Ayako Miura: Rakkauden sola

Kirjassaan Sairaalan puistossa kukkii atsalea japanilainen Tomihiro Hoshino kertoo lukeneensa Ayako Miuran romaanin Rakkauden sola, joka perustuu tositapahtumiin. Kirja oli ollut jo jonkin aikaa hyllyssäni, mutta vasta kun sain tietää, että se perustuu tositapahtumiin - ja vielä hyvin dramaattisiin sellaisiin - uteliaisuuteni heräsi toden teollla.

Ayako Miuraa olin kyllä lukenut ennenkin, ja tiesin, että hän kirjoittaa vaikuttavasti. Hänen romaaninsahan ovat olleet valtavan suosittuja Japanissa, vaikka Miura kuului Japanin pieneen kristittyyn vähemmistöön. Hänellä oli kuitenkin taito kirjoittaa niin, että se puhutteli ihmisiä uskontokuntaan katsomatta. 

Mutta tämä Rakkauden sola! Teen nyt poikkeuksen, spoilaan vähän ja paljastan, mitä Tomihiro Hoshino kertoi, koska juuri se sai minut todella kiinnostumaan tästä kirjasta. Nimittäin ehkä joku muukin voi kiinnostua samasta syystä? Tapausta ei kerrota takakannessa, vaikka siellä kyllä mainitaan päähenkilön itsensä uhraava rakkaus. 

Shiokarin solassa tapahtui kerran junamatkalla onnettomuus: viimeinen vaunu irtosi junasta ja lähti valumaan taaksepäin. Se uhkasi syöksyä rotkoon, jolloin kaikki siinä olleet matkustajat olivat hengenvaarassa. Eräs matkustaja yritti saada vaunua pysähtymään, mutta käsijarru oli jotenkin jumissa. Silloin hän heittäytyi raiteille vaunun eteen, sai sen pysähtymään ja pelasti kaikki muut - paitsi itsensä. 

Rakkauden sola kertoo siis tämän tapauksen, mutta myös paljon muuta. Kirja kertoo tokiolaisen Nobuo Naganon elämästä lapsuudesta kolmekymppiseksi asti. Lapsena hän asuu kolmestaan isänsä ja isoäitinsä kanssa. Myöhemmin hänelle kuitenkin selviää yllättäviä asioita omasta perheestä. Hän saa tietää, että hänellä on kristittyjä perheenjäseniä, halveksittuja jasoja (sana, jota käytettiin Jeesuksen ja kristittyjen haukkumanimenä). 

Nobuo on kuitenkin vakaa buddhalainen. Nuoruudessaan hän pohtii monia syvällisiä kysymyksiä sekä yksin että hyvän ystävänsä Osamu Yoshikawan kanssa, joka on luonnollisesti myös buddhalainen. Nobuo kamppailee muun muassa seksuaalisuutensa kanssa ja pohtii rakkautta, kuolemaa ja syntiä. Osamun rampa sisar saa molemmat pojat miettimään myös vammaisuuden tarkoitusta.

" - Nagano, kuinka osaisin selittää mitä ajattelen? Sinä ja minä olemme ihmisiä, jotka haluamme ottaa elämän todesta ja pohtia suuria kysymyksiä, esimerkiksi kuolemaa ja rakkautta. Olen aivan varma siitä, kun istun juttelemassa sinun kanssasi. Mutta arkipäivän vilskeessä ei löydy montakaan ystävää, joiden kanssa voisi puhua tällä tavalla. Jos ei pidä varaansa, saattaa elämä muodostua hyvinkin pinnalliseksi. Jos sinä asuisit Hokkaidossa, meillä voisi olla hyvin antoisaa yhdessä.

  Nobuokaan ei voinut olla ajattelematta, että jos hän saisi käydä joka päivä tällaisia keskusteluja Yoshikawan kanssa, hänenkin elämänsä tulisi paljon rikkaammaksi. 

  - Miksi sinä et tule takaisin Tokioon, niin että minun ei tarvitsisi lähteä Hokkaidoon?

  - Se ei ikävä kyllä käy päinsä. Jollakin tavoin Hokkaido vastaa minun luonnettani, käsitätkö? Talvet ovat niin pitkiä, että siellä ikävystyy kuollakseen... Kaikki on valkean lumen peitossa, ei näy ainuttakaan vihreää läiskää... Kaikki puut, havupuita lukuunottamatta, näyttävät kuolleilta... Kun alussa katselin näitä autioita lakeuksia, luonto oli minun silmissäni kietoutunut käärinliinoihin. Mutta kun puolen vuoden talvikausi on ohi ja vihreät ruohonkorret alkavat pistää esiin lumen alta, käsitän ettei talvi suinkaan ole kuollutta vuodenaikaa. Viime aikoina olen alkanut jopa miettiä, eikö ihmisen kuolema voisi olla aivan samanlainen kuin Hokkaidon talvi, niin että me joskus vielä palaamme tänne ilmielävinä."

Kristinuskokin on kuvassa mukana vielä myöhemminkin Nobuon elämässä. 

Kuten takakannessakin kerrotaan, kirja käsittelee myös kahden ihmisen uskollista kiintymystä ja rakkautta. Uskollisuus onkin yksi kirjan tärkeistä teemoista. 

Koska tein jo yhden ison paljastuksen, en kerro Nobuon elämästä tämän enempää. Sen voin sanoa, etten muista koska viimeksi olisin itkenyt niin paljon kuin tämän kirjan äärellä lopulta kävi. Kaikessa traagisuudessaan tarina on kuitenkin valtavan pysäyttävä ja puhutteleva. Shiokarin solan tapahtumat puhuttelivat myös japanilaisia syvästi aikanaan (eli ilmeisesti joskus 1900-luvun alussa). 

Ayako Miura on valtavan syvällinen ihmiskuvaaja. Luin viime vuoden lopulla hänen tiiliskiviromaaninsa Jäätymispiste, mutta sen jatko-osaa Aurinko sulattaa jään en ole vieläkään uskaltautunut aloittamaan, koska se on vähintään yhtä paksu. Rakkauden solan luki nopeasti, koska siinä on vain 303 sivua. 

SLEY-Kirjat Oy 1980

303 sivua

Alkuteos Shiokari tooge

Englanninkielisestä käännöksestä Shiokari Pass suomentanut Helinä Kuusiola

Kansi Martti Mykkänen 

Kirjasta on blogannut myös ainakin Savannilla.