M. J. McGrath: Jään muisti

Olinpa onnekas, kun törmäsin Jään muistiin kirpputorilla muutama päivä sitten! En muista kuulleeni kirjasta ennen, ja jos olisin kuullut, olisinkin varmaan lukenut sen jo ajat sitten. Olen nimittäin koukussa arktisesta alueesta kertoviin kirjoihin, ja lisäksi Jään muisti on trilleri, joten siinä yhdistyvät hienosti arktisen alueen ankara ilmasto, karu luonto ja jännitys.

Ensimmäiset sata sivua olivat hitaanpuoleista käynnistelyä, mutta toki sitä kiinnostavaa arktisen elämän kuvausta kirjassa on paljon alusta alkaen. Sitten tarina pääsee vauhtiin - ja vie mennessään! Jään muisti onkin taitavasti rakennettu ja ehdottomasti lukemisen arvoinen teos Arktiksesta ja jännityksestä kiinnostuneille.

Kirjassa ollaan Kanadan arktisilla alueilla, Ellesmerensaarella, joka sijaitsee aivan Grönlannin vieressä. Ensin ihmettelin, että mikä ihmeen Ellesmeri, mutta onneksi netistä tyhmäkin saa vastauksia kysymyksiinsä, nimittäin sellaista merta ei tietenkään ole, vaan saaren englanninkielinen nimi on Ellesmere Island. Merellähän saari toki muuten sijaitsee.

Saari on oikeasti olemassa, mutta Autisaq-niminen inuittikylä on kirjailijan keksimä. Siellä asuu Edie Kiglatuk -niminen inuittinainen, joka opastaa opettajantyönsä ohella metsästäjiä ja muita retkeilijöitä, valkoisia etelän turisteja, jotka ovat tundralla pihalla kuin lumiukot.

Tarina alkaa, kun Edie on opastamassa kahta kummallista metsästäjää, he nimittäin ovat todellisuudessa surkeita metsästäjiä. Lisäksi puolet ajastaan he vain tutkivat karttojaan ja raapustelevat muistikirjoihinsa. "Ehkä he loppujen lopuksi kaipasivat vain arktista romantiikkaa, aitoa elämää eskimoiden kanssa villin luonnon keskellä", Edie miettii.

"Pian nuo kaksi saisivat kokea enemmän aitoa Arktista kuin olivat pyytäneetkään. Ei sillä, että miehet olisivat vielä tienneet sitä. Sillä välin kun Edie oli valmistanut teetä, tuuli oli kääntynyt. Nyt puhalsi puuskaisesti idästä, Grönlannin jäätiköltä, ja se ennusti lumimyrskyn tuloa. Ei välittömästi mutta pian. Vielä oli reilusti aikaa täyttää termospullot teellä ja palata takaisin pienten kivien peittämälle rannalle, jonne Edie oli jättänyt miehet pystyttämään leiriä. 
  Hän heitti toisen jäävuoresta lohkaistun kimpaleen keittoastiaan, ja sillä välin kun vesi kuumeni, hän kaivoi repustaan palan igunaqia ja leikkasi siitä muutaman siivun. Igunaqin, mädätetyn mursunlihan, pureskelu vei oman aikansa - mikä oli osa sen viehätystä." 

Sillä retkellä toinen noista miehistä kuolee hämärissä olosuhteissa, ja jonkin ajan päästä myös Edien poikapuoli Joe, kokenut arktisen jäätikön kulkija, kuolee palattuaan eräältä opastusretkeltä, jossa on myös jouduttu lumimyrskyn kouriin. Myös Joen kuolemaan liittyy outoja yksityiskohtia. Inuittien vanhimpienneuvosto suhtautuu oudon nihkeästi tapausten tutkimiseen, eikä paikallinen poliisi Derek Palliser vaikuta sen innostuneemmalta. Niinpä Edie alkaa tehdä tutkimuksia omin päin.

Kuten jo takakansi kertoo, Edie huomaa pian sotkeutuneensa venäläisten ja amerikkalaisten öljy-yhtiöiden veriseen kilpailuun napa-alueen luonnonvaroista.

McGrathin teos onkin ekotrilleri, josta käy ilmi arktisen luonnon uhanalaisuus ja huoli ilmastonmuutoksesta. Vaikka M. J. McGrath asuu Lontoossa, hänellä on selvästi hyvä arktisen alueen tuntemus, joten uteliaana hain netistä lisätietoa hänestäkin. Kirjan kansilehdellä kun kerrotaan vain, että hän on aikaisemmin julkaissut menestyksekkäitä tietokirjoja.

Voima-lehden artikkelissa otsikolla Arktinen mysteeri kerrotaankin, että eräs hänen aikaisemmin julkaisemistaan tietokirjoista sijoittuu Pohjois-Kanadan tundralle, ja tehdessään tutkimusta kirjaansa varten hän asui inuittiperheen luona, rakastui Arktikseen ja halusi palata sinne. Tästä lähti liikkeelle halu kirjoittaa Arktikselle sijoittuva romaani.

Mahtavaa, että McGrath halusi kirjoittaa tietokirjojen lisäksi muutakin, nimittäin häneltä selvästi sujuu myös trillerien kirjoittaminen. Onneksi häneltä on ilmestynyt toinenkin teos, Lumipoika, jossa Edie Kiglatuk seikkailee Alaskassa. Sekin on ehdottomasti luettava!

Jään muisti on täynnä upeaa arktisen luonnon kuvausta, ja se kertoo kiinnostavasti myös inuittien elämästä tuon kuvitteellisen Autisaqin kylän asukkaiden kautta. McGrath kuvaa heidän ilojaan, surujaan, arvomaailmaansa ja uskomuksiaan sekä alkuperäiskansan ja valkoisten välistä ristiriitaista suhdetta. Kiinnostavia ovat myös paikallisen ruokavalion kuvaukset. Ruoka tuntuu olevan melko liha- ja rasvapitoista: mädätettyä mursunlihaa, hylkeenverikeittoa, kuivattua karibua, karibun kieltä... Muistaakseni Edie laittoi teehenkin rasvakimpaleen, oliko se nyt hyljettä vai mitä.

Vaikka laitoin tunnisteeksi talven, oikeasti kirjassa on kaikki Arktiksen vuodenajat talvesta seuraavaan talveen asti. Meikäläisittäin tämä on kuitenkin lähinnä talvista luettavaa. Esimerkiksi toukokuun lopussa on "miellyttävä -20 astetta", mikä on jännä yhdistelmä yhdessä yöttömän yön kanssa! Jäät taisivat lähteä elo-syyskuussa, joten luulisi, että uusi jää tulee tilalle melkein heti, ainakin jos ei ilmastonmuutos sekoita asioita...

Like Kustannus Oy 2012
391 sivua
Alkuteos White Heat (2011)
Suomentanut Anu Nyyssönen 
Kansi: Tommi Tukiainen 

Loppukevennykseksi jaan kuvan siitä, miten epäonnisia otoksia kirjakuvia otettaessa voi syntyä. Eli mitä tapahtuu, kun kirja putoaa kädestä juuri sillä hetkellä, kun kamera on jo ottamassa kuvaa. Kirjan voisikin nyt ristiä Lumen muistiksi, koska se tietenkin sai kunnon lumet yhdelle aukeamalle - mutta ei hätää: kirja on omani, joten vahinko tapahtui ihan vain itselleni. Sitä voi nyt kuivatella kaikessa rauhassa samalla kun naureskelee omille luoville kyvyilleen.

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirjan pauloissa, Tarukirja, Kirsin kirjanurkka ja Kirjavinkit.

Muitakin arktisia kirjoja minulla on toki vielä lukematta, kuten Eowyn Iveyn Lumilapsi ja Maailman kirkkaalle laidalle sekä tänä vuonna suomeksi ilmestynyt John Kåre Raaken Jää. Grönlantiin sijoittuvia dekkareita puolestaan on kirjoittanut Mads Peder Nordbo, ja lukulistalla nekin ovat.