Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Blogini uhkaa kuolla pystyyn, mutta se johtuu vain siitä, että minä olen herännyt henkiin! Minna elää! Joten ei syytä huoleen. Milläs ajalla sitä istuisi lukemassa, jos on kovin kiire elää?!

Minullahan on parhaillaan kesken eräs aivan hurmaava romaani, mutta se on niin paksu ja minä niin hidas ja keskittymiskyvytön lukija, että lukaisin välipalaksi tämän Joel Haahtelan pienoisromaanin. Lopulta tästä ei kuitenkaan tullut pelkkä välipala, vaan huh, tämähän ampaisi suoraan lempiromaanieni joukkoon! 

Ehkä minulle onkin tulossa Haahtela-herätys vasta nyt, hiukan viiveellä. Olen muutenkin arvellut, että kun kerran yritin lukea hänen romaaniaan Tähtikirkas, lumivalkea, joka jäi sitten kesken, olin silloin todennäköisesti vain väärässä mielentilassa, koska uskon kyllä, että normaatilassa olisin pitänyt siitä. Aion siis lukea sen uudestaan ja lisäksi tietysti muitakin Haahtelan romaaneja.

"Lumisade alkoi hetki sitten. Olen kuullut sanottavan, että tähdet ovat enkelten sydämiä, jotka palavat heidän läpikuultavissa ruumiissaan. Mutta pimeys on sammuneita sydämiä, joita on monin verroin enemmän, ja siksi yössä on enemmän pimeyttä kuin valoa. Ja lumisade on sammuneiden sydänten tuhkaa."

Adèlen kysymys kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka on sapattivapaalla työstään Helsingin yliopiston klassillisten kielten opettajana ja on palannut tekemään aikoinaan kesken jääneitä kirkkohistorian opintojaan. Hän matkustaa Ranskaan, vanhaan Pyreneillä sijaitsevaan luostariin tutkimaan 900 vuotta sitten pyhimykseksi julistetun Adèlen arvoitusta.

Tarina kertoo, että Adèle on aikoinaan pudonnut korkealta jyrkänteeltä varmaan kuolemaan, mutta jäänyt kuitenkin henkiin ja säilynyt vahingoittumattomana. Jopa eräs minäkertojan ystävä on kokenut ihmeparanemisen paikalle perustetussa luostarissa, joten mies lähtee sinne sekä tutkimaan Adèlen tapausta että itsekin etsimään ihmettä elämäänsä.

Luostarissa miehellä on aikaa pohtia syvällisesti omaa elämäänsä, parisuhdettaan, poikaansa - ja menneisyyttä, omia vanhempiaan. Hän osallistuu myös luostarin rukoushetkiin, vigilioihin ja mitä ne kaikki ovat. Pääseepä hän joskus kuorimaan perunoitakin ja oppimaan, että myös sellaisen monotonisen tehtävän voi muuttaa rukoukseksi.

Rakastuin teoksen haikeankauniiseen kieleen ja tunnelmaan, upeisiin kuvauksiin lumisateesta, appelsiinipuista, luostarin hiljaisuudesta ja jumalanpalveluksista. Rakastuin myös Haahtelan syvällisiin mietteisiin ja oivalluksiin elämästä, ihmisyydestä ja ihmissuhteista.

Tätä romaania ei oikeastaan voi kuvata; se pitää itse kokea. Kirjan loppupuolella ympyrä sulkeutuu ja salaisuudet raottuvat, jolloin lukija pääsee kokemaan ahaa-elämyksen siitä, miksi Adèlen kysymys lopulta olikin tälle miehelle niin tärkeä.

Kirjan välit pullistelevat nyt välimerkeistä, ja minun raukan pitäisi valita, minkä noista kaikista upeista kohdista vielä jakaisin tässä! Mission impossible! Minun pitäisi kyllä ostaa tällainen teos ihan omaksi; tämä oli niin helmi. Taideteos.

Haluaisin jakaa lisää esimerkkejä kauniista kielestä tai tunnelmakuvia hämärässä kirkkosalissa palavista kynttilöistä ja munkkien laulusta. Mutta ehkä jaan tähän pari minua puhutellutta syvällistä mietettä:

"Veli Paul kävelee vieressäni ja sanoo, että on ihmeitä, jotka tapahtuvat nopeasti, ja on ihmeitä, jotka tapahtuvat hitaasti. Ihmiset odottavat mieluusti nopeita ihmeitä, mutta hitaita ihmeitä he eivät edes huomaa. Ja maailma on kuitenkin täynnä hitaita ihmeitä. Usein johdatuksen näkee vasta jälkikäteen." 

" ... meissä kaikissa on lommo valmiina. Lommo ei koskaan oikene, mutta meidän tehtävämme on löytää paikka, jossa sen kanssa voi elää. Ja kerätä ympärillemme ihmiset, jotka eivät välitä sen olemassaolosta, tuomitse meitä." 

Minulle Adèlen kysymyksessä oli jotain valtavaa lumousta ja taikaa, joka lennätti minut itsenikin sinne jonnekin kauas, Pyreneille, luostarin hiljaisuuteen miettimään syntyjä syviä. Kiitos tästä, Joel Haahtela!

Otava 2019 
188 sivua
Kansi: Päivi Puustinen 
Kuva: Time House/Alamy Stock Photo

Kirjasta on bloggauksia pilvin pimein, tässä niistä vain muutama: Kirjan pauloissa, Oksan hyllyltä ja Kulttuuri kukoistaa.
Hengellistä näkökulmaa tarjoaa Vartija-lehti, jossa kirjoittajana on TM, pappi Riina Saastamoinen.