Päivi Laakso: Sääskenpyytäjät

Torniolaissyntyinen Päivi Laakso ei ole Suomessa yhtä tunnettu kuin nykyisessä kotimaassaan Norjassa. Siellä hänet tunnetaan merkittävänä kuvataiteilijana ja kirjailijana. Hänen kirjoistaan kaksi on suomennettu; niistä toinen on tämä Liken tänä vuonna julkaisema Sääskenpyytäjät.

Kiinnostuin kirjasta, koska se kertoo Torniosta, joka on minulle tuttu paikka. Sain mitä halusin: tuntui kuin olisin ollut itse paikan päällä, kylässä vanhan torniolaisen pariskunnan luona. Kaiken lisäksi kirjassa puhutaan murretta, joka tekee kaiken vielä elävämmäksi. 

Sääskenpyytäjien päähenkilöt ovat äiti ja isä, vanha aviopari. Myöhemmin kirjassa mainitaan kerran kummankin nimi, mutta muuten he ovat vain äiti ja isä. Syykin selviää, koska eräs kirjan henkilöistä, jonka näkökulmasta tarinan loppupuoli kerrotaan, on heidän Norjassa asuva taiteilijatyttärensä Päivi. Kuinka ollakaan. 

Apu-lehden jutussa, jonka linkin jaan lopussa, kirjailija kertoo, että vaikka kirja kertookin hänen perheestään, "se ei ole totta". No, lienee se silti osittain tottakin. Minulle autofiktio on tähän mennessä jäänyt arvoitukseksi, joten ei siitä sen enempää. 

Tärkeintä minulle lukijana oli tietysti, että tarina on koskettava ja hyvin kerrottu. Äiti ja isä ovat molemmat sairaita. Äiti on sairastanut koko ikänsä, vakavasti ja monta eri sairautta. Katkeraa on, että nyt hänen miehelleen on sitten tullut dementia, ja hän joutuu toimimaan omaishoitajana, vaikka on itse huonossa kunnossa. 

Vanhojen ja sairaitten ihmisten hätä tuleekin kirjassa esiin riipaisevana, vaikka tekstissä on samalla tiettyä mustaa huumoria, joka keventää lukemista. Kuvaava on esimerkiksi kohta, jossa äiti soittaa Lapin Radion Valitusväylän suoraan lähetykseen, valittaa pitkään ja hartaasti - sairauksiaan ja kaikkea mahdollista - ja toteaa sitten: "Mie en valita."

Äiti ja isä ovat persoonina ja vanhana pariskuntana hyvin todentuntuisia: molemmat omalla tavallaan itsepäisiä. Heillä on vahvoja mielipiteitä ja jyrkkiä asenteita, kuten vanhoilla ihmisillä usein on. Heidän keskusteluissaan on paljon pientä arkista kinastelua, mutta kyllä he myös nauravat yhdessä. 

Isän dementia tekee sen, että lompakko saattaa löytyä uunista, ja ajomatka lääkäriin käy sekä mutkikkaaksi että vaaralliseksi. Lopulta lääkärireissu osoittautuu muutenkin yllättäväksi ja käänteentekeväksi. 

Kun näkökulma siirtyy isästä ja äidistä tyttäreen, esiin tulee hänen erilainen näkökulmansa. Käy ilmi, että isä on ollut lapsiaan kohtaan aggressiivinen ja pelottava. Äiti puolestaan pitää monologeja sairauksistaan ja muista ongelmistaan ja pelkää katastrofeja. Tämä äitisuhde, monologien kuunteleminen, pelot ja niiden periytyminen olivat itselleni tuttuja asioita ja siksi kiinnostavaa luettavaa. 

Omien vanhempieni (joista toinen on jo kuollut) kautta olen myös nähnyt, miten surullista vanhuus yhdistettynä sairauteen on. Siksikin Sääskenpyytäjät kosketti minua hyvin syvältä.

Jossain blogissa paheksuttiin sitä, että vanhuudesta ja sairaudesta on tehty tässä kirjassa vitsi, ilmeisesti koska siinä puhutaan murretta, mutta itse en kokenut niin. Minusta murteen käyttö kirjallisuudessa ei tee ihmisestä eikä käsiteltävästä asiasta vitsiä. Sääskenpyytäjät ei pilkkaa ketään. Itse ainakin tunsin lukiessani koko ajan syvää myötätuntoa sekä isää, äitiä että Päiviä kohtaan. Tämähän on lopulta hyvin vakava ja viiltävä teos. Mustan huumorin pilkahdukset ja torniolainen suora puhe toki sävyttävät kerrontaa hienosti. 

Laakso on niitä kirjailijoita, joilla on lahja sanoa lyhyesti paljon. Tiivis kerronta sisältää niin suuria asioita, että luin tätä ohutta romaania hitaasti maistellen ja miettien. Muutamalla sanalla paljon hän sanoo esimerkiksi tässä:

"En ole koskaan nähnyt isän rikkovan tavaroita. Hän rikkoi vain lapsia."

Ehkä en muuta tekstinäytettä osaa nyt ottaakaan tähän; jotenkin tämäkin kirja onnistui mykistämään minut (kuten Burial Rites vähän aikaa sitten). Sääskenpyytäjät oli itselleni elämää suurempi lukuelämys: niin upean tarkkanäköistä ihmissuhde- ja ihmiskuvausta. Sillä ihanalla torniolaisuudella höystettynä! Kiitos, Päivi Laakso! 

Like Kustannus 2019

133 sivua
Alkuteos Myggfangerne (2016)
Suomentanut Outi Menna

Kansi: Tommi Tukiainen

Kannen maalaus: Päivi Laakso

Kiinnostava Apu-lehden juttu Päivi Laaksosta ja tästä kirjasta löytyy klikkaamalla tästä. Jutun otsikko on Päivi Laakso kirjoittaa hurjia tarinoita Tornionlaaksosta: "Isän kuolema oli helpotus".

Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Kirjasähkökäyrä ja Kulttuuri kukoistaa.