Terttu Tupala (toim.): Runo puhuu toivosta

Tähän vuonna 1988 ilmestyneeseen kokoelmaan on valittu runoja useilta suomalaisilta runoilijoilta, joita on kirjan lopussa melkein kolmen sivun mittainen luettelo.

Osa runoista puhuu toivosta hyvin suoraan, mutta useimmissa elämänusko ja luottamus on esillä jotenkin muuten. Teos alkaa ihanilla kevätrunoilla, ja keväässähän jos missä on toivoa. Esimerkiksi Matti Paloheimo kirjoittaa ihanasti:

Lumesta puhkeaa kukka, se valaisee pihan, 
linnut asettuvat taloksi, lapset puhuvat varpusten kieltä, 
mihin minä panen jalkani, niillä on pesä joka nurkassa, 
poikaset kirkuvat ruokaa, ilma täynnä untuvia, 

aamu aamun jälkeen toivon ettei tämä olisi unta.

Runot kertovat luonnosta, sen kiertokulusta ja elämän uusiutumisesta. On myös runoja rakkaudesta ja lapsista. Aivan kirjan loppupuolella otsikon Tähti yöhön alla on myös kristillisiä runoja.

Ei minulle kyllä joka runon kohdalla avautunut, miksi ne oli valittu juuri toivosta kertovaan kokoelmaan. Joukossa on muutama hyvinkin raskas ja synkkä runo, kuten Kaarlo Kramsun Onneton, jossa elon tie on niin musta, ettei taivaalla tuiki edes yhtä ainoaa tähteä. Siksi kärsivä ihminen rukoilee yhtä tähtöstä loistamaan kurjaan mieleensä. Niin, kyseisessä runossa se hauras toivo on tietysti juuri siinä rukouksessa - jospa edes yksi tähti syttyisi.

Suoraan toivosta puhuva runo on esimerkiksi Maaria Leinosella. Tässä sen loppuosa:

Vastaan kuin lukisin 
uskontunnustusta: 
"Uskon - uskon - minä uskon: 
aina sentään joku ilo
joku mahdollisuus 
joku toivo - 

Aina sentään tässä pimeydessä 
ja kylmyydessä 
joku lämmin käsi 
joku avoin mieli 
aina joku ihmisen veli. 
Ja niin kauan 
emme ole hukassa." 

Kun nyt elämme tätä koronaviruksen aikaa, huomioni kiinnitti Liisa Immosen runo Corona, vaikka sen nimi ei tietysti virukseen liitykään. Joka tapauksessa siinä on hieno ajatus, joka sopii tähänkin hetkeen:

Kuu on auringon edessä, 
taivaalla pimeys; 
mutta aurinko ei väisty paikaltaan. 

Väinö Kirstinä kirjoittaa mukavan mieltälämmittävästi:

  Johannes katsoo lämpimästä tuvastaan lämpömittaria ja moittii: 
  - Se ei kerro koko totuutta. On myös paljon hyvää ja lämmintä, mutta siitä se ei kerro. 
  Johannes menee ulos ja lämmittää tulitikulla mittaria, palaa sisälle ja katsoo tyytyväisenä ulos. Siellä on nyt mittarin mukaan lämmintä. 

Nyt kun on pääsiäisviikko, jaan vielä lopuksi Sirkka Anttila-Markkasen runon:

KUOLEMAA JA YLÖSNOUSEMUSTA 2 

Toiveet murskana. 
Kuolin illuusiosta 
takaisin todellisuuden kohtuun, 
pääsiäisikonin tuonelaan. 

Kokoelmassa on mukana paljon sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja suomalaisia runoilijoita. Valitsin otteita niistä runoista, joissa toivo näkyi tavalla tai toisella, mutta kirjassa on myös paljon muuta - moneen lähtöön, moneen makuun ja mielialaan sopivaa.

Kirjapaja 1988 
235 sivua 
Päällys: Matti Kota