Birger Thureson: Ristin vaihto

Itävaltalaisessa Spittalin pikkukaupungissa eli toisiaan tuntematta kaksi nuorta, Alexander Ferrari ja Erna Krassnitzer. Molemmat olivat tahoillaan fanaattisia natseja 1930-1940 -luvulla. Alexander oli vihainen nuori mies, joka kohosi jo alle 20-vuotiaana johtavaan asemaan paikallisena führerinä ja tuli hyvin tunnetuksi kotiseudullaan.

Erna piti aluksi natsiaatetta vastenmielisenä, mutta niin vain hänestäkin saatiin tehtyä kovaksikeitetty natsi propagandan ja aivopesun tuloksena. Olihan Itävalta liitetty Saksaan, ja koko yhteiskunta oli propagandan läpäisemä: koulut, radio-ohjelmat, sanomalehdet, kirjat ja elokuvat - kaikki ne julistivat Hitlerin sanomaa.

Vasta sodan jälkeen Erna ja Alexander tutustuivat, rakastuivat ja menivät naimisiin. Mutta sitä ennen kerrotaan pitkään ja kiinnostavasti kummankin elämästä natseina ennen sotaa ja sodan aikana. Alexanderin ei olisi tarvinnut lähteä rintamalle, koska johtajia tarvittiin kotimaassa, mutta hän janosi päästä tekemään sankaritekoja ja lähti sotaan vapaaehtoisena. Hän vietti neljä pitkää, järkyttävää vuotta rintamalla Neuvostoliitossa, jossa saksalaiset ehtivät tunkeutua yllättävän pitkälle ennen kuin joutuivat pakenemaan. Kirjassa kerrotaan monia dramaattisia tilanteita, joita Alexander koki sodassa. 

Erna oli tyttökoulussa aivopestävänä, ja musiikki-ihmisenä hän joutui oppimaan esimerkiksi sen, ettei saanut pitää Beethovenista, koska Hitlerin lempisäveltäjä oli Händel... Koulun jälkeen Ernan tie vei työpalveluun, ja lopulta hän oli ilmavalvontatehtävissä Wienissä.

Ennen sotaa Alexander tapasi jopa Hitlerin, kun tämän juna pysähtyi Spittalin asemalla. Valtavat ihmismassat odottivat hänen saapumistaan jo tuntikausia etukäteen, ja ihmeellistä hurmosta Hitler tuntui herättävän ihmisissä, kuten Alexanderistakin tässä kerrotaan:

"Maakuntaführer astui toivottamaan Adolf Hitlerin tervetulleeksi. Hän huusi tervehdyksensä parhaalla komentoäänellään. Saappaiden korot kalahtivat, torvimusiikki pauhasi ja liput hulmusivat tuulessa.

  Alexander Ferrari ei enää voinut hillitä itseään. Muutamalla reippaalla askeleella hän harppasi ojentamaan kätensä Adolf Hitlerille. Hitler tarttui siihen. Muutaman sekunnin aikana Alexander ei tajunnut ympäristöään lainkaan. Hän näki vain noiden tunnettujen silmien terävän katseen. Esimiehet, kukkastyttö, ihmisjoukko, kaikki katosi. Hän näki vain Führerin palavan katseen.

  Jälkeenpäin toverit kysyivät ihaillen:

  - Millaista se oli? Miltä hänen kädenpuristuksensa tuntui? 

  Alexander ei osannut vastata. Hän ei muistanut muuta kuin silmät, katseen. Ja hän tiesi, että voisi antaa henkensä Führerin puolesta."

Tämä tositarina kiinnosti minua monesta syystä. Miten oli mahdollista, että jopa natseja inhonneesta Ernasta tuli natsi? Pääsi myös kurkistamaan näiden kahden natsin pään sisälle: mitä heidän mielessään liikkui, miksi he halusivat olla natseja, mikä heitä motivoi?

Yksi uteliaisuutta herättävistä asioista tulee kuvaan mukaan kirjan loppupuolella. Ruotsissa Erna ja Alexander tutustuvat uskovaisiin ja tulevat lopulta itsekin uskoon. Miten voi olla mahdollista, että juutalaisia, uskontoa ja kaikenlaista heikkoutta inhonnut ja vihan sanomaa julistanut Alexander ottaa vastaan juutalaisen Jeesuksen, ryhtyy pastoriksi ja alkaa julistaa rakkauden ja anteeksiantamuksen sanomaa? Hakaristi vaihtuu Kristuksen ristiin, Sieg Heil -tervehdys juutalaisten rauhantoivotukseen Shalom. 

Kirja kuvaa kiinnostavasti niitä olosuhteita ja sitä ilmapiiriä, joka 1930-luvulla mahdollisti natsiaatteen leviämisen. Alexanderin ja Ernan sotakokemukset ovat myös mielenkiintoisia. Ja tietysti heidän uskoontulonsa!

Kaiken lisäksi tajusin, etten muista, olenko juuri koskaan lukenut mitään Itävallasta kertovaa kirjaa. Piti oikein googlettaa Itävallan kirjailijoita, jolloin huomasin, että jopa suomennettujen kirjailijoiden nimet olivat minulle tuntemattomia. Jossain sanottiinkin, että Itävallan kirjallisuus on jäänyt Saksan varjoon. Harmillista kyllä, mutta pitänee joskus tutustua niihin suomennettuihin kirjailijoihin. 

Tämänkään tositarinan kirjoittaja ei ole itävaltalainen, vaan ruotsalainen. 

Kiinnostava ja jännittävä kirja, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen! 

Ristin Voitto 1981

292 sivua

Alkuteos Korsbytet (1981)

Suomentanut Oili Aho