Jane Harper: Luonnonvoimat

Arvostelukappale kustantajalta

Viime keväänä ihastuin Jane Harperin Kuivaan kauteen, Aaron Falk -dekkarisarjan ensimmäiseen osaan, joten odotin innolla jatkoa. Eikä Luonnonvoimatkaan tuottanut pettymystä. Sekin on herkkua Australian ja dekkarien ystäville. On pelkkää plussaa, jos dekkari jännityksen ohella kertoo myös jostain tavallista kiinnostavammasta maasta. Jane Harperin teoksissa nämä kaksi tekijää yhdistyvät hienosti.

Aaron Falk ja hänen työparinsa Carmen Cooper ovat tutkineet kaikessa hiljaisuudessa rahanpesujuttua, johon erään melbournelaisen yrityksen epäillään syyllistyneen. Sitten tulee tieto, että kyseisen yrityksen virkistysviikonloppu Giralangin ylängöllä (netistä lukemani perusteella kuvitteellisessa paikassa) on päättynyt huonosti. Juuri se nainen, joka on ollut heidän tärkeä tietolähteensä tapauksen tutkinnassa, on kadonnut.

Retkeilyalueella on ollut liikkeellä erikseen naisten ja miesten ryhmä. Miesten ryhmä palaa ajallaan, mutta naisia ei ala näkyä. Kun he lopulta palaavat, vain neljä naista viidestä on jäljellä. Mitä tapahtui Alicelle? Myös reitiltä palanneet ovat kuka milläkin tavalla huonossa kunnossa: on tullut mustelmia, käärmeenpuremaa ynnä muuta. Naiset ovat eksyneet reitiltä melko varhaisessa vaiheessa ja harhailleet pitkään eksyksissä ilman ruokaa ja juomaa, kylmissään (koska on talvi) ja pinna yhä kireämmällä. Puhelimia ei ollut saanut ottaa mukaan, eikä korven keskellä ollut juuri kenttääkään. Kadotessaan Alice oli vienyt heidän ainoan puhelimensa, omansa, jonka oli salaa ottanut mukaan.

Auttakaa! joku heistä huusi. Useampi kuin yksi. Olemme täällä. Tarvitsemme apua, hän tarvitsee lääkäriä. Auttakaa. Luojan kiitos, että löysimme teidät.  
  Etsijät juoksivat; miehet, joiden puhelimet lojuivat hylättyinä auton istuimilla, puuskuttivat useita askelia heidän takanaan. 
  Eksyimme, joku sanoi. Joku toinen: kadotimme hänet. 
  Oli vaikea saada selvää, kuka puhui. Naiset huusivat, itkivät, äänet sekoittuivat toisiinsa. 
  Onko Alice täällä? Selvisikö hän? Onko hän turvassa? 
  Siinä kaaoksessa, yön pimeydessä, oli mahdotonta sanoa, kuka neljästä oli kysellyt Alicen perään. 
  Myöhemmin, kun kaikki muuttui pahemmaksi, jokainen väitti, että juuri hän se oli ollut. 

Giralangin ylängöllä on pelottava maine, vaikka menneistä tapahtumista on jo yli 20 vuotta. Silloin siellä liikkui sarjamurhaaja, joka tappoi retkeileviä nuoria naisia. Liittyykö Alicen katoaminen vielä jotenkin häneen vai mistä on kysymys?

Joka toisessa luvussa kerrotaan alusta alkaen naisten retken vaiheista; joka toisessa luvussa taas ollaan nykyhetkessä ja seurataan Falkin ja Carmenin tutkimuksia. Naisista kertovat osuudet olivat ajoittain jo aika väsyttäviäkin, koska heidän epätoivonsa tulee niin iholle: eksyminen, kommellukset, tapaturmat ja riidat. Huh huh! Naisten välillä on ollut omat jännitteensä jo ennestäänkin, ja varsinkin Alicea kaikki pitävät häijynä. Ääriolosuhteissa yhteenotoilta ei voi välttyä.

Ehkä retken rasituksia olisi voinut kuvata hiukan tiivistetymminkin. Mutta toki näin perusteellisesti kerrottuna ne auttavat eläytymään naisten kokemaan ahdinkoon. Joka tapauksessa nautin kirjasta, jossa myös jännitystä on mukana sopiva annos, ja loppuratkaisu yllätti ainakin minut. Australian luonnostakin tällaisessa kirjassa pääsee nautiskelemaan, kuten vaikka tässä:

Kumipuut väistyivät, ja he saapuivat huimaavan näköalan äärelle. Kumpuilevat kukkulat ja laaksot levittäytyivät heidän allaan aina horisonttiin asti. Pilvien varjot saivat aikaan vihreän meren, joka väreili aaltojen lailla. He olivat päässeet huipulle, ja näky oli henkeäsalpaava. 
  Jill pudotti rinkkansa maahan. Kaikki viisi naista seisoivat vierekkäin katsomassa, kädet lanteilla, jalat kipeinä, ja antoivat hengityksensä tasaantua. 
  "Uskomatonta." 
  Melkein kuin käskystä pilvet erkanivat ja paljastivat matalalla roikkuvan auringon. Se kosketti ylimpien puiden kärkiä ja peitti ne kalpeanleimuavaan hehkuun.

Käännöksen hienosta ja sujuvasta kielestä vastaa Tuulia Tipa. Nautinnollinen lukuelämys, joka saa odottamaan Jane Harperilta taas uusia dekkareita. Pysyttelen ehdottomasti kuulolla.

Tammi 2020 
400 sivua 
Alkuteos Force of Nature 2017 
Suomentanut Tuulia Tipa 
Alkuperäiskansi: MDCN Creative 
Kannen valokuvat: Getty Images 

Kirjasta ovat bloganneet ainakin

Kartanon kruunaamaton lukija
Leena Lumi
Kuunnellut äänikirjat -dekkariblogi
Lukemista