keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Elämäni kirjojen kertomana

Koska lukeminen on sujunut viime aikoina tavallista huonommin milloin mistäkin syystä, teen nyt tämän haasteen, jota näki syksyllä monissa blogeissa. Silloinkin se kyllä kiinnosti, mutta en saanut sitä tehtyä.

Elämäni kirjojen kertomana -haaste on ollut jo pari vuotta sitten Kirjat kertovat -blogissa, ja viime syksynä sitä jatkoi Kirjasähkökäyrä. Monista muistakin blogeista sitä varmasti löytyy.

Ideana on vastata kysymyksiin joko oman hyllyn tai oman blogin kirjojen nimillä - ja näin tulee samalla kertoneeksi jotain omasta elämästään kirjojen kautta.

Tässä minun vastaukseni oman hyllyni kirjoista. Jos olen blogannut kirjasta, voin laittaa siitä myös linkin. Joihinkin kysymyksiin oli vaikea löytää mitään järkevää vastausta oman hyllyn kirjojen nimistä, toisiin taas löytyi montakin vaihtoehtoa. En jaksanut aina valita vain yhtä, vaan saatoin laittaa pari kolmekin eri vastausta samaan kysymykseen. Mitä tulee työpöytään, sellaista minulla ei ole kotona eikä missään muuallakaan, joten en laittanut siihen mitään.


Elämäni kirjojen kertomana

Lapsena olin: Lumilapsi 

Nyt olen: Punaisen muistikirjan nainen

Haluaisin olla: ReppuselkägringoRanskattaret eivät liho 

Ominaisuuteni, josta en luovu: Uskollinen sydän 

Taito, jota haluan kehittää: Aurinkoinen mieli, Nuku! 

Kotini: Mistään kotosin 

Elämäni: Puhu minulle hiljaisuudessa

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Se tapahtuu kun lepäät 

Asia,  jota ilman en voisi elää: Taivaslaulu

Asia, jota en haluaisi kokea: Jäätyvä helvetti 

Työpöydälläni: -

Yöpöydälläni: Syvät vedet

Antavat voimaa: Lohdutuksen Jumala, Kannettava väsyy - Kantaja ei 

Vievät voimia: Pohjakosketuksia

Haaveilen: Elämäni nomadinaCafé MandarinErämaan armoille

Viestini ystävälle: Kaikki kääntyy hyväksi, Saat unohtaa eilisen

Minua mietityttää usein: Auringon täytyy nousta 

Minua pelottaa joskus: Keskivaikea vuosi Syytös

Tulevaisuudensuunnitelmani: Tyhjän paperin nautinto, Tie luovuuteen, Elämänmuutos 


Mitä lukurintamalla muuten? 

Minullahan olisi kyllä kasoittain houkuttelevia kirjoja luettavaksi - tavalliseen tapaan. Kunhan jaksaisin keskittyä. No, kyllä se sieltä taas tulee! Tässä muutamia lukuvuoroaan tällä hetkellä odottavia kirjoja:

John Kåre Raake: Jää 
Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Armi Toivola: Kaivo 
Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa 
Tommi Koivu ja Susanna Sandhu: Elämisen arvoista

Ja kristillisiä:

Sinikka ja Mikko Aalto: Armo kadoksissa? 
Saara Karppinen: Ahtaasta uskosta avarammalle 
Teuvo V. Riikonen: Heti matkaan - Markuksen evankeliumi kiireiselle 
Susanna Sarimaa (toim.): Armon koskettamat - Elämäntarinoita Uudelta Tieltä
Susan Martins Miller: Jim Elliot - Missionary to Ecuador 
Miika Tynjälä: Kunhan vaellamme samaa tietä 

Osaa näistä olen jo aloittanutkin. Parempia lukufiiliksiä odotellessa siis!

Jos joku ei ole tehnyt tuota haastetta, tästä sen voi ottaa vastaan. 

8 kommenttia:

  1. Nämä listaukset ovat kivoja. Lukufiilikset vaihtelevat, tulee ja menee. Kyllä into sieltä taas ilmaantuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva tehdä näitä ja myös lukea toisten vastauksia. Kirjojen nimistä voi löytyä todella hauskoja ja osuvia vastauksia kysymyksiin! Tosi on, että kyllä se lukuinto aina takaisin tulee, ja sitä odotellessa voi touhuta kaikkea muuta mukavaa, mikä hyvinä lukuaikoina jää vähemmälle.

      Poista
  2. Hauskat vastaukset, tuo reppuselkägrigo ja jäätävä helvetti tuntuvat tutuilta;) Ennen oli tapana todeta: näytä minulle kirjahyllysi niin minä tiedän, millainen olet. Tuo piti hämmästyttävän hyvin paikkansa.
    Mukvan oloista luettavaa Sinulla edessä, joten hyviä lukuhetkiä ja keveitä askelia kevättä ja valoa kohden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppuselkägringo on kyllä ollut unelmani varsinkin nuorempana. Jonkinlainen Elämäni nomadina kiehtoisi kyllä edelleen!

      Ihmisen kirjahylly kertoo kyllä paljon hänestä. Siksi olenkin aina utelias tutkimaan toisten kirjahyllyjä. Varsinkin jos löytyy yhteisiä lempikirjoja, se on sitten menoa! 😂👍

      On tosiaan mukavia kirjoja lukupinossa, kunhan kadonnut keskittymiskyky taas palaisi. Ehkä pitäisi lukea runoja tai muuta lyhyttä tekstiä. Yritin kyllä eilen silmäillä myös tuota Jäätä, mutta sitten päädyin kuitenkin tekemään tätä haastetta.

      Hyviä lukuhetkiä myös sinulle ja toivon mukaan monia aurinkoisia "keskitalven" päiviä ☀ - vaikka lumesta ei juuri nyt ole havaintoa. Kevättä kohti! ☀☀☀

      Poista
  3. Minulla on tuo Armo kadoksissa? Ostin sen nuorena ja sen lukeminen oli silloin minulle aika järisyttävä asia. Oli ajatukset aika mylläkällä sen jälkeen, kun olin tottunut omiin kaavoihini ja kaikki se heitettiin ikäänkuin romukoppaan. Aikaa on kulunut lähes 30 vuotta varmaan siitä lukemisesta. Kokemus voisi olla nyt ihan erilainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut tuo kirja jo vuosien ajan, ja itselleni se on ollut tosi vapauttava lukuelämys, kun olen sen joskus lukenut pari kertaa. Nyt olen aloittanut sitä, mutta tällä hetkellä melkein kaikki lukeminen joko etenee tosi hitaasti tai jää kesken, kun on ollut niin paljon muuta ajateltavaa.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen haaste!
    Laitanpa harkintaan!

    VastaaPoista