Timo Polari: Murhenäytelmä Grönlannissa

Aloitin tämän vuoden Bea Uusman huikealla teoksella Naparetki - Minun rakkaustarinani. Murhenäytelmä Grönlannissa on tuskin vuoden viimeinen kirja, mutta sopivaa loppuhuipennusmateriaalia joka tapauksessa! Suureksi ilokseni tämä Timo Polarin omista kokemuksista kertova kirja osoittautui yhtä upeaksi ja visuaaliseksi kuin Naparetkikin. Jos arktiset elämykset kiinnostavat, Polarin kirja tarjoaa niitä runsain määrin ja on lisäksi täynnä toinen toistaan upeampia luontokuvia, joista monet täyttävät koko aukeaman.

Huhtikuussa 1997 Timo Polari lähti ystäviensä Tommin ja Arin kanssa hiihtämään Grönlannin poikki. Heillä kaikilla oli kova kunto ja he olivat käyneet läpi monet rääkit Laskuvarjojääkärikoulussa, jossa olivat tutustuneet toisiinsa. He olivat tottuneet selviytymään ääriolosuhteissa ja voimiensa äärirajoilla. Miesten haaveena oli hiihtää yhdessä etelänavalle, ja Grönlanti olisi viimeinen testi, kenraaliharjoitus sitä varten.

Grönlannissa lunta satoi kuitenkin aivan valtavasti, ja satakiloisten ahkioiden vetäminen umpihangessa oli kovaa työtä.

"Seuraava päivä, maanantai 7. huhtikuuta, oli edelleen sumuinen. Kahdessa vuorokaudessa lunta oli satanut puolisen metriä. Kovallakin hangella kulkeminen oli työlästä, mutta syvässä umpihangessa tarpominen muodosti vakavan henkisen ja fyysisen ongelman. Vauhtimme putosi kolmannekseen normaalista. Rämpimisestä tuli äärirajoilla tapahtuvaa kamppailua, kuin jatkuvaa kestovoimaharjoitusta, jonka oli määrä kestää ei tuntia tai puoltatoista vaan pahimmassa tapauksessa päiväkausia. 
  Tältä kuntosalilta ei mentäisi illaksi kotiin."

Sitten miehet joutuivat lumimyrskyyn, jollaista paikallisetkin pelkäävät. Sitä kutsutaan nimellä pideraq, ja tuuli voi kuulemma puhaltaa hurjimmillaan seitsemänkymmentä metriä sekunnissa rusentaen taloja ja surmaten ihmisiä.

Siinä myrskyssä tapahtui se järkyttävä murhenäytelmä, johon kirjan nimi viittaa: Tommi ja Ari kuolivat, ja vain Timo jäi henkiin. Kirjassaan hän kertoo, miten kaikki tapahtui noissa armottomissa olosuhteissa.

Myöhemmin Timo Polari halusi kuitenkin toteuttaa ystävysten unelman ja lähti Etelämantereelle. Kirja ei kerrokaan pelkästään Grönlannista, vaan sen jälkeen vuorossa on Polarin vaellus Skandeilla ja lopulta unelman toteutuminen: hiihto etelänavalle.

Erityisesti Grönlannista ja Etelämantereesta sekä niiden ankarasta luonnosta ja ilmastosta on kiinnostavaa lukea.

Laitoin tämän postauksen tunnisteisiin taas kerran myös sanan talvi, vaikka esimerkiksi Etelämantereelle ei voisi edes mennä silloin, kun siellä on talvi. Mutta Etelämantereen kesäkin on kyllä täyttä talvea meille! Ja tunnisteella talvi kaikki talvifanit voivat löytää talvifiiliksiin sopivaa luettavaa.

Kirjassa on myös paljon syvällistä elämänfilosofiaa: aforismeja ja lainauksia monilra eri henkilöiltä sekä Polarin omia pohdintoja. Kovista kokemuksista ja ääriolosuhteissa selviytymisestä syntyy paljon kiinnostavia ajatuksia muille jaettavaksi. Lisäksi Polari kertoo muiden naparetkeilijöiden ja vuoristokiipeilijöiden kokemuksia: sekä niiden, jotka kuolivat unelmaansa toteuttaessaan, että niiden, jotka selvisivät hengissä. Kävipä unelmansa toteuttajille hyvin tai huonosti, kirja toteaa: "Ainoa todellinen epäonnistuminen olisi jättää yrittämättä."

Polari pohtii selviytymisen psykologiaa. Erityisesti tahdonvoimasta kiinni pitäminen on äärioloissa tärkeää. Toisaalta on myös syytä tunnustaa oma rajallisuutensa: jos tosipaikka tulee, viisas peräytyy, koska tärkeintä on kuitenkin pysyä hengissä. Luonnonvoimille ihminen jää kakkoseksi. Silloin kun on henkiinjäämisestä kysymys, ei kannata ruveta suremaan päämäärää, vaikka se jääkin sillä kertaa saavuttamatta.

Jos taas joku kuolee, mutta itse jää eloon, on tärkeää, ettei jää kantamaan syyllisyyttä tapahtuneesta, jolle ei voi mitään. Henkiinjääneellä on oikeus olla elossa ja jatkaa elämää, surusta ja järkytyksestä huolimatta. Onneksi Timo Polari onkin pystynyt menemään eteenpäin, jatkamaan elämäänsä ja seikkailujaan.

Polari kirjoittaa myös muun muassa pelon voittamisesta:

"Mieleen voi ikuistua sokkeloita, joista ei koskaan pääse pakoon, mutta joissa voi oppia elämään. Lamaannuttava elämänpelko on peloista vaarallisin. Menin, vaikka epäröin, sillä tiesin pelon olevan alitajuntani heijasteita, ei reaalimaailman todellisuutta." 

Seikkailijat ovat oma rotunsa, jota kaikki eivät välttämättä ymmärrä - mutta maailma ei menisi eteenpäin ilman rajojen rikkojia:

"Sivistyneellä maailmalla on aina ollut vaikeuksia ymmärtää toisinajattelijoita. Löytöretkeilijät olivat raivanneet tietä tutkimattomiin maailmankolkkiin ja tieteentekijät osaamisen ja ymmärryksen uusille tasoille. Tottelevaisuus ei kuulu seikkailijoiden hyveisiin. Määräyksin karsinoitu maailma on poikkeusyksilöitä vastaan. Sääntöjen rikkominen on edistyksen edellytys." 

Murhenäytelmä Grönlannissa on monella tavalla antoisa lukuelämys. Se tarjoaa nojatuolimatkan sinne jonnekin, minne useimmat meistä eivät koskaan itse lähtisi. Lukija saa paljon uutta tietoa, ja samalla pääsee nauttimaan upeista värikuvista, joista suurin osa on Timo Polarin ottamia. Lisäksi hänellä on paljon syvällisiä ajatuksia, joilla on annettavaa meille muillekin, ei siis pelkästään kestokykynsä rajoja testaaville seikkailijoille.

Jos tykkäsit Naparetkestä tai jos "kylmä kyyti" eli jäätävään ilmastoon sijoittuvat tarinat kiinnostavat sinua, kannattaa ehdottomasti tutustua Polarin teokseen! Aku Louhimies aikoo tehdä kirjasta myös elokuvan, joten aiheesta tullaan kuulemaan vielä lisää.

Timo Polari Tmi 2019 
205 sivua
Graafinen suunnittelu: Jussi Luoma ja Timo Polari

Jos aihe kiinnostaa, siitä voi lukea vaikka Iltalehden jutun klikkaamalla tästä.