Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Luulin, etten ehtisi lukea Ensimmäistä naista enää tämän vuoden puolella, ja olin jo tehnyt "Vuoden parhaat" -postauksenkin. Nyt kun sain Venhon romaanin sittenkin luettua, se kuuluu ehdottomasti listani viiden parhaan kotimaisen romaanin joukkoon. Samalle listalle, jossa on Johanna Venholta myös Syntysanat. Näyttää siltä, että olen löytänyt uuden lempikirjailijan! 

Minähän jotenkin pelkäsin aloittaa Ensimmäistä naista. Siirsin sen aloittamista koko ajan myöhemmäksi, koska pelkäsin, että käy niin kuin hyvän suklaan kanssa: sitten kun sen kerran aloittaa, se loppuu heti. Suunnittelin kyllä, että nautiskelisin kirjasta joulun aikaan, mutta ihan jouluna en ehtinyt aloittaa. Joka tapauksessa näin välipäivinäkin se oli konvehtirasian veroista herkkua.

Ensimmäisestä naisesta on jo paljon blogattu, sitä on kiitelty ja se on ollut Finlandia-ehdokkaana - syystäkin, kun on niin upea teos. Ehkä en osaa sanoa siitä mitään, mitä joku muu ei olisi jo sanonut, mutta onhan minun blogillani niitäkin lukijoita, jotka eivät ehkä käy muissa kirjablogeissa.

Kyseessä on siis romaani eli fiktiivinen teos, joten se ei ole sanasta sanaan todellisuuden kopio, mutta onnistuu kyllä hyvin uskottavan tuntuisesti kuvaamaan Sylvi Kekkosta, jonka osa presidentin vaimona oli jäädä vahvan ja tunnetun miehensä varjoon. Venho osaa eläytyä hienosti siihen, mitä oli olla Sylvi Kekkonen. Mitä hän tunsi roolinsa ja julkisivunsa takana, kuka hän todella oli?

"Minä olen ensimmäinen nainen, kaikki minussa nähdään Urhon läpi, ja näkyykö minua hänen takaansa edes? 
---
  Kirjoittaminen, se sentään on ollut vain minun, sitä ei voi kukaan tehdä puolestani. Mutta onhan niin, että Otavaa myöten on sitäkin katsottu asemani läpi, ja uskooko kukaan, että puoliso voi olla kokonainen ihminen?" 

Kirja kuvaa myös Sylvin yksinäisyyttä, sitä miten jopa hänelle tärkeät ihmiset tuntuivat tarvitsevan häntä lähinnä kuuntelijana:

"Ja pintaan nouseva epäilys häiritsi sekin: itsestään hän kuitenkin haluaa vain puhua. Hän, hänkin haluaa kertoa minulle itsestään. Koska minä olen maailman paras kuuntelija. Minun asiani eivät kiinnosta ketään. Yksinäisyys ruokki karvasta epäilystä, joka taas vain lisäsi yksinäisyyttä." 

Aivan kuin kaikki olisivat yrittäneet tehdä Sylvistä oman elämänsä sivuhenkilöä.

Sitten oli tietysti yksinäisyys avioliitossa, jossa Sylviä satutti se, että Urho petti häntä, ja tuskaa lisäsi vielä se, että koko Suomi tiesi presidentin naissuhteista. Pettymys siitä, että nuoruuden unelmat rakkaudesta olivat haihtuneet ja karu todellisuus tullut tilalle.

Ensimmäinen nainen kertoo myös ystävyydestä. Sylvin ystävä, kirjailija Marja-Liisa Vartio kuolee kesällä 1966, ja Sylvi lähtee Katerman mökille Suomusjärvelle saadakseen olla yksin ja miettiä asioita. Mökillä hän käy mielessään keskusteluja kuolleen ystävänsä kanssa. Samaan aikaan toinen ystävä, kuvanveistäjä Essi Renvall, yrittää tehdä Sylvin muotokuvaa ja kipuilee sen kanssa.

Nautin tässä romaanissa aivan kaikesta! Minusta on aika ihanaa, että tapahtumapaikkana on mökki, jossa Sylvi muistelee ja pohtii elämäänsä yksinäisyydessä ja luonnon rauhan keskellä. Kiireettömästi. Siellä hän saa olla oma itsensä, tavallinen ihminen, siellä hän on onnellinen; hän ei viihdy samppanjalasi kädessä kristallikruunun alla.

Venho kuvaa Sylvi Kekkosta kauniisti. Ensimmäisen naisen kautta Sylvi tulee lähelle tällaistakin lukijaa, jolla ei ole mitään omia muistikuvia hänestä. Johanna Venholla on kyky eläytyä ihmisten tunteisiin, tunnelmiin, iloihin ja kipuihin. Hänen romaaninsa ovat ihanan pohdiskelevia. Ensimmäisessä naisessakin tulee koko ajan vastaan todella syvällisiä oivalluksia elämästä ja ihmisyydestä. Todellisia helmiä.

Lisäksi haluan sanoa, että kirja ei ole mitenkään ahdistava, vaikka Sylvi Kekkosen elämä ei ollutkaan helppoa. Sen sijaan se on kaunis ja herkin vedoin piirretty taideteos, muotokuva "ensimmäisestä naisesta". Muotokuva on kyllä rosoinenkin, mutta niinhän me ihmiset olemme. Sylvillä saattaa olla terävä kieli ja hän voi olla ilkeäkin, mutta samalla hän on herkkä ja haavoittuva. Toisaalta hänessä on lujuutta; hän taipuu mutta ei taitu.

Löysin paljon itseäni Johanna Venhon romaanista Syntysanat, jonka luin marraskuussa. Mutta yllätyin siitä, miten paljon itseäni löysin myös Ensimmäisestä naisesta! En todella odottanut, että presidentin vaimosta kertova romaani voisi koskettaa minua niin henkilökohtaisesti. Mutta: ihmisiähän julkisuuden henkilötkin ovat, ja ihmisen syvimmät kokemukset ovat yhteisiä meille kaikille. Kaikkein yksityisin on kaikkein yleisintä, vai miten sitä sanotaankaan.

Lämmin kiitos tästäkin koskettavasta lukuelämyksestä, Johanna Venho!

Haaveilin, että olisin ostanut tämän kirjan itselleni joululahjaksi, mutta päädyin lopulta lainaamaan sen kirjastosta. Ensimmäinen nainen on kuitenkin niitä kirjoja, joihin haluan palata vielä joskus uudestaan, joten se on ehdottomasti ostettava ihan omaksi jossain vaiheessa.

WSOY 2019
261 sivua
Kansi: Satu Kontinen
Sisäkannessa Essi Renvallin piirros Sylvi Kekkosesta

Tästä kirjasta on tosiaan kerrottu jo ties kuinka monessa blogissa. Tässä muutamia bloggauksia: Elämä on ihanaa, Kirja vieköön, Leena Lumi, Luettua ja maistettua, Kirjojen kuisketta, Kirjasähkökäyrä ja Sheferijm.