tiistai 7. huhtikuuta 2020

Maarit Nurmi: Epäilyksen alla

Tämä kirpputorilta löytämäni dekkari vaikutti kiinnostavalta ja olikin sitä. Kerrassaan koukuttava tarina!

Hanna Udd on seksuaaliterapeutti, jonka vastaanotolle tulee uusi asiakas, Petteri Liinanen. Mies vaikuttaa epävarmalta ja innottomalta, mutta saa lopulta kerrottua jotain itsestään.

Minua kiehtoo se, että Hanna kyselee työkseen ihmisten seksiasioista. Vähän aikaa sitten en edes tiennyt, että sellainen ammatti on olemassa, puhumattakaan siitä, että sitä pidetään oikeana työnä. Seksistä puhumista päivät pitkät! Kyllä se vieläkin tuntuu hieman vaikealta uskoa todeksi. Mutta vielä vaikeampaa on uskoa, että minä menen toisen kerran tämän naisen luokse. 
  Tällä kertaa soitan ovikelloa vaativasti, sillä haluan antaa itsestäni eri kuvan kuin viimeksi. Silloin olin heikoilla, mutta nyt olen tullut sinuiksi asian kanssa: minulla on ongelma, joka pitää ratkaista tavalla tai toisella. Olen täällä selvittämässä, mikä tapa on oikea. 

 Hanna järkyttyy huomatessaan, että hänen ja Petterin avioliitoissa on jotain oudon samanlaista. Hän alkaa kaikessa hiljaisuudessa tehdä omia tutkimuksiaan tietyistä asioista.

Sami Vänninen eli Vänskä puolestaan on joutunut vuosia sitten pettymään raskaasti, kun rakastettu jätti hänet aivan yllättäen ja selittelemättä. Samille ei jäänyt kuin lappu, jossa luki: "Olen lähtenyt. Älä ota yhteyttä." Kun Sami nyt törmää ensirakkauteensa uudestaan, hän on heti valmis aloittamaan alusta tämän kanssa. Mutta onko se enää mahdollista? Ovatko he enää samoja ihmisiä?

Omalla tahollaan Hannan mies Anders Udd, joka on rikospoliisi, ja tämän työkaveri Selja Maakola saavat tutkittavakseen oudon tapauksen. Löytyy aivan selvä murhapaikka, mutta missään ei näy ruumista.

Katson kylpyhuoneen lattiaa ja seiniä. Ne on kaakeloitu vaaleilla laatoilla. Tässä ei todellakaan tarvita luminolia ja ultraviolettilamppua sen näkemiseen, että sekä lattialla että seinillä on laajoilla alueilla verijälkiä. Varsinkin saumakohdissa ne näkyvät hyvin, vaikka veri onkin haalistunutta. Miten paljon verta on oikein mahtanut olla, ja mitä ihmettä kylpyhuoneessa on tapahtunut?

Poliisit löytävät lopulta myös ruumiin, ja samalla alkaa tapahtumaketju, jossa monen ihmisen salaisuudet ja valheet tulevat päivänvaloon. Niitä salaisuuksia ja valheita tämä kirja tarjoaakin aimo annoksen!

Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja Vantaalle. Tarina koukutti minut ensimmäisiltä riveiltä lähtien. Uteliaisuus heräsi heti alussa, jossa oltiin Hannan vastaanotolla, jonne ilmestyi arvoituksellisen tuntuinen asiakas. Oli jännä lukea eteenpäin ja miettiä, miten nää kaikki henkilöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa.

Eri luvuissa tarinaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta, mikä lisää kiinnostavuutta. Tarina on myös jännittävä ja siinä on sopivasti yllättäviä käänteitä. Muutaman asian arvasin kyllä jo etukäteen, ja kirjan lopussa Selja Maakola osasi minusta liian helposti päätellä erään asian, joka ei minusta ollut noin vain pääteltävissä. Mutta nämä olivat pieniä asioita, kun kirja oli muuten niin mukaansatempaava.

Kannattaa siis ehdottomasti tutustua, jos dekkarit kiinnostavat!

Myllylahti Oy 2017 
245 sivua

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä. Kerroit dekkarista sen verran kiinnostavasti, että kiinnostuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä! Oli sen verran koukuttavaa luettavaa. Lukisin Nurmelta enemmänkin dekkareita, jos hän vielä kirjoittaisi niitä. Tietääkseni tämä on hänen ainoa dekkarinsa ainakin tähän mennessä. Harmi ettei se ole saanut kovin paljon näkyvyyttä ainakaan blogeissa. Pari bloggausta löysin netistä.

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintooiselta. Aikamoinen löytö tämä kirja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytö oli tosiaan! En olisi tiennyt tästä kirjasta, mutta se tuli kirpputorilla vastaan ja herätti uteliaisuuteni.

      Poista