lauantai 11. huhtikuuta 2020

Niilo Rauhala: Ruoko ja liekki saavat elää

Tässä Niilo Rauhalan runokokoelmassa vuodelta 1983 on pelkästään kristillisiä runoja ja monien runojen kielikin poikkeaa täysin niistä Rauhalan runoista, joita olen aikaisemmin lukenut. Kieli on vanhahtavaa ja hiukan kankeaa, mutta kristillinen sanoma on hyvin selvästi esillä. Siellä täällä pilkahtelee kyllä myös se minun tuntemani Niilo Rauhala, varsinkin luontokuvausten kohdalla.

Ruoko ja liekki saavat elää on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kustantama teos, ja vanhoillislestadiolaisuus näkyykin monissa runoissa selvästi. Uudestaan ja uudestaan tulevat vastaan esimerkiksi sanat Jumalan valtakunta, ja niillähän noissa piireissä tarkoitetaan pelkästään vanhoillislestadiolaisten yhteisöä. Runot, joissa ollaan kiitollisia lapsista tai puhutaan siitä, miten Herra voi antaa väsyneelle uutta voimaa, kääntävät ajatukset väkisinkin suurperheiden väsyneisiin äiteihin.

Joka tapauksessa tässäkin kirjassa oli paljon runoja, joista pidin. Yksi sellainen runo on Seison armossa, joka on valittu myös kirjan takakanteen. Se sopii myös hyvin tähän pääsiäisen aikaan. Tässä runon loppuosa:

Seison lämpöisellä kalliolla 
ja aallot iskevät jalkojeni juureen. 
Minun onneni on tässä valossa, 
minä seison armossa, 
kun keskipäivä alenee 
ja luuni hiljalleen lakastuvat. 
Sinun rakkautesi, Lunastajani, 
säteilee tälle kalliolle. 
Tässä vapisevassa ja tyhjässä ajassa 
minä nojaan kunniaani: 
               sinun kärsimykseesi ja tuskanhuutoosi, 
kun kaikesta kunniasta riisuttuna 
huusit minunkin sieluni ylitse 
               armon puhtaan päivän. 

Runo, johon on helppo yhtyä, on myös Kuule minua, josta tässä osa:

Rukousteni savu 
hapuilee hauraana 
               Jumalan istuinta kohti, 
hiillos tummuu, 
sanat väsyvät. 
Hyvä Jumalani, 
ethän käännä silti korvaasi pois! 
Tummuneen tuhkan keskeltä 
leimahtaa huokaus ja hätä. 
Kuulethan minua, 
vaikka sanat ovat voimattomat? 

Sellaista minulle ennestään tuttua Niilo Rauhalan tyyliä, sitä hänen kaunista kieltään, on esimerkiksi runossa Varjot polttavat jalkansa, joka alkaa näin:

Kerään punaisen auringon säteitä, 
ennen kuin se laskee. 
Nyt on aika uskoa valkeuteen. 
Olen pukeutunut punaisen auringon säteisiin 
ja pukuni on kirkas yölläkin 
                       pimentyneillä kaduilla. 


Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys r. y. 1983 
124 sivua
Kansi: Raimo Österberg 

10 kommenttia:

  1. Tuo Seison armossa on todella hieno,siihen voi samaistua.

    VastaaPoista
  2. Niilo Rauhalalla on upeita tekstejä. Olet valinnut tähän kauniita runoja. Muistan lukeneeni ainakin tämän: Vedet puhuvat läpi elämän. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niilo Rauhalan runot ovat tosiaan upeita. Hän onkin yksi lempirunoilijoistani. Kiitos samoin hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Valoisia säkeitä, etenkin tuo vimoinen ihastutti: pukeutukaamme auringon säteisiin on kannatteleva ajatus. Mukavaa pääsiäisen jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon säteisiin pukeutuminen on kyllä hieno ajatus. Niilo Rauhalalla on paljon tuollaisia upeita luontoaiheisia runoja, mutta tässä kirjassa on tosiaan lähinnä kristillisiä runoja. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Mielenkiintoisia runoja. Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niilo Rauhalalla on sana hallussa. Hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista