Niillas Holmberg: Jalkapohja

Viime marraskuussa bloggasin saamelaisen Niillas Holmbergin runokirjasta Jos itseni pelastan itseltäni, joka on ilmestynyt vuonna 2015. Kuten sanoin silloin (ja varmaan monesti ennenkin), en osaa kirjoittaa runoista. Nautin niistä sujuvasti, mutta syväluotaavat analyysit jätän niille kirjabloggaajille, joilla esiintyy älyllistäkin elämää! :) Toivottavasti hekin siis lukevat tämän runokokoelman.

Jalkapohja on tämän syksyn uutuuskirja. Kustantajan nettisivuilla kerrotaan, että teos "alleviivaa ihmisen ja maan välistä yhteyttä. Se ylistää luontoon liittyvää perinnetietoa ja samalla kyseenalaistaa sen soveltuvuutta moderniin aikaan ja mieleen... Jalkapohja julistaa, että meidän on palattava jalkoihin, koska ne ovat yhtymäkohtamme maahan."

Monissa kirjan runoissa toistuvatkin jalat, jalkineet ja suutari, joilla on selvästi oma symboliikkansa. Myös tiirat ja koivut kuuluvat Jalkapohjan kuvastoon.

En kuitenkaan lähde tekemään tulkintoja. Kuten sanottu, jätän sen muille. Jaan vain muutaman otteen eri runoista:

"Oletteko nähneet preesensiäni?
Siinä oli vaatimaton koivun tuoksu
          oranssi savun katku.               Älkää menkö!"


     "Kysyn kuulumisia, mutta hän on väsynyt
   vetäytyy sänkyyn kuin iltausva
joka sekin kerran jokea.

 Kohennan tulta ja istahdan tuoliin
   vene lämmittää, jumala
       on verbi."


                    "Mutta lokakuussa
      komparatiivit kuihtuvat, kukaan
ei pudota lehtiään lähemmäksi Maata kuin muutkaan -
          yksikään jalka ei ole toista maampi.

                               Jokainen sana on tuohen kätkemä.
                      Tiedätkö etelän, tiedätkö pohjoisen?"


Hienoa runoutta, puhuttelevaa ilmaisua! Kaiken kruunaa teoksen upea ulkoasu: jokainen aukeama on yhtä visuaalista juhlaa kiitos kuvittaja Inga-Wiktoria Påven, joka on Saamenmaan uuden polven kuvataiteilija. Jalkapohja onkin nautinnollinen sanataiteen ja kuvataiteen yhdistelmä. Påven kuvituksessa näkyy saamelainen traditio yhdistettynä moderniin ilmaisuun. 

Mitä tulee tuohon minun ottamaani kuvaan, kirjan kannessa näkyy hiukan ylimääräisiä heijastuksia, se kun on huolella muovitettu kirjaston kirja... 

En sano enempää, mutta sen, joka tarttuu tähän kirjaan, Holmbergin runot ja Påven kuvitus vievät mukanaan matkalle Maahan, josta runot kertovat. 

Gummerus 2019

Kuvitus Inga-Wiktoria Påve

Taiton ulkoasu on sama kuin saamenkielisessä teoksessa Juolgevuoddu (DAT 2018)

P. S. Jos luet tätä postausta kännykällä, runojen rivijako menee tässä vähän pieleen. Internet-versiossa se näkyy oikein.

P. S. 2: Kommenteissa on todistusaineistoa, että tämä bloggaaja ei tosiaan ole penaalin terävin kynä! Tai ainakaan tällä kertaa en ollut... :)