Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat

Pirjo Puukon romaani Kunnes jalkasi kantavat kertoo äidistä ja tyttärestä. Elli syntyy vaatimattomiin oloihin vuonna 1927, hänen tyttärensä Anita puolestaan syntyy vuonna 1949. Molemmat syntyvät Savossa, mutta Anitan lapsuudessa perhe muuttaa työn perässä ja paremman elämän toivossa Helsinkiin.

Puukko kertoo molempien tarinaa vuorotellen lapsuudesta aikuisuuteen asti. Elli kasvaa orpotyttönä Hallanmökissä tätiensä ja pelottavan Ukon kasvattamana, ja olot ovat ankeat. Myöhemmin hän häpeää aina taustaansa ja haluaakin tyttärelleen parempaa.

Ellin osana on elää nuoruuttaan sota-aikaan. Sota katkaisee koulunkäynninkin, ja tyttö määrätään sotaolojen takia piiaksi maatilalle. Muutenkaan todellisuus ei aina vastaa unelmia, vaan pettymyksiä tulee. Sota varjostaa koko elämää, rakkauttakin.

Juna loittoni puuskuttaen kohti pimeää kunnes viimeinenkin havainto hajosi maisemaan. Möykky kohosi rintalastan taakse. Kun Elli astui laiturilta hiekkatielle ja käveli kohti kotia, mielessä kilkatti vain yksi ajatus - kuin ratapuomin kello. Älä Oiva hyvä kaadu rintamalla. 
  Älä sinä. 

Omat pettymyksensä kokee myöhemmin Anitakin, vaikka hänen sukupolvensa elämä on jo paljon helpompaa. Anitan sukupolvi elää 60-luvun huumassa: ollaan vapaita, kasvatetaan hiukset pitkiksi ja laitetaan kukka tukkaan, otetaan kantaa, osoitetaan mieltä. Kapinoidaan vanhempien sukupolven arvomaailmaa vastaan.

Musiikki, se ei ole vain musiikkia vaan muutos. Kaikki muuttuu. Vaatteet ja hiusmuoti, tapa olla ja suhtautua maailmaan. On kuin tunkeutuisimme vanhempiemme maalaaman maiseman läpi, kohti jotain vapaampaa ja valoisampaa. Siellä on muitakin värejä kuin ruskea ja vihreä. 

Kunnes jalkasi kantavat kuvaa hienosti niin Ellin kuin Anitankin kasvua tytöstä naiseksi ja naisena olemista. Tähän viittaa jo kannen kuvakin, jossa on kaksi kohtua vierekkäin. Varsinkin äidittömänä kasvanut Elli on saanut elämään ja äitiyteen niukat eväät. Kuten Anita aikuisena toteaa:

Ei äidille annettu evääksi elämään kuin tähteitä. Niillä ei ruokita lapsen tarpeita. 

Samalla teos piirtää myös hienoa ajankuvaa aina 20-luvun lopulta 70-luvulle asti. Monet oman aikansa suuret ja pienet historialliset tapahtumat punoutuvat hienosti mukaan tarinaan. Esimerkiksi äitiyspakkauksia alettiin jakaa juuri sinä vuonna, jona Anita syntyi.

Siellä täällä on myös lyhyitä pätkiä Anitan mietteistä sairaalassa vuonna 2019, kun kaikki kirjan kertomat tapahtumat ovat jo takanapäin.

Erityisesti molempien naisten nuoruudesta oli kiinnostavaa lukea: millaista oli nuoruus sodan aikana, entä 60-luvun nuoruus? Valtavan suuri ero on monessa asiassa näiden kahden sukupolven välillä, vaikka ikäeroa äidillä ja tyttärellä on vain 22 vuotta.

Hieno teos, jonka kohdalla kiinnostukseni kasvoi mitä pitemmälle luin. Minussahan on lukijana sellainen henkilökohtainen vika, että jos tarina alkaa henkilön lapsuudesta, se usein pitkästyttää minua. Kaikki lukijat eivät varmasti ole tällaisia. Tässä kirjassa lapsuuskuvausta oli suunnilleen puolet kirjasta, mutta onneksi en silti luovuttanut, koska kokonaisuutena pidin kirjasta todella paljon. Ja lapsuuden kuvaaminen antoi tietysti hyvän pohjan naisten tarinalle.

Kaiken kaikkiaan lupaava esikoisromaani. Puukon esikoisnovellikokoelma Mutkanlukutaito puolestaan ilmestyi vuonna 2017. Siihen liittyvästä bloggauksestani on ote tämän romaanin takakannessa:

Stresa Kustannus osk 2019 
305 sivua 
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Amelia Nyman

Kirjasta ovat bloganneet mm.

Kulttuuri kukoistaa
Kirjahullun päiväkirja
Tuhansia sivuja
Pirja & Kirja