Nyt syksyllä selasin erästä kirjaesitettä ja huomasin, että tällainenkin kirja on olemassa. Saara Ojanen on 1980-luvulta alkaen viettänyt eripituisia aikoja erilaisissa tehtävissä Kambodzassa, ilmeisesti jonkinlaisissa avustusprojekteissa ja lisäksi vaalipäällikkönä ja -tarkkailijana.
Kirjassaan Mekongin mutkassa hän kertoo monipuolisesti sekä omista kokemuksistaan että Kambodzasta yleensä: sen historiasta, yhteiskunnasta, politiikasta, kulttuurista ja buddhalaisesta uskonnosta. Kaiken taustalla on sota, punakhmerien hirmuteot ja kansanmurha, mutta ennen kaikkea kirja kertoo siitä, miten maa pääsee vähitellen jaloilleen ja ihmiset jatkavat elämäänsä.
Kun Saara Ojanen asui Kambodzassa ensimmäisen kerran 1980-luvulla, kaikki koetut kauheudet olivat vielä lähellä. Maa oli hyvin suljettu; sinne ja sieltä pois pääsi lentokoneella vain kerran viikossa ja vain Vietnamin kautta. Phnom Penhin lentokentällä ei ollut edes lennonjohtoa, vaan laskeutuminen oli täysin lentäjän silmien varassa. Harvat ulkomaalaiset, jotka olivat maassa avustustyöntekijöinä, asuivat hotellissa Phnom Penhissä, eivätkä he saaneet olla tekemisissä paikallisten kanssa.
Myös vaarallista Kambodzassa oli. Jos ajomatkalla hätä yllätti, kaikki häveliäisyys piti unohtaa. Ei saanut mennä mihinkään puskaan, koska siellä olisi voinut olla miinoja, vaan tarpeensa piti tehdä tielle siitä välittämättä, kuinka paljon ihmisiä oli paikalla.
Siitä olot lähtivät kuitenkin kehittymään, ja maa vapautui ja avautui ulkomaailmalle. Paljon mielenkiintoista tietoa ja kokemuksia mahtuu tämän kirjan sivuille. Eräällä työmatkalla Ojanen ystävystyi Suyn perheen kanssa, ja perheen äiti ilmoitti "adoptoivansa" hänet siskokseen. Näin syntyi Suy-Ojasen perhe, jonka uskomaton keskinäinen rakkaus ja yhteydenpito on jatkunut halki vuosien. Saara Ojanen tuki perheen nuorten opiskelua, ja Suyn perhe eli tiiviisti mukana hänen iloissaan ja suruissaan. Perheen kautta kirjassa voikin seurata läheisesti tavallisten kambodzalaisten elämää.
Etukäteen pelkäsin, että jos tämä paksuhko kirja on kovin tiukan asiapitoinen, en ehkä jaksa lukea sitä. Mutta Ojanen kirjoittaa mukaansatempaavasti, ja puolet kirjasta ahmaisin yhdeltä istumalta. Sen jälkeen minä lyhytjänteisenä ihmisenä kyllä väsähdinkin, mutta onneksi sain luettua kirjan loppuun, koska vielä aivan lopussa kerrotaan monia todella mielenkiintoisia asioita.
Saara Ojanen on saanut olla monissa eri tehtävissään, kuten ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa punakhmerien hallinnon jälkeen, näköalapaikalla seuraamassa Kambodzan kehitystä. Hän on nähnyt monenlaista: vieraillut ilotalossa, seurannut miinanraivaajien koulutusta, ollut yhtenä päivänä mukana seuraamassa oikeudenkäyntiä punakhmerejä vastaan, osallistunut buddhalaisten juhliin pagodeissa ja paikallisiin häihin sekä matkustellut myös turistina eri puolilla Kambodzaa. Ja paljon muuta!
Jos Kambodza kiinnostaa, Mekongin mutkassa tarjoaa aimo annoksen tietoa, kokemuksia ja elämyksiä eri puolilta maata, niin pääkaupungista kuin maaseudultakin.
Loppuun ote kohdasta, jossa Saara Ojanen ja hänen työkaverinsa Jim osallistuvat seremoniaan pagodissa. Miten tukaliin tilanteisiin vieraassa kulttuurissa voikin joutua!
"Juhlalitania tuntui pitkältä. Välillä muutin varovasti asentoani ja istuuduin jalkojeni toiselle puolelle. Polvet tuntuivat jäykistyvän, mutta niitä ei voinut ojentaa, koska jalkapohjia ei voinut kääntää ketään päin. Osa ihmisistä istui lootusasennossa jalat ristikkäin edessä. Se asento oli minulle vielä vaikeampi.
'Sain krampin pohkeeseeni!' kuiskasi Jim kasvoillaan pidäteltyä kipua. 'En voi enää istua!'
Yritin tyynnyttää häntä:
'Kyllä sinun nyt vaan on kestettävä!'
Jimin oli kuitenkin pakko suoristaa jalkansa. Hän nousi ensin polvilleen. Isokokoisena miehenä hän oli kuin jättiläinen kaikkien yläpuolella. Rauhallinen litania pysähtyi ja kuului kohahdus, kun koko temppelikansa veti henkeä tämän käsittämättömän näyn edessä. Ei kukaan saa nostaa päätään munkkien yläpuolelle. Monien kasvoilla näkyi myös ymmärtäväistä hymynkaretta. Kohta munkit taas olivat tilanteen herrana ja jatkoivat lauluaan. Jim ei kuitenkaan pystynyt enää istumaan.
Silloin sivummalla ollut tulkkimme tuli avuksi, ojensi kätensä ja auttoi ähkivän Jimin jaloilleen. Hämmentyneet ihmiset antoivat tietä. Ulkona Jim pyyteli anteeksi ja lähti pienelle kävelylle saadakseen veren virtaamaan taas jaloissaan. Minulla ei ollut aivan niin vaikeaa, mutta ymmärsin hyvin Jimin tuskan."
Kirja on Suomen Lähetysseuran kustantama, mutta kristinuskoon viitataan vain muutaman kerran, lyhyesti ja ohimennen, esimerkiksi kun kirjoittaja löytää ja ostaa torilta rujon, rikkinäisen krusifiksin, joka puhuttelee häntä, koska rujoudessaan se on kuin kärsinyt Kambodzan kansa. Ateistikin pystyy siis kyllä lukemaan tämän kirjan, jos aihe kiinnostaa.
Suomen Lähetysseura 2015
336 sivua
Kannen kuva Ari Vitikainen
Kuvaliitteen kuvat Saara Ojasen ja Kirkon Ulkomaanavun albumeista
Graafinen suunnittelu ja taitto Ulriikka Lipasti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti