maanantai 9. maaliskuuta 2020

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Olen jo monena talvena aikonut lukea alaskalaisen Eowyn Iveyn Lumilapsen, joka onkin aivan ehdotonta talvilukemista. Onneksi sain sen vihdoin luettua, koska se oli niitä kirjoja, joihin rakastuin heti ensimmäisellä sivulla. Niinpä se pääsikin suorinta tietä lempiromaanieni joukkoon.

Kirjakuvan olen ottanut jo viime talvena, jolloin sekä lunta että pakkasia oli kiitettävästi. Se talvi olisikin ollut tunnelmaltaan täydellinen Lumilapsen lukemista ajatellen. Mutta nautinnollista luettavaa tämä Iveyn esikoisromaani on koska tahansa.

Kirja on ihana aikuisten satu, jossa on mukana maagista realismia. Eletään 1920-lukua. Jack ja Mabel ovat uudisraivaajapariskunta, jotka ovat muuttaneet etelästä Alaskaan unohtaakseen suuren surunsa: he eivät ole saaneet lasta. Heidän ainoa lapsensa syntyi kuolleena kymmenen vuotta sitten.

Alaska on kuitenkin karu ja julma paikka. Jo syksy on synkkä ja pimeä, ja Mabel on surunsa ja lapsettomuutensa masentama. Kirjan alussa hän aikoo jo mennä heikoille jäille ja vajota sinne. Mabel ja Jack ovat etääntyneet toisistaan ja kärsivät kumpikin yksinään.

Mutta sitten tulee ensilumi, ja he innostuvat rakentamaan lumilapsen. Siitä tulee tyttö. Aamulla lumilapsi on kadonnut, mutta sen luota poispäin johtavat pienet jalanjäljet, ja puiden takana vilahtaa aivan kuin pieni tyttö.

Siinä oli se lapsi. Tyttö seisoi hänen edessään vain parin metrin päässä. Tyttö seisoi lumella käsivarret sivuilla, hymynhäivä kalpeilla huulilla. Valkoinen karva reunusti hänen takkiaan ja nahkasaappaitaan. Hänen kasvojaan kiersi soopelihatun ruskea sametti, ja hän oli pukenut ylleen Mabelin punaisen huivin ja lapaset. Lapsi oli jääkiteiden kuorruttama, aivan kuin olisi juuri kulkenut lumimyrskyn halki tai viettänyt kimmeltävän kylmän yön ulkoilmassa. 
  Jack olisi puhunut tytölle, mutta hänen silmänsä - joenjään, jäätikön railojen, kuutamon murtunut sinisyys - estivät häntä. Tyttö räpäytti silmiään vaaleat ripset kuurasta välkkyen ja säntäsi pois. 

Tyttö alkaa liikuskella talon ympärillä. Hänen seurassaan liikkuu kettu, jonka kanssa tämä luonnonlapsi metsästää. Vähitellen Jack ja Mabel saavat aran tytön kesyyntymään ja kiintyvät häneen sydänjuuriaan myöten. He saavat selville tytön nimenkin: se on Faina. He ovat onnellisia saatuaan näin oman tyttären. Ei Fainaa voi kuitenkaan täysin kesyttää. Hän elää Alaskan villissä luonnossa ja tulee käymään vain silloin kuin itse haluaa.

Mutta kuten takakannessakin kerrotaan, kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Mitä kaikkea sitten vielä tapahtuukaan - se kannattaa lukea tästä sydäntäsärkevän, mieltälämmittävän ihanasta kirjasta. Eowyn Ivey kuvaa herkästi ja kauniisti sekä Jackin ja Mabelin tunteita että Alaskan luontoa ja jäätävää talvea. Olin aivan myyty, suuri talvikirjojen ystävä kun olen.

Mabel oli taas ikkunassa. Lunta satoi entistä vinhemmin ja sankemmin. Hänen siinä katsellessaan Jack tuli navetasta lyhtyä kantaen, ja lumi kieppui tämän ympärillä valokehässä. Jack käänsi päätään aivan kuin olisi tuntenut Mabelin katseen, ja he kaksi katsoivat toisiinsa välimatkan yli, kumpikin omassa valoaukossaan, lumi valuvana harsona välissään. Mabel ei muistanut, milloin he viimeksi olivat katsoneet toisiaan niin tieten tahtoen. Hetki oli kuin lumi, hidas ja leijuva. 

Kirjan kieli on todella kaunista. Suomennoksen osalta kiitos kauniista, ilmeikkäästä ja sujuvasta kielestä kuuluu Marja Helaselle.

Kuten takakansikin toteaa, Lumilapsessa on taikaa. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä olivat minusta parhaita. Lopussa tunnelma ja jännite ei ehkä säily ihan samalla tavalla, mutta ihan hyvä se loppukin silti on.

Bazar, 3. taskukirjapainos 2017 
415 sivua 
Ensimmäinen kovakantinen painos 2013
Alkuteos The Snow Child 2012
Suomentanut Marja Helanen 
Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)
Suomenkielinen kansi Susanna Appel 
Tässä vielä toinen kirjakuva maaliskuulta 2020. Siinä on jo kevättalven kirkasta auringonpaistetta. Kuva hämää sikäli, että tänä talvena lunta on ollut vain silloin tällöin - mutta onneksi nyt sattui olemaan!

Kirjasta ovat bloganneet mm.

Kirjakaapin avain
P. S. Rakastan kirjoja
Lumiomena - Kirjoja & haaveilua
Leena Lumi
Kirjahullun päiväkirja
Kirjakaapin kummitus

Lumilapsi on ollut todella rakastettu kirja, josta löytyy paljon bloggauksia. Valitsin tähän muutamia sellaisia, joissa ei paljasteta koko tarinaa, koska en itsekään haluaisi tietää kaikkea etukäteen.

8 kommenttia:

  1. Kaunis tarina ja ihana, että kirja sijoittuu Alaskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis tarina! Alaska on kiehtova paikka, minua kiinnostaa lukea sinne sijoittuvia kirjoja. Nyt pitäisikin lukea myös Iveyn toinen romaani Maailman kirkkaalle laidalle. Lukulistallani on myös M. J. McGrathin dekkari Lumipoika, joka kertoo myös Alaskasta.

      Poista
  2. Lumilapsi kuuluu ehdottomasti myös minun lempikirjojeni joukkoon. Kaunis ja loistavsti kirjoitettu tarina.

    VastaaPoista
  3. Luin tämän taannoin enkuksi ja kirjan tunnelma on edelleen voimakkaana mielessä. Pidin erityisesti kirjan alusta, mutta tarina plörähti loppua kohden. Pidin alun mystisyydestä ja maagisuudesta, loppua kohden muuttui jotenkin liian "lihalliseksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa on tosiaan vahva tunnelma, mutta se ei kanna loppuun asti. Minäkin pidin siitä mystisyydestä ja maagisuudesta. Tuntui kuin kirjailija olisi vähän väsähtänyt lopussa. Joka tapauksessa ihana kirja, sellainen, jonka voi joskus vuosien kuluttua lukea uudestaankin!

      Poista
  4. Pidin tästä hengästyttävän paljon!

    En tiedä miksi, mutta minua luetaan paljon Alaskassa:) Kerran haukuin sen yhden Palinin, kun ampuu susia helikopterista...

    Hyinen kirja Alaskasta, jota en voi unohtaa eli tämä on suositus: http://leenalumi.blogspot.com/2015/02/david-vann-kylma-saari.html

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hengästyttävän upea romaani tämä kyllä on. Vai luetaan sinua Alaskassa :)

      Kiitos uudesta Alaska-lukuvinkistä! Kävin heti lukemassa postauksesi. Todella kiinnostava kirja, vaikka toisaalta pelottavankin hyytävä. Hui! Pidän sen mielessä joka tapauksessa.

      Poista