maanantai 7. tammikuuta 2019

Laura-Kati Juntunen: Pohjakosketuksia - Uupuneiden selviytymistarinoita

Toimittaja Laura-Kati Juntunen on kerännyt tähän kirjaan uupuneiden ja masentuneiden selviytymistarinoita. Myös hänen oma tarinansa on yksi niistä. Lisäksi kirjan alussa on psykologi, psykoterapeutti Mirja Sinkkosen asiantuntijaosuus otsikolla Uupumuksen ja masennuksen tunnnistaminen. 

Selviytymistarina sanana saattaa kuulostaa siltä kuin nämä olisivat jonkinlaisia todellisuudelle vieraita sankaritarinoita tyyliin "sitten hän parani täydellisesti / lopullisesti ja eli onnellisena elämänsä loppuun asti". Se on kuitenkin heti sanottava, että näin ei ole. Minusta aika maanläheistä realismia Juntusen teoksessa on. Kirjaa varten tarinansa kertoneet tiedostavat kyllä sen, että ovat sillä tavalla särkyneitä, ettei paluuta entiseen ole. Mutta masennuksen ja uupumuksen kanssa voi oppia elämään, omaa jaksamista ja sen rajoja kuulostelemaan. Kun on kerran särkynyt, on tarpeen oppia pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan, pyytämään apua, tekemään itselleen hyvää, välttämään sitä, mihin terveys ei riitä.

Moni tämän kirjan henkilö on kokenut uupumuksen joko opiskeluun tai työhön liittyen. On yliopisto-opiskelijan, ammattiauttajan, muusikon ja ympäripyöreitä työpäiviä tekevän leirikeskusisännän uupumusta. Mutta on myös synnytyksenjälkeistä masennusta, pitkäaikaista masennusta ja lapsen kuolemasta johtuvaa masennusta.

Kirjaan haastatellut kertovat, mistä ja miten he saivat apua. Moni kertoo lääkkeistä ja terapiasta. Joku ei halunnut lääkkeitä, toinen taas koki ne hyvänä apuna itselleen. Jollakulla terapeutin löytäminen kävi nopeasti ja helposti, toiselle se oli hankalaa. Kaikki he ovat lisäksi tunnustavia kristittyjä ja kertovatkin myös siitä, miten ovat saaneet uskostaan voimaa, kun mitään muuta ei ole ollut.

Uupumus pakottaa ihmisen etsimään ja löytämään selviytymiskeinoja, asioita joista saa voimaa. Laura-Kati Juntunen kertoo omasta kokemuksestaan:

"Uupumuksen jälkeen tärkeiksi tulivat arkiset asiat: että saan nukkua hyvin ja riittävästi, syön riittävän usein ja hyvin, ulkoilen, teen asioita joista nautin ja joista saan iloa, keskityn rakastamiini ihmisiin. Lepään silloin kun se on tarpeen. Ja joskus annan itselleni luvan vain olla."

Synnytyksenjälkeisen masennuksen kokenut Elina puolestaan oppi:

"Äiti voi olla hyvä monella tavalla. Jokainen on sellainen äiti kuin on ihmisenäkin. Elina toteuttaa nyt äitiyttä sillä tavalla, mikä on hänelle luonteenomaista. Hän on esimerkiksi äiti, joka käy välillä laulukeikoilla. Hän pitää tärkeämpänä, että jaksaa leikkiä ja hullutella Juhanan kanssa, kuin että potisi syyllisyyttä siitä, että syöttää tälle paljon purkkiruokaa."

Elina tajusi, että kun äidillä on hyvä olla, lapsellakin on hyvä olla. Siksi on oikein pitää huolta itsestäänkin.

Myös uupumuksen läpikäynyt Kari oppi uutta: hän tajusi, että on aina ollut luonteeltaan hiukan surumielinen, ja saa ollakin sellainen.

Minusta näiden ihmisten ahaa-elämykset olivat hienoja ja rohkaisevia niin itselleni kuin varmasti monelle muullekin. Heidän vaikeista kokemuksistaan masentuneet ja uupuneet saavat myös vertaistukea ja lohtua: on muitakin - ja tästä voi selvitä. Tai tämän kanssa voi oppia elämään. Vaikka sitten niin kuin eräs henkilö toteaa, että jokaisen lääkärikäynnin jälkeen hän päättää elää taas seuraavaan lääkärikäyntiin asti. Nimittäin kyllä myös itsemurha-ajatuksia kirjassa sivutaan.

Kirjan lohdullista antia on myös se, miten eri henkilöt luottivat Jumalan kantavan heitä, vaikka eivät itse jaksaneet mitään. Gospelmuusikko Jaakko Löytty kertoo tutkineensa vanhoja virsiä ja körttiläistä mielenlaatua ja saaneensa lohtua ironiasta sijoittaessaan sellaisia sanoja kuin "murhehuone", "tautivuode", "puutteenalaisuus" ja "vähäväkisyys" oman elämänsä tarinaan.

"Tämänkaltaisen huumorin avulla voi sijoittaa itsensä yhteiseen kokemukseen, mikä on hyvin tervehdyttävää. Jaakko antaa siitä esimerkin Paavo Ruotsalaisen logiikan avulla. Kerran Paavolta kysyttiin neuvoa, mitä tehdä, jos ei osaa rukoilla. Paavo vastasi, että jos ei osaa rukoilla, ikävöiköön ja jos ei osaa ikävöidä, sairastakoon Herralle. Körttiläinen perinne lisää vielä, että jos ei osaa sairastaa Herralle, sairastakoon muuten vain."

Jokaisen luvun alussa on myös masennusaiheinen runo. Runot on kirjoitettu CAPS LOCK:illa. Lienevätkö ne Laura-Kati Juntusen omia tekstejä - ainakaan ketään muuta kirjoittajaa ei mainita. Jaankin tässä lopussa vielä otteen yhdestä runosta:

YMMÄRTÄKÄÄ:
EN JAKSA
EN VOI
EN PYSTY

USKOKAA:
NÄYTÄN UPEALTA
EN OLE
EN OLE

ANTAKAA
MINULLE
PALANEN ARMOA
SILLÄ ITSE
EN SIIHEN 
KYKENE


SLEY-Kirjat Oy 2005, 168 sivua
Ulkoasu: Iiris Kallunki
Kannen valokuva: Juha Salonen

2 kommenttia:

  1. Voi, muistan lukeneeni tämän aikoinani useampaan otteeseen! Todellista vertaistukea! Ja tuo viimeinen runo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on aivan ihana kirja. Ja tuo runo osuu ja uppoaa!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.