne kirjatkin taitavat olla nyt aika lähellä kolmeasataa.

Voisi ehkä luulla, että olen lukenut nyt marraskuussa kirjan päivässä, kaksi parhaassa. Todellisuudessa en ole lukenut sen enempää kuin yleensäkään, mutta mukana on myös lokakuussa luettuja kirjoja, kuten nyt tämäkin Liisa Seppäsen Sadetta ja siunauksia - Pyhiinvaellus Walesissa.

Tämä kirja oli monella tavalla antoisa lukuelämys. Kun aloitin lukemista, tajusin, etten tiennyt Walesista käytännössä juuri mitään - suunnilleen vain sen, että Diana oli Walesin prinsessa... Nyt sain tehdä sinne kunnon nojatuolimatkan, ja siinä sivussa sain paljon kiinnostavaa tietoa Walesista. Huomasin, että Wales taitaa olla sekä kaunis että historiallinen paikka, ja niinpä tekisi mieli lisätä se listalle "paikat joissa haluaisin joskus käydä"...

Kuten takakansi lupaa, kirja on sekä hauska että syvällinen. Siitä hauskuudesta saa esimakua jo alusta alkaen, esimerkiksi sivulla 10:

"  - Anteeksi, pääseekö tuon puiston läpi oikaisemaan Llandaffiin? kysäisin villakoiraa taluttaneelta vanhalta rouvalta. 
  - Llandaffiin? Olen pahoillani, en taida tuntea sellaista paikkaa. 
  - Llandaffin katedraali, se kaupungin suurin kirkko, tarkensin kiireissäni. 
  - Ahaa, siis Hkhändähkh, sieltä se löytyy heti puiston jälkeen, hönkäisi rouva herttaisesti. Aloin aavistella, että minulla riittäisi kymrin kielen ääntämisessä melkoisesti petrattavaa." 

Tuokin oli minulle uusi tieto, että Walesissa puhutaan salaperäistä ja vaikealta kuulostavaa kymrin kieltä. Tosin eivät sitä osaa läheskään kaikki walesilaiset.

Liisa Seppänen aloitti kaksiviikkoisen pyhiinvaelluksensa Cardiffista Walesin kansallispäivänä, joka on myös Walesin kansallispyhimys Davidin päivä. Iloinen juhlahulina muistutti suomalaista vappua, mutta ilman alkoholia. Juhlatunnelman keskellä Seppänen huomasi:

"Aloin jo lämmetä Walesille. Millainen on kansa, jonka kansallissankarina ei ole sotapäällikkö vaan yksinkertainen munkki keskiajalta?" 

Tuon yksinkertaisen munkin, pyhän Davidin ennen kuolemaansa lausumat sanat elävät edelleen walesilaisten huulilla:

"Veljet ja sisaret, olkaa iloisia. Säilyttäkää uskonne Jumalaan, pysykää uskontunnustuksessa. Tehkää pieniä asioita, joita olette nähneet ja kuulleet minunkin tekevän!"

Kun matka jatkuu, vastaan tulee uusia pyhimyksiä, Walesissa muinoin eläneitä munkkeja ja erakkoja. Heistä ja muusta Walesin historiasta Seppänen kertoo paljon. Pyhimyksiin liittyen kerrotaan niin paljon mielikuvituksellisia legendoja, että nuo aivan todelliset historian henkilöt alkavat vaikuttaa satuhenkilöiltä. Mutta tiedetään heistä ilmeisesti tosiasioitakin.

Seppänen ei kuitenkaan kerro pelkästään pyhimyksistä, vaan kirjassa on myös hyvää ja syvällistä kristillistä pohdiskelua elämästä, pyhiinvaelluksella kun ollaan. Kirjailijan mukana lukija pääsee myös vierailemaan monissa kirkoissa ja tapaamaan paikallisia asukkaita, jotka vaikuttavat lämpimiltä, sydämellisiltä ja vieraanvaraisilta.

Luonnon ja ympäristön kuvaukset lumosivat minut aivan erityisesti. Jylhät merenrantakalliot, tienvarret ja niityt tulvillaan narsisseja, vanhat kivikirkot, eksyminen pikkukaupungin 1400-luvulta peräisin oleville labyrinttimaisille kaduille. Kaikki tämä kutkutti mielikuvitusta: sinne kun pääsisi joskus itsekin näkemään kaikki nuo upeat maisemat ja paikat!

"Pembrokeshiren rannikko! Raju, villi, dramaattinen, karhea, lumoava, hurja. Sen kauneus tyrmäsi. Seisoin rantapenkereellä ja nauroin ihastuksesta kuin häkeltynyt lapsi. Ujeltava tuuli nappasi naurun mukaansa, meri pärskyi valkoisena, sade suihkusi kasvoilleni ja muutama myrskylintu kaarteli aallokon yllä. Olin pakahtua. 
  Otin suunnan oikealle. 'Cliffs can kill', varoitti keltamusta kyltti polun varressa: 'Rantajyrkänteet voivat tappaa.' Uskoin sen ja pysyttelin kiltisti polulla, joka oli paikoitellen petollisen liukas, ja ahmin rantaviivaa silmilläni."

Siis miten kaunista kieltä ja houkuttelevaa kuvausta!

Seppäsen reitti kulki aika paljon rannikkoa pitkin (kirjan kartasta sitä oli kiva seurata), mutta kerran hän poikkesi syvemmällä sisämaassakin, paikassa, joka vaikutti unohdetulta ja luoksepääsemättömältä. Mutta oli siellä käynyt muitakin.

Loppuun vielä vähän pyhiinvaellushenkistä pohdintaa:

"Reppu, ehtymättömän ilon lähde, kertoi samasta asiasta kuin pyhiinvaeltajan olkalaukku aikoinaan: vähän on tarpeen. Koska kannoin kaiken mukanani pienessä repussa, vain välttämätön mahtui mukaan. Se oli vapauttava hengellinen harjoitus ja antoi esimakua siitä, mikä meitä jokaista odottaa:  lopuksi on luovuttava kaikesta. Jo tavaroiden karsiminen reppua pakatessa oli tuntunut huumaavan hyvältä. Yksinkertaisuus tuo rauhaa, yltäkylläisyys rauhattomuutta. Jeesuksen matkaohjeet oppilailleen toimivat yhä erinomaisesti: 'Sandaalit he saivat ottaa, mutta eivät pukea ylleen kahta paitaa' (Mark. 6:9)."

Kirja, joka voi aiheuttaa yllättävää Walesin-matkakuumetta! Ja pyhiinvaelluskuumetta niillä, joilla sitä esiintyy.

Kirjapaja 2017 
197 sivua
Kansi Marjaana Virta 
Karttapiirros ja taitto Iiris Kallunki 

Kirjasta ovat bloganneet myös Kaikkea kirjasta, Sinimarjan matkassa - luettuja kirjoja, Katse avartuu ja Kirjavinkit.