Roope Lipasti: Rajanaapuri

Olen jo kauan aikonut tutustua Roope Lipastin romaaneihin, koska hänen kolumninsa ovat aina olleet hervottoman hauskoja. Rajanaapuri, joka tarttui käteen kirjaston palautushyllystä, osoittautuikin sopivaksi aloitukseksi ainakin siinä mielessä, että se on Lipastin ensimmäinen romaani aikuisille.

Rajanaapurissa Lipasti repii huumoria naapuruudesta ja siitä viha-rakkaussuhteesta, joka naapurien välillä voi vallita. Jo takakansi kiteyttääkin naapuruussuhteiden syvimmän olemuksen: "Aidan toisella puolella ruoho on aina... leikkaamatta." 

Kirjassa ollaan maalla, haja-asutusalueella. Siinä on kaksi naapurusta, keski-ikäiset miehet, joista toinen on lapseton ja jäänyt leskeksi muutama vuosi sitten. Hän, kirjan minäkertoja, on yksinäinen - ja lisäksi hän on parhaillaan kesälomaansa viettävä historianopettaja, jolla on siten pelkkää aikaa kytätä naapuriensa elämää:

"Vasta kolmantena päivänä näin naapurin jälleen pihalla - olen melko varma, ettei hän ollut liikkunut ulkona aiemmin, sillä monta kertaa en poistunut keittiöstäni."

Naapurin miehellä on viehättävä vaimo ja kuusi lasta. Perhe on muuttanut kaupungista maalle kymmenen vuotta sitten, "koska maalla elämä oli todellisempaa kuin kaupungissa. Se oli niin järjetön väite, että sellaisen saattoi keksiä vain elämästä vieraantunut kaupunkilainen." 

Tämä perheellinen mies on häntä tarkkailevan naapurin silmissä omituinen. Hänen pihansa on täynnä rojua, ja hän on parantumaton Tee se itse -mies, joka suunnilleen asuu ulkona, ja siksi onkin outoa, jos häntä ei joskus näy muutamaan päivään. Naapurilla on ehtymätön varasto ideoita siitä, mitä uutta sinne voisi kehitellä. On rakennettava sauna, mutta sinnekin pitää jostain syystä päästä kävelemään kiviaidan viertä pitkin, joten on siis tehtävä myös kiviaita.

Mitä ikinä mies saakin päähänsä tehdä, hän tekee sen kummallisesti, käyttäen outoja materiaaleja ja työtapoja. Minäkertoja puolestaan on se, joka ei tee mitään, joten hän ei tietysti tee virheitäkään. Hän hengailee mielellään päällysmiehenä naapurin pihassa katselemassa tämän tekemisiä, mutta ei toki tee mitään auttaakseen. Miehet myös parantavat siinä sivussa maailmaa ja filosofoivat muun muassa miehen ja naisen eroista, parisuhteesta, lapsista ja keski-iästä.

"Tunsin jonkinlaista säälinsekaista myötätuntoa miestä kohtaan. Itse en ole vaihtanut renkaita sitten 1990-luvun. Se ei jotenkin kuulu tähän aikaan. Ehkä naapurikaan ei kuulu. 
  - Ennen miehillä oli helppoa, kun tarvitsi vain hiihtää hirvi tai karhu kiinni ja tappaa se paljain käsin, naapuri puhisi. 
  - Ennen oli helpompaa, myönsin. - Mutta miten sauna etenee? 
  Naapurin katse kirkastui, kun puheenaihe vaihtui. 
  - Iltapäivällä laitetaan kivet! Tule katsomaan, siitä tulee hauskaa! 
  Luulen, että 'hauska' ei ole ensimmäinen sana, joka useimmille tulisi mieleen epätoivoisen projektin lähtölaukauksesta. Mutta ehkä suuren perheen isällä ovat ilot vähissä, joten hänen täytyy nauttia siitä ajanvietteestä, mitä on tarjolla."

Milloin opettaja ei norkoile naapurin pihassa, hän tarkkailee heidän elämäänsä ikkunasta kiikarilla. Kaiken lisäksi hän on ihastunut naapurin vaimoon, joten tämän elämää on erityisen kiinnostavaa seurata. Kirjan loppua kohti minäkertojan kiinnostus naapureita kohtaan alkaa tuntua jo suorastaan pakkomielteiseltä.

Siltähän maalla tosiaan monesti tuntuu, että kaikilla ei ole omaa elämää, kun on niin paljon aikaa pohtia puolituttujen ja tuntemattomienkin asioita. Nämä molemmat miehet ovat tosielämästä tuttuja hahmoja, sekä tekijä että tarkkailija. Niinpä Rajanaapurin satiiri osuu ja uppoaa!

Aluksi miesten edesottamukset ja näkemykset naurattivat minua vähän väliä, mutta sitten - nainen kun olen, enkä edes mikään tee se itse -nainen - aloin hyytyä niistä jatkuvista piha- ja rakennustöistä lukemiseen. Halkopinot, vipuvarret ja liimapuut. Jos olisin sellaisista kiinnostunut, ehkä minäkin hengailisin enemmän naapurissa...

Ehdinkin jo pohtia, että ehkä tämä on minun makuuni liian miehinen kirja, mutta jatkoin kuitenkin lukemista. Hauskuutta siellä tulee vastaan myöhemminkin, mutta enimmät naurut tuli kyllä naurettua jo kirjan alussa.

Kunnes kirjan loppupuolella Lipasti riehaantuu! Siellä tapahtuu pari todella mehevää ja yllättävää kommellusta. Nauroin kyyneleet silmissä, ja päädyinkin kyseisten tapahtumien myötä odottamaan kirjalle myös lennokasta lopetusta. Loppu on kuitenkin kaiken sähläyksen jälkeen yllättävän rauhallinen.

Hauska kirja joka tapauksessa. Paikoitellen se on kyllä myös hiukan vakava ja joskus jopa surumielinen. Pihatöistä kannattaa olla kiinnostunut, se edistää tästä lukuelämyksestä nauttimista.

Atena Kustannus 2012
231 sivua

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirjakaapin avain, Kirsin kirjanurkka, Kirjakompassi, Kaiken voi lukea! ja Kasoittain kirjoja.