Paul Rusesabagina: Hotellinjohtaja

Olen joskus kauan sitten nähnyt Hotelli Ruanda -elokuvan, ja tässä kirjassa hotellinjohtaja itse kertoo oman tarinansa. Tarinan siitä, kuinka hän tarjosi Ruandan kansanmurhan aikana hotellissaan turvapaikan 1268 ihmiselle ja pelasti näin heidät. Toki hän ei itsekään ymmärrä, kuinka he lopulta onnistuivat pelastumaan kaikista uhkaavista tilanteista niin ettei hotelliin hyökätty, mutta niin kuitenkin kävi.

Muistin taas, miksi en enää jaksa lukea kovin paljon rankkoja kirjoja. Jos on olemassa rankka aihe, niin se on Ruandan kansanmurha! Mutta onneksi Rusesabagina tarjoaa pehmeän laskun kertomalla aluksi hiukan omasta lapsuudestaan ja kotiseudustaan, Ruandan kauniista luonnosta ja tavoista. Tapoihin on kuulunut esimerkiksi banaaniolut, jota on käytetty sovinnon juomana perinteisessä paikallistason oikeusjärjestelmässä.

Tämän jälkeen kirja kertoo taustaa kansanmurhalle, mikä onkin hyvä, koska minulla ei ollut siitä aiheesta tietoa, kuten ei varmasti kovin monella muullakaan suomalaisella, ellei ole erityisesti perehtynyt tähän aiheeseen. Kansanmurhaan johtavat syyt lähtevät jo siirtomaa-ajasta, jolloin eurooppalaiset harjoittivat hajota ja hallitse -politiikkaansa Ruandassa. He tekivät Rusesabaginan mukaan keinotekoisen ja täysin epätieteellisen jaon hutuihin ja tutseihin. Niistä ajoista kirja sitten etenee vähitellen kohti kohtalokasta vuotta 1994.

Kansanmurhan aikana Rusesabagina käytti hyödykseen kaiken puhetaitonsa, kaikki suhteensa ja hotellin alkoholivarastot lepytellessään vihollisia ja anoessaan apua niiltä, joilta sitä saattoi saada.

Muutenkin kirjan sanoma on muun muassa se, että sanat ovat voimakas ase. Niillä voi tehdä sekä pahaa että hyvää. Sanat olivat yksi voimakkaimmista aseista, jotka käynnistivät kansanmurhankin. Elokuussa 1993 Kigaliin oli perustettu uusi radioasema, joka oli muka riippumaton, mutta kansan tietämättä sen suurimpana omistajana oli itse presidentti. Aluksi kanavalta tuli viatonta ohjelmaa, mutta vähitellen yhä rankemmaksi käyvää tutsien vastaista vihapuhetta. Alettiin jopa mainita nimeltä aivan tavallisia tutseja ja väittää, että he ovat turvallisuusuhka koko yhteisölle. Lopulta radioasema jo aivan suoraan yllytti väkivaltaan tutseja vastaan.

Koska viha ja vihapuhe on pelottavan ajankohtaista myös nykypäivän Euroopassa, jaan otteen siihen liittyen:

Viesti hiipi kansalliseen tajuntaan hyvin hitaasti. Se ei tapahtunut yhdessä yössä. Emme heränneet yhtenä aamuna ja yhtäkkiä vain kuulleet propagandan tulvivan radiosta korviimme. Kaikki alkoi vaivihkaa ivallisesta kommentista, "torakka"-nimityksen huolettomasta viljelystä puheissa, lähes vitsinä heitetystä ehdotuksesta, jonka mukaan tutsit pitäisi lennättää takaisin Etiopiaan. Vie aikaa riisua kokonaiselta kansanosalta sen ihmisyys. Siinä vaaditaan harjaannusta, hidasta etenemistä, päivittäistä harjoitusta. Vähän niin kuin kuuluisassa sammakkoesimerkissä, jossa sammakko loikkaa välittömästi pois kiehuvasta vedestä, jos se heitetään sinne suin päin. Mutta jos se laitetaankin kylmään veteen, joka lämmitetään pikku hiljaa kiehuvaksi, sammakko kuolee kattilaan tajuamatta mitä oikein tapahtui. 

Kuten Rusesabaginakin toteaa, jotain tällaista voi tapahtua uudestaan missä tahansa. Ja pelottavaa on juuri se, miten viha, ennakkoluulot ja väkivallan ihannointi syötetään vähitellen kansan tajuntaan, kunnes siitä tulee normaalia. Aivan huomaamatta.

Netissä kerrotaan, että joidenkin ruandalaisten mukaan Rusesabagina valehtelee tässä kirjassa omasta roolistaan kansanmurhan aikana. En ota kantaa siihen, koska en tunne tosiasioita. Mutta Ruandan kaltaisessa tilanteessa yhtä hyvin ne Rusesabaginan mustamaalaajat voivat itse olla valehtelijoita. Kumpi tahansa osapuoli voi puhua totta tai valehdella.

Kirjastakin käy ilmi, että monet vihasivat Rusesabaginaa, ja siksi hänen oli lopulta paettava Belgiaan. Häntä on syytetty veljeilystä pahisten kanssa, mutta ainakin tästä kirjasta näkee selvästi, että hänen oli pakko mielistellä ketä tahansa taatakseen hotelliin paenneiden ihmisten turvallisuuden. Hän kirjoittaa, että ääriolosuhteissa ei ole varaa olla itse äärimmäinen.

Jokainen aiheesta kiinnostunut lukekoon kirjan (ja nettikirjoitukset) itse ja muodostakoon oman mielipiteensä. Puhutteleva ja pysäyttävä kirja joka tapauksessa. Toivottavasti myös mahdollisimman pitkälle totta, mitä pelastuneisiin tulee. Kirja ei kuitenkaan kerro pelkästään Rusesabaginan omasta toiminnasta, vaan se antaa myös paljon tietoa kansanmurhasta yleisesti.

Kirjan lopussa Rusesabagina kertoo myös, että oli monia muitakin, sekä tunnetuiksi tulleita että tuntemattomiksi jääneitä, jotka pelastivat useita tai muutamia ihmisiä kuolemalta kansanmurhan aikana. Kaikki eivät onneksi sentään antaneet propagandan täyttää itseään vihalla. Niin kuin kaikki eivät lähteneet natsienkaan kelkkaan Euroopassa. Onneksi aina joku uskaltaa uida myös vastavirtaan.

Hotellinjohtajaa on ollut mukana kirjoittamassa amerikkalainen toimittaja Tom Zoellner.

Bazar 2007 
269 sivua 
Alkuteos An Ordinary Man 2006 
Suomentanut Tiina Sjelvgren 
Päällys Gregory Mollica 
Kannen kuva Kevin Gass 
Suomenkielinen päällys Keski-Suomen Painotuote Oy 

Kirjasta muualla:

Anun ihmeelliset matkat
Kirja päivässä kaksi parhaassa
Voima

Kritiikkiä Rusesabaginasta:

Maailma.net