Anna-Maija Raittila: Ristin tien äärellä

Tämän Anna-Maija Raittilan kirjan myötä oli hyvä aloittaa hiljentyminen pääsiäisen sanoman äärellä. Kirja olikin niin puhutteleva ja ajatuksia herättävä, että sitä voi lueskella pääsiäisen aikana vielä uudestaan pienissä pätkissä.

Saatesanoissa kerrotaan, että Herramme ristintie on perinteisesti kuvattu 14 asemana eli pysähdyspaikkana, joista jokainen kertoo, millainen on Jumala.

Hän on kärsivä Rakkaus, joka ei vetäydy eroon ihmisten synkimmästäkään pimeydestä, vaan on valmis äärimmäiseen uhriin pelastaakseen luomansa maailman. 

Tässä kirjassa käydään läpi nuo 14 pysähdystä. Jokaisella pysähdyspaikalla on aiheeseen liittyvä raamatunkohta, tekstistä nouseva mietiskely ja rukous. Anna-Maija Raittilan jakamat ajatukset pysäyttävät lukijankin todella mietiskelemään Kristuksen kärsimystä, sen merkitystä ja omaa ristin kantamistamme kristittyinä. Vaikka kirja on kooltaan pieni ja luvut ovat lyhyitä, näistä ajatuksista löytyy varmasti aina uutta ammennettavaa eri elämäntilanteissa.

Jokainen pysähdys puhutteli minua omalla tavallaan. Esimerkiksi viidennen pysähdyksen kohdalla muistellaan Simon Kyreneläistä, joka pantiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Raittila pohtii, että mies halusi ehkä laskea painavan hirren maahan ja karata, mutta hän suostui kantamaan sitä. 

"Hyväksymällä sen mitä nyt on ja lepäämällä siinä antaudut Jumalan käsiin", kirjoittaa Wilfrid Stinissen. "Siinä silmänräpäyksessä, jolloin uskallat kohdata silmänräpäyksen tilanteen, sinä putoat suoraan Jumalaan. - Ellen tahdo hyväksyä, pakenen irti todellisuudesta. Luisun pois Jumalan käsistä. Silloin ei tilanne voi kantaa hedelmää, ei minun itseni eikä toisten hyväksi. Mutta jos hyväksyn, silloin kaikki muuttuu hedelmälliseksi... Ihmisen kaiken kärsimyksen Herra muuttaa, jos se luovutetaan hänelle, ristin kantamiseksi hänen tiellään." 

Kahdennentoista pysähdyksen kohdalla Jeesus kuolee ristillä. Raittila kirjoittaa:

Herra, avaa sydämeni! Sinä kaikkien hylkäämä, sinä epäonnistunut, sinä käännät nyt pimeydessä kasvosi Isän kasvojen suuntaan ja huudat: "Se on täytetty!" Kun kaikki pimeni, Isän rakkaus leimahti ristillä kirkkaimmilleen. Elämän salaisuus välähti hetkeksi, näkymättömänä, nähtäviin. Elämän, joka ehtyi, valui tyhjiin, antoi itsensä kokonaan pois. Viimeinen henkäys. Pää kallistui. 
  Ja temppelin painava, käsin koskematon väliverho repesi ylhäältä alas asti. Tätäkö se on: Isän sydän halkesi laupeudesta. Tästä lähtien ei mikään, ei kukaan, ei milloinkaan erota meitä Jumalan rakkaudesta.

Viimeisellä pysähdyspaikalla Jeesuksen ruumis on haudattu. Kirja päättyy ylösnousemustoivon tunnelmiin. Se muistuttaa, että vaikka perjantai-illan hämärässä emme näe vielä kolmanteen aamuun asti, se kolmas aamu on kuitenkin jo tulossa. Myös kun hautaamme rakkaitamme, siihenkin suruun yltää lohdutus: Jeesuskin on kuollut ja laskettu hautaan - mutta hän voitti kuoleman.

Eikä ristintie pääty Herramme hautaamiseen. Edessämme seisoo Ylösnoussut Voittaja ja kutsuu meitä liikkeelle, viemään maailmalle viestiä kärsimykseen kätketystä ilosta. 

Nämä pienet maistiaiset olivat vain pintaraapaisuja tämän kirjan syvällisestä annista. Myös lukujen lopussa olevat rukoukset ovat hyvin puhuttelevia. Niissä kauhistutaan omia syntejä, rukoillaan että omatuntomme pysyisi valveilla, pyydetään armahdusta, että osaisimme katsoa itsekkyydestämme lähimmäisten tarpeisiin ja rohkaista toisia toivoon. Niissä tahdotaan suostua Jumalan tahtoon ja ristin kantamiseen.

Yksi minua puhutelleista rukouksista loppuu:

Ja anna minun joka kerta, vielä 
viimeisenkin kerran kaatuessani 
langeta sinun käsiisi. 

Siunattua pääsiäistä sinulle!

Kirjaneliö 1995 
63 sivua 
Kansi: Maija Sohlman 

Kirjasta muualla:

Elinan blogi
Kaikkea kirjasta