Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Sydney, Australia. Kolme pariskuntaa, kolme lasta ja koira ovat koolla grillijuhlissa. Aivan tavallisissa pikku pihajuhlissa - mutta sitten jotain menee kuitenkin vikaan. Pahasti. Mikä on se järkyttävä asia, joka juhlissa tapahtui - ja joka vaikuttaa kaikkiin mukana olleisiin vielä pitkään jälkeenpäin? Kuka syyllistyi ja mihin? Entä tapahtuiko Erikalle juhlissa jotain sellaista, mikä hänen pitäisi muistaa? Humalan ja varmasti järkytyksenkin takia hänen muistissaan on illan tapahtumien kohdalla aukkoja.

'Moriarty kerii tapahtumia auki hitaasti, vähän kerrallaan paljastaen - ja lukijan uteliaisuus kasvaa sivu sivulta. Koukutuin tähän tarinaan juuri siitä syystä, että Moriarty vihjailee jatkuvasti jostain kauheasta, mitä on tapahtunut, ja heittelee vähän väliä sekaan uusia pieniä vihjeitä - se todella nosti uteliaisuuden huippuunsa!

Kirja kertoo tarinaa kahdessa aikatasossa: menneissä grillijuhlissa ja nykyhetkessä niiden jälkeen.

Salama valaisi kaupungin taivaan kuin ilotulite, ja Erika ajatteli, miltä hän mahtaisi näyttää, jos joku sattuisi juuri sillä hetkellä katsomaan ylös sateiselle taivaalle ja näkisi hänen tumman, yksinäisen hahmonsa valaistuna ikkunassa. 
  Mielikuvan mukana tuli muisto, ehkä, kenties, ikkunaa vasten painetuista kämmenistä ja piirteettömistä kasvoista joista erottui vain suu, ammottava suu, mutta sitten kuva särkyi ja hajosi tuhansiksi palasiksi. Oliko mahdollista, että Erikan aivokemialle oli tapahtunut sinä päivänä jotakin tuhoisaa ja peruuttamatonta? 

Jos kerron hiukan tarkemmin, niin Erika ja Oliver ovat kutsuneet Clementinen ja Samin luokseen teelle, koska haluavat puhua näiden kanssa tärkeästä asiasta. Naapurin Vid kuitenkin kutsuu koko porukan hänen ja Tiffanyn pihaan grillaamaan. Mukana ovat myös Clementinen ja Samin lapset Holly ja Ruby sekä illan isäntäväen tytär Dakota.

Moriarty onnistuu jälleen kuvaamaan tosi kiinnostavasti henkilöidensä välisiä suhteita ristiriitoineen sekä toisaalta jokaisen omia sisäisiä ristiriitoja, tunteita ja asenteita. Esimerkiksi Erikaa ja Clementineä on lapsesta asti pidetty parhaina ystävinä, mutta Clementine suhtautuu kuitenkin Erikaan torjuvasti, raahaa häntä perässään kuin raskasta velvollisuutta. Erikan traumaattisessa taustassa on jotain, mikä on aikoinaan tehnyt hänestä Clementinelle sen vastenmielisen velvollisuuden. 

Erika käy terapiassa ja yrittää selviytyä äitisuhteestaan. Hänen äidillään on muuten ongelma, jota en ole ennen nähnyt käsiteltävän missään lukemassani kirjassa. Haluaisin kertoa mikä se on, mutta koska Moriartykin paljastaa asioita vasta vähitellen, jätän sen kirjan tuleville lukijoille itse löydettäväksi. Jos joku on utelias, niin muissa blogeissa sekin asia kenties paljastetaan.

Clementine itse on lupaava sellisti, joka jännittää jokaista koe-esiintymistään yli kaiken. Tärkeä koe-esiintyminen on nytkin tulossa. Pienten lasten äitinä esiintymisiin valmistautuminen ja soittamiseen keskittyminen on kuitenkin hankalaa.

Myös heidän miehiään ja parisuhteitaan Moriarty kuvaa hyvin todentuntuisesti. Sekä heidän suhteitaan vanhempiinsa - ja lapsiin, omaan vanhemmuuteen. Clementine on äiti, kun taas Erika on aina vannonut, ettei hän halua lapsia. Mutta haluaako hän sittenkin?

Vid puolestaan on äärettömän sosiaalinen slovenialainen, aina valmiina kutsumaan vieraita, ja Tiffany on hänen seksikäs vaimonsa.

Näistä aineksista Moriarty keittää kokoon todella herkullisen tarinan. Minusta Tavalliset pikku pihajuhlat oli yhtä jännittävä ja koukuttava kuin Mustat valkeat valheet. Myös Hyvä aviomies on ihan ok, mutta se ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin nämä kaksi. Muut Moriartyn kirjat minulla on vielä lukematta.

Tällä kertaa minulle kävi kyllä niin, että kun kirjan viimeiset sata sivua jäivät luettavaksi tänään, olin jo jotenkin väsähtänyt, eikä lukemisessa ollut enää sellaista jännitettä. Voi olla, että vika oli lukijassa, koska näin paksut kirjat eivät ole ihan minun mukavuusaluettani. Oma osuutensa oli varmasti silläkin, että suurimmat paljastukset oli siihen mennessä jo tehty, mutta kyllä vielä kirjan loppupuolella paljastuu jotain uutta.

Joka tapauksessa Tavalliset pikku pihajuhlat tarjoaa loistavaa ihmissuhdekuvausta jännityksellä höystettynä, joten suosittelen ehdottomasti Moriartysta kiinnostuneille.

WSOY 2017 
464 sivua (pokkari) 
Alkuteos Truly Madly Guilty 2016 
Suomentanut Helene Bützow 
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti 
Kuvat: Shutterstock 

Kirjasta löytyy paljon muitakin bloggauksia. Itse olin nyt liian väsynyt käymään niitä läpi, mutta etsivä löytää!