torstai 13. helmikuuta 2020

Linda Olsson: Sisar talossani

Kaksi vuotta sitten äitinsä muistotilaisuudessa Maria on esittänyt sisarpuolelleen Emmalle kutsun tulla joskus käymään hänen luonaan Cadaquésin kylässä Costa Bravan rannikolla Espanjassa. Maria on kuitenkin katunut kutsuaan välittömästi, sillä hän ei ole koskaan välittänyt Emmasta ja haluaa muutenkin vain unohtaa kaiken mahdollisen lapsuudenperheeseensä liittyvän nyt, kun äitikin on kuollut.

Marian suhde Emmaan tiivistyy seuraavissa sanoissa:

Minulle Emma oli vain eräänlainen statisti elämäni murhenäytelmässä.

Nyt Emma on kuitenkin ottanut yhteyttä ja luvannut tulla käymään. Mariasta tuntuu, että Emma on tunkeilija hänen elämässään. Sisarukset viettävät kuitenkin yhteisen viikon Marian talossa, istuskelevat terassilla, käyvät kävelyillä, syömässä ja merelläkin.

Aluksi tunnelma on etäinen ja vaivautunut, mutta lopulta sisarukset alkavat avautua toisilleen ja käydä syviä keskusteluja. Vähitellen Linda Olsson paljastaa lukijalle heidän salaisuuksiaan ja kipujaan. Molempien elämässä on ollut omat menetyksensä ja surunsa. Heillä on myös ollut ongelmallinen äitisuhde; varsinkaan Maria ei ole halunnut edes ajatella äitiä tämän kuoleman jälkeen. Hänellä ei ole äidistä mitään hyvää sanottavaa.

Sisarukset muistavat äitinsä hiukan eri tavalla, niin kuin usein onkin, että sisaruksilla saattaa olla jossain mielessä aivan erilaiset vanhemmat, vaikka he ovatkin ne samat vanhemmat. Mutta helppoa äitisuhdetta ei ollut heistä kummallakaan.

"Sinä olit joka tapauksessa toivottu lapsi. Et harmillinen vahinko niin kuin Amanda ja minä."
  "Enpä tiedä. Ehkä olin tietyllä tavalla toivottu. Mutta kun kaikki ei sujunut suunnitellusti, minusta tuli taakka. Vastuu, jota äiti ei halunnut kantaa. Joskus tuntui, että hän katsoi minua inhoten. Kuin minussa olisi ollut jotain vikaa enkä ollut osannut vastata hänen odotuksiinsa. Odotuksiin, joita hän kohdisti minuun silloin kun vielä näki minut." 

Kun pintaa raaputetaan, viikon mittaan Marian ja Emman menneisyydestä paljastuu myös yhteinen, torjuttu syyllisyyden taakka.

Aluksi minua ei hirveästi innostanut tällainen kahden toisiinsa välttelevästi suhtautuvan sisaruksen kohtaaminen, mutta vähitellen, kun he alkoivat avautua, heidän keskusteluissaan tuli esiin paljon hyviä huomioita elämästä ja ihmissuhteista. Sellaisiakin, joista tunnisti myös itsensä.

Sisar talossani ei hurmannut minua samalla tavalla kuin Olssonin esikoisromaani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, eikä ympäristön kuvauskaan ollut niin huikeaa kuin olisin toivonut, kun kirja sijoittui Espanjaan. Ympäristön kuvausta kirjassa toki on; onhan Olsson kirjoittanut teoksensa juuri tuolla Cadaquésin kylässä. Mutta odotin kai jotain vielä enemmän, jotain mykistävämpää.

Joka tapauksessa nuo ihmissuhteisiin liittyvät syväluotaukset olivat antoisia, joten kyllä tämä ihan hyvä kirja on. Sopii parhaiten silloin, kun haluaa pohtia syvällisiä ja kipeitäkin kysymyksiä, ei niinkään nautiskeluun.

Myönnettäköön kuitenkin, että Maria ja Emma jäivät minulle hiukan etäisiksi ja paperinmakuisiksi hahmoiksi. Väitän myös, että tosielämässä tällaiset sisarukset, jotka ovat olleet toisilleen etäisiä koko elämänsä ajan, tuskin alkaisivat viikon yhdessäolon aikana avautua tällä tavalla. Sama vaivautunut tunnelma säilyisi vierailun loppuun asti. Mutta hyvän kirjan aiheesta kyllä saa. Ja voihan kai niitä avautumisia joskus tapahtua oikeastikin?!

Aion ehdottomasti jatkaa Linda Olssoniin tutustumista. Muutama viikko sitten löysinkin kirpputorilta hänen romaaninsa Sonaatti Miriamille, ja kirjastosta löytyy lisää.

Älä kuvittele tietäväsi, mitä ihmiset ajattelevat, Maria. Ihmiset ovat arvoituksia, emmehän usein tiedä edes omia ajatuksiamme. Pyrimme selittämään asioita jälkeenpäin järjellä, teemme uusia tulkintoja. Ymmärrämme asioita väärin. Sorrumme toiveajatteluun. On paljon tärkeämpää yrittää ymmärtää omia ajatuksiaan kuin pohtia, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Ei koskaan vastaa tarkoitustaan istuttaa ajatuksia toisten aivoihin. Antaa muiden pohtia omiaan. On tärkeämpää ymmärtää itseään. Se on ihan tarpeeksi vaikeaa.


Gummerus 2017 
243 sivua
Alkuteos En syster i mitt hus 2016 
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi 
Kannen kuvat Istock 
Ulkoasu Eevaliina Rusanen 

Kirjasta ovat bloganneet mm.

Oksan hyllyltä
Leena Lumi
Kirja vieköön!
Kulttuuri kukoistaa
Elämä on ihanaa 

6 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa. Olssonilla on taito kirjoittaa vaikeista teemoista, syvistä tunteista ja ongelmista hyvin uskottavasti.
    Minä uskon, että kaksi sisarusta saa purettua ainakin jonkin verran vanhoja ongelmia, jos ovat vain kahdestaan, ja jos ainakin toisella on halu jutella niistä. Ystäväni kielsi jossakin vaiheessa siskoaan tulemasta kotiinsa, mutta tänä päivänä nuo ongelmat ovat takanapäin. Nyt heillä on ongelmia veljensä kanssa. Perheet eivät ole helppoja ja niistä löytyy paljon kirjoitettavaa ja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea tämäkin, uskon että pidät tästä. Olsson osaa tosiaan hienosti kuvata tunne-elämän ja ihmissuhteiden kiemuroita.

      Varmasti vanhoja ongelmia on mahdollista käsitellä, jos vähintään toinen osapuoli haluaa aloittaa ja purkaa vuosikausien vaikenemisen. Helppoa se ei välttämättä ole. Perhesuhteet voivat olla niin monimutkaisia, ja vuosien varrella on voinut kertyä kaikenlaisia patoutumia, kuten tämän kirjan sisaruksillekin oli käynyt.

      Poista
  2. Kaksijakoiset tunnelmat minullakin. Se oli kyllä kiinnostavaa, miten eri tavoin lapsuutensa ja äitinsä siskokset näkivät. Muistaakseni olen myös lukenut tuon Sonaatti Miriamille. Olsson vetoaa kyllä naisiin, mutta niin paljon muutakin kiinnostavaa luettavaa on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon hyviä ja kiinnostavia ajatuksia tässä oli, paljon sellaista mihin törmää ihan elävässä elämässäkin. Mutta henkilöinä nämä sisarukset jäivät tosiaan jotenkin etäisiksi. Joka tapauksessa aion kyllä jatkaa Olssonin kirjojen lukemista, mutta nyt luen välillä jotain muutakin - ja vähän kansainvälisempääkin juttua taas vaihteeksi!

      Poista
  3. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta luin Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, josta pidin paljon. Silloin ajattelin, että pitäisi lainata muitakin hänen kirjojaan, mutta se sitten unohtui. Eli nytpä voisin laittaa varausjonoon vaikkapa tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli aivan ihana, joten aion myös lukea Olssonilta muutakin. Toivottavasti hänen kirjoistaan löytyy lisää vastaavia helmiä!

      Poista