Muutaman sivun mittainen prologi lähtee kyllä liikkeelle Pietarista:
"Pimeällä Pietarin kadulla ei kuulunut muuta ääntä kuin hiekan kirskunta mukulakivillä rauhankaartin vapaaehtoistyöhön osallistuvan Leslie Ann Stevensin kenkien alla.
Leslie Ann ei nähnyt minkäänlaista liikettä. Hän vastusti kiusausta nostaa katseensa ja tutkia, näkyisikö tyhjissä ja pimeissä ikkunoissa uteliaita kasvoja. Hänestä tuntui aina siltä, että häntä vahdittiin, vaikka kommunismi nyt olikin sortunut.
Kadun varrella takorautaiset ruosteiset kaiteet reunustivat Fontanka-kanavaa. Tämä alue oli ennen ollut hienostoseutua, täynnä Venäjän eri puolilla asuvien aatelisten talviasuntoja. Nyt nuo entiset palatsit oli ahdettu täyteen asuntoja, joissa asui liikaa ihmisiä, ja kanava oli muuttunut likaviemäriksi."
Prologin jälkeen seuraa sitten irrallisen tuntuisia katkelmia Englannista, Ukrainasta ja Monte Carlosta. Joka paikassa eri ihmiset ja eri kuviot. Aioin lähes luovuttaa, mutta onneksi vihdoin noin sivun 50 kohdalla tarina alkaa hahmottua, vetää ja kiinnostaa. Palapelin palasista alkaa vähitellen muodostua kuva.
Nuori amerikkalainen Jeffrey Sinclair lähtee englantilaisen antiikkiliikkeen edustajana Puolan kautta Ukrainaan ostelemaan antiikkia. Jeffreyn sukulainen, ystävä ja työnantaja Alexander on järjestänyt hänelle ukrainalaisen Jussefin opastamaan häntä sopiviin ostopaikkoihin. Tulkiksi matkaan lähtee Jussefin täti, Ivona.
Bunn, kuka hän lieneekään, on takakannen mukaan "perehtynyt aiheeseensa laajoilla matkoillaan entisiin rautaesiripun takaisiin maihin, tutustunut poliittisiin ja kirkollisiin johtajiin sekä tavalliseen kansaan." Tämä hänen asiantuntemuksensa tekeekin kirjasta antoisan sukelluksen 90-luvun alun Ukrainaan ja Venäjälle (ja vähän kerrotaan Puolastakin). Takakannen lupaus "faktaa ja fiktiota mielenkiintoisena yhdistelmänä" pitää paikkansa.
Pietariin Jeffreyn vie Alexanderin asiakkaan, Monte Carlossa asuvan ruhtinas Vladimir Markovin, toimeksianto, jonka mukaan hänen pitää pyrkiä tekemään kaupat Pietarissa sijaitsevasta Markovin suvun talvipalatsista, jonka suku on menettänyt silloin, kun monen muunkin venäläisen omaisuus ryöstettiin ja takavarikoitiin. Jussef ja Ivona lähtevät hänen mukanaan Pietariin etsimään kirkkonsa kadonneita aarteita. He kuuluvat Ukrainan katoliseen kirkkoon.
"'Auta meitä, pelasta meidät, armahda meitä ja suojele meitä, oi Herra, armollasi.'
'Herra, armahda.' Nyt oli Ivonan vuoro astua rippituoliin. Hän polvistui, lausui ulkoa opettelemansa sanat ja odotti. Hän pelkäsi vastausta.
Leikkauksin kuvioidun puuristikon takana piispa Mihail Denisov huokasi ja lausui lempeällä äänellään: 'Vai niin, rakas sisar Ivona Aristonova. Ja oletko sinä tehnyt rauhan miehesi kanssa?'
Mutta Ivona säästyi vastaamiselta ja piispan enemmiltä kysymyksiltä, kun messun äänten yli kantautui viiltävä huuto. Kaikki hypähtivät pystyyn, ja papin lause jäi kesken.
'Viety, kaikki on viety!' Valitushuuto kaikui hiljenneessä kirkossa.
'Kaikki aarteet on ryöstetty!'"
Tarinaan liittyykin sitten aimo annos rikollisuutta, vaaroja ja jännitystä. Mukana on entisiä kommunistipuolueen jäseniä, KGB:n agentteja, mafian ja mustanpörssin miehiä.
Lisäksi romaani on kristillinen. Jeffrey on itse baptisti, mutta käy vastavihityn vaimonsa kanssa evankelisessa anglikaanikirkossa Englannissa. Vaimo rakastaa myös ortodoksisuutta. Ukrainassa ja Venäjällä Jeffrey tutustuu katoliseen ja ortodoksikirkkoon ja joutuu työstämään omia ennakkoluulojaan niitä kohtaan.
Minusta oli kiva lukea muun paikallisvärin ohella myös katolisesta ja ortodoksikirkosta sekä idän kristittyjen (ja muidenkin ihmisten) menneistä kokemuksista. Välillä kerrotaan nimittäin historiaakin neuvostoajoilta. Amerikkalaisen baptistin näkökulma on tietysti omanlaisensa, mutta hänkin oppii matkoillaan jotain uutta.
Kirjassa kerrotut talousrikoskuviot kuuluvat siihen osastoon, jossa en aina ihan pysy kärryillä, mutta suuret linjat toki hahmotin.
Kristilliset romaanit eivät aina ole kaunokirjallisesta näkökulmasta kovin hyvin kirjoitettuja, kun kristillinen sanoma tuntuu olevan ainoa tärkeä asia, mutta toki on poikkeuksiakin. T. Davis Bunn yllätti minut siinä, että tämä romaani oli lopulta sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Ja kaiken lisäksi myös opettavaista, koska Markovin suvun talvipalatsi kertoo niin paljon myös sitä asiatietoa Neuvostoliitosta, Venäjästä ja Ukrainasta.
Hengellisenä helmenä jaan loppuun vielä otteen erään Gregorin sanoista sairaalle Alexanderille:
"Tällaisina hetkinä on tärkeintä, ettei pimeydessä epäile sitä minkä on valossa oppinut. Pahoina päivinä sinun on elettävä sen varassa, mitä olet hyvinä aikoina oppinut. Seiso lujasti ja luottavaisesti kalliopohjalla."
Päivä Oy 1993
283 sivua
Englanninkielinen alkuteos Winter Palace
Suomentanut Oili Aho
Kansi: AD-Studio Oy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti