Sinikka ja Mikko Aalto: Armo kadoksissa?

Armo kadoksissa? on yksi parhaista kirjoista silloin, kun Jumalan armo on tosiaan kadoksissa. Olen palannut vuosien varrella monesti tämän kirjan äärelle. Juuri nyt armo ei kylläkään ollut erityisemmin kadoksissa, mutta ainahan tekee hyvää muistuttaa itselleen, ettei armoa tosiaankaan tarvitse yrittää ansaita.

Sinikka ja Mikko Aalto kirjoittavat siitä, miten me jo pienestä pitäen kasvamme siihen, että toisten ihmisten hyväksyntä ja rakkaus on ansaittava, samoin arvostus, maine ja paikka auringossa. Mitään ei tässä maailmassa saa ilmaiseksi. Kuinkapa me siis osaisimme jumalasuhteessakaan ajatella toisin? Niin yksinkertaista kuin armo onkin, se on sittenkin ihmiselle vaikeaa ja monimutkaista. Tavalla tai toisella sorrumme yrityksiin ansaita Jumalan hyväksyntä.

Niinpä me voimme tehdä mistä tahansa hyvistä asioista "ansioita" Jumalan edessä, vaikka sitten Raamatun lukemisesta, rukouksesta tai kirkossa käymisestä. Tai voimme ajatella, että kunhan vain osaan oikealla tavalla katua, tuntea syyllisyyttä ja tunnustaa syntejäni, niin sitten armo aukeaa.

Kuitenkaan armo ei ole kiinni mistään meidän omista ponnisteluistamme. Nuo äsken mainitut tavat ovat Aaltojen mukaan kristillisiä, jos emme yritä ansaita niillä armoa, vaan etsimme niiden kautta Kristusta.

Aallot kirjoittavat, että voimme myös yrittää säilyttää armon erilaisilla keinoilla, kuten mystiikalla, nöyryydellä, kokemuksilla  tai yrittämällä luopua synnistä. Mitä jälkimmäiseen tulee, synti kuitenkin riippuu meissä kaikissa kiinni loppuun asti, ja kun yrittää päästä eroon jostain tietystä synnistä, voi joskus tuntua, että vajoaa siihen vain syvemmälle:

Tällöin alkaa mieltä painaa ajatus siitä, että jos en tästä koskaan pääse tai että jos en edes kykene olemaan kuivilla paria päivää, niin hukun. Mutta juuri tässä tilassa armo näyttäytyy mitä ihmeellisimmällä tavalla. Minä saan jäädä Kristuksen ristin ääreen kykenemättömänä muuttamaan itseäni. Se tarkoittaa, että tässä synnin loppumattomassa suossa saan jäädä Kristuksen uhrin varaan, minulle jää vain Hän. En näe ketään muuta kuin Hänet. En näe huomennakaan ketään muuta kuin Hänet. Näissä hetkissä Kristuksen pohjaton rakkaus saattaa ilmestyä aivan uudella tavalla, sillä minun ei tarvitse jäädä miettimään, voitanko tätä syntiä koskaan vai en. Minä jään miettimään vain Häntä. 

Kirja kuvailee myös ihanasti sitä, miten suurella rakkaudella Jeesus kohtasi erilaisia ihmisiä - ja jokaista yksilöllisesti. Hän näytti kyllä heille totuuden heistä itsestään, mutta teki sen niin armollisesti, että hänen kohtaamillaan ihmisillä oli turvallinen olo. Siinä uskalsi kohdata sen totuudenkin - ja sai samalla kokea armahduksen.

Puhuttelevasti Sinikka ja Mikko Aalto kirjoittavat siitä, miten joidenkin kristittyjen on helppo suhtautua muihin tuomitsevasti, kun he eivät suostu näkemään omaa syntisyyttään. Tällainen ihminen ajattelee, että se iso paha on tuolla ulkopuolella ja että minussa itsessäni on vain pientä pahaa, jos sitäkään. Mutta armosta elävä kristitty tajuaa oman perinpohjaisen turmeltuneisuutensa:

"Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää." Tämä johtaa siihen, että kristitty oman itsetuntemuksensa perusteella tuntee sukulaisuutta kaikkien syntisten kanssa. Hänessä on muhimassa kaikki se paha, mitä maailma päällään kantaa. 
  -- Koska perinpohjaisen syntisyytensä ymmärtäneelle kristitylle paha on siirtynyt hänen ulkopuoleltaan häneen itseensä, ei hänellä ole varaa tuomita toista ihmistä. Hän kokee olevansa samalla viivalla kaikkien kanssa.

Eikä ole niin pahaa syntiä, ettei Jeesuksen veri voisi siitä puhdistaa. Lohdullisesti itse Jeesus sanoo kirjan loppupuolella:

En muistaakseni huutanut ristiltä: Se ei olekaan aivan täytetty. 

Kaikki on jo tehty ja täytetty, armo ja pelastus on valmiina, ei tarvitse kuin ottaa vastaan!

Kiinnostava on myös luku Kristillisyys - ihmiseksi tulemista, joka kertoo toisen kääntymisen mahdollisuudesta: siitä, että ihminen on voinut tulla uskoon, mutta uskovaisena hän saa tulla vielä ihmiseksi, joka nauttii täysillä elämästä ja Luojan lahjoista.

Luvussa Armoon kasvaminen kerrotaan Fredrik Gabriel Hedbergin, evankelisen liikkeen isän, armon etsinnästä ja löytämisestä.

Tässä muutamia väläyksiä tästä hienosta kirjasta, jossa armo hoitaa lukijaa syvältä. Mutta varmasti tällainen avara armo voi myös ahdistaa varsinkin sellaista lukijaa, joka on kuullut kovin tiukkaa, vaativaa ja lakihenkistä julistusta.

Karas-Sana 2003, 2. painos 
1. painos 1989 
153 sivua 
Päällys: Osmo "Omppu" Omenamäki 

Kirjaan liittyen OPKO:n sivulla on Mikko Aallon haastattelu Kadonneen armon jäljillä.

Aloitin tätä kirjaa jo joskus tammikuussa ja ehdin ottaa noin talvisia kirjakuviakin silloin. Tässä lopuksi vielä kurkistus kirjakuvauksen kulissien taakse. Tässä kuvassa on kadoksissa jotain muutakin kuin armo...

Edellinen kurkistus kirjakuvauksen ihmeelliseen maailmaan oli postaukseni M. J. McGrath: Jään muisti lopussa.