Yritin kuitenkin ottaa nyt sitä jotain kevyempää välipalaksi. Näistä Mielensäpahoittajista olin itse lukenut vain ehkä kolme kirjaa, mutta olin kuullut monen sanovan, että nämä uudemmat kirjat toistavat jo itseään. No, kiinnostuneena odotin, mitä itse ajattelisin tästä kaikkein uusimmasta teoksesta.
Tällä kertaa Mielensäpahoittajan mieli pahoittuu, kun paikallislehti lakkautetaan, ja hän oli sentään kirjoittanut sinne yli kolmesataa yleisönosastokirjoitusta, jotka pitivät hänen sydämensä ja verisuonensa kunnossa. Nyt kun paineidenpurkupaikkaa ei ole, pumppumittari alkaa näyttää korkeita lukemia.
Etelä-Koreassa majaileva pojantytär keksii keinot: perusta blogi! Pojantytär lupaa myös auttaa käytännön asioissa. Jotenkin etänä sekin homma hoituu.
No, ihme ja kumma: Mielensäpahoittaja todella päätyy pitämään jotain niin modernia hömpötystä kuin "bolgia", kuten hän sanan lausuu. Niin hän alkaa suoltaa kriittisiä mielipiteitään nykymaailman menosta entistä suuremmalle lukijakunnalle. Hänestä tulee hetkessä julkkis, jonka pihaan saattaa yllättäen ilmestyä toimittaja kuvaajan kanssa haastattelua tekemään tai bussilastillinen kiinalaisia turisteja.
Pienen alkukäynnistelyn jälkeen, kun sain otteen kirjasta, se osui ja upposi vanhaan tuttuun Mielensäpahoittajan tyyliin. Nautin hänen nasevista kannanotoistaan, joista osasta olen itsekin samaa mieltä, niin viime vuosituhannella syntynyt ja maalainen kun sitä on. Ja vaikka kaikesta ei olisi samaa mieltäkään, niin ilokseenhan näin terävää sanankäyttöä lueskelee. Kuten: "Osaavat luoda taidetta, lunta eivät."
Mielensäpahoittaja muistaa myös morkata esimerkiksi nykyihmisten lattialämmitystä, vaikka esi-isämme selvisivät jääkaudestakin. Tai ihmistä, jonka on pakko päästä lomalle ulkomaille, ja "on seistävä samassa hiekassa ihmettelemässä mitenkä turistit pilasivat tämän kaiken, vaikka juuri itse pilasi."
Tyytyväisenä panin merkille Mielensäpahoittajan listan viidestä parhaasta kirjasta. Ensimmäinen on tietysti Voortti Eskortin korjausopas, mutta sen jälkeen seuraakin neljä romaania itseltään Veikko Huoviselta. Lumisateisena päivänä Mielensäpahoittajankin tekee mieli alkaa lukea lempiromaaniani "Hamsteria".
Seuraava "latte kauramaidolla" -episodi esimerkkinä sellaisesta nykymenolle irvailusta, joka minuakin naurattaa:
"Kaadoin kahvia kolmeen kuppiin. Toimittaja sanoi, ettei hän juo kahvia ja että kuvaajalle käy vain latte kauramaidolla.
Minun kodissani kauraa on keksissä, maitoa lehmässä. Te syötte ja juotte mitä minä tarjoan, mikäli haluatte haastattelunne. Otin pehmenneen kakun mikrosta ja leikkasin puukolla isot palat kaikille.
- Erittäin väkeviä otoksia, kuvaaja sanoi ja käveli sisälle kenkiään kopistamatta. - Hei kiitti, mut mä en syö gluteenia.
Laitat suuhusi, puret, nielet, kiität. Jos pierettää, säästä autoon. Annat sokurin kulkea verenkiertoon ja mikäli tulee hiilihyhraattiväsymys, rasitat sen ruumiistasi pois oikeilla töillä. Kyllä en kuuntele ruokavalintoja, koska olen elänyt vuodet, jolloin ruokia ei ollut."
Myöhemmin Mielensäpahoittaja kirjoittaa blogiinsa:
"Kun minä olin lapsi tai nuori, niin ei ollut lupa esittää toivomuksia vieraissa tuvissa. Jos eteen tuotiin pettuleipää taikka huonosti keitetty kuikka, syötiin. Kyllä ei vaadittu soijakuikkaa."
No, sitten tulee kuitenkin sivu 116, jonka jälkeen kirja olisi voinut minun puolestani loppua. Yllättäen alkava viestittely tuntemattoman kiinalaisen vanhuksen kanssa ja muut yhtä yllättävät tapahtumat olivat minusta jotenkin tylsiä, sekavia ja hämäriä. Putosin kyllä kelkasta siinä kohtaa. Mutta ehkä tämä loppu oli sitten yritys tehdä kirjasta jotenkin erilainen? Tai ehkä kirjailija päästi vasta tässä vaiheessa luovuutensa valloilleen ja pääsi vauhtiin (joka vain oli minulle liian kova)!
Viimeisen aukeaman uutispätkät eri medioista ovat puolestaan oiva lopetus tälle kirjalle. Niissä kerrotaan, mitä kaikkea sitten tapahtui...
WSOY 2018
187 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti