David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Tämä ranskalainen romaani tuli vastaan ensin Instagramissa ja pian sen jälkeen kirjakaupassa. Nyt se on luettu, ja se oli juuri sitä mitä odotinkin. Nainen, jonka nimi on Nathalie osoittautui aivan ihastuttavan ranskalaiseksi herkkupalaksi!

Kirja kertoo pariisilaisesta Nathaliesta, joka tapaa kadulla François'n ja rakastuu. He menevät naimisiin, vuodet kuluvat ja heidän onnensa on harvinaisen täydellinen - niin, suorastaan pelottavan täydellinen. Niinpä se ei voi kestää. 

Eräänä sunnuntaina François lähtee lenkille, jää auton alle ja kuolee. Nathalien maailma romahtaa. Hän vetäytyy kuoreensa suremaan, kuluu vuosia ja tuntuu, että elämä on hänen osaltaan eletty. 

Kunnes kerran hän hetken mielijohteesta suutelee ruotsalaista työkaveriaan Markusta. Tästä alkaa melkoiset tunteiden myllerrykset heidän kummankin kohdalla. Nathalie ei oikeasti ole edes kiinnostunut Markuksesta, joka on hänestä vastenmielisen näköinen ja vaikuttaa muutenkin tylsältä tyypiltä. 

Mitä kaikkea heidän välillään sitten tapahtuu; mihin se kohtalokas suudelma lopulta johtaa - siitä David Foenkinos kertoo kutkuttavasti tässä romaanissa. Hän kirjoittaa kepeän humoristisesti ja toisaalta myös vakavasti ja syvällisesti. Foenkinos kuvaa hienosti tunteita kaikkine vivahteineen: surua, rakkautta, kaipausta, epävarmuutta, torjutuksi tulemisen pelkoa, tuskaa... Rakastumisen ihanuus ja kurjuus tulee näillä riveillä aivan käsinkosketeltavaksi.

Foenkinos kertoo tarinaa sekä Nathalien että Markuksen näkökulmasta. Näin lukija pääsee sisälle kummankin tunteisiin. Tässä ote Markukselta:

Hän ajatteli edelleen, että tämä kaikki voisi johtaa kärsimykseen, pettymykseen ja mitä kauhistuttavimpaan tunteiden umpikujaan. Ja kuitenkin hän halusi juuri sinne. Hän halusi lähteä kohti tuntematonta määränpäätä. Mitään pelättävää ei ollut. Hän tiesi, että kärsimyksen saaren sekä unohduksen ja vielä kauempana sijaitsevan toivon saaren välillä oli yhteysliikennettä. 

Luvut ovat lyhyitä, ja siellä täällä on myös vain muutaman rivin pituisia lukuja, joissa saattaa olla muutama repliikki jostain kirjasta tai elokuvasta, John Lennonin diskografia, ellei hän olisi kuollut vuonna 1980, ote Guronsan-piristeen annosteluohjeista, Markuksen kotitalon ovikoodi tai Nathalien lähettämä tekstiviesti. Nämä kaikki liittyvät jollain tavalla tarinaan, ja olivat minusta hauska idea, joka piristi tarinaa omalta osaltaan. 

Hilpeä on myös kirjailijan tapa ripotella sinne tänne koomisia alaviitteitä. En muista ennen nähneeni alaviitteitä muualla kuin tietokirjoissa, paitsi suomentajan huomautuksia. Esimerkiksi teatterissa Markus harmittelee pitkiä jalkojaan, ja alaviite huomauttaa: Lyhyitä jalkoja ei ole vuokrattavissa. 

David Foenkinos onnistui hurmaamaan minut ihanalla ranskalaisuudellaan. Lempiromaanieni joukkoon nousi siis tämäkin teos, kuten viimeksi eilen lukemani Joel Haahtelan Elena. Nyt olen onnistunut löytämään huikeita kirjoja luettavakseni.

Nuorena olin suuri Ranska-fani, mutta harmi kyllä unohdin kyseisen maan ja kielen yli 20 vuodeksi, kun Etelä-Amerikka  ja espanjan kieli sekoittivat pääni. Nyt olen alkanut lämmitellä uudestaan vanhaa Ranska-rakkautta, ja tästä lähtien aion ehdottomasti lukea lisää ranskalaisia romaaneja!

Gummerus 2011 
268 sivua 
Alkuteos: La Délicatesse 2009 
Suomentanut Pirjo Thorel 
Kuvat Istockphoto 

Kirjasta muualla:

Kujerruksia
Hurja Hassu Lukija
Kirjoihin kadonnut
Mari A:n kirjablogi
Annelin lukuvinkit
Sinisen linnan kirjasto