Taina Latvala: Välimatka

Eteläpohjalaisessa Synkkylän kylässä asuu äiti, jonka mies on kadonnut kymmenen vuotta sitten jäljettömiin. Toinen tyttäristä elää omaa elämäänsä Helsingissä, mutta toisen vastuulla on ollut jo lapsesta asti pitää äiti hyvällä tuulella, ja isän kadottua hän on se, jonka suoranainen velvollisuus tuntuu olevan asua lähellä äitiä ja elää symbioosissa tämän kanssa.

"Kun muut kävivät treffeillä, minä kävin äidin kanssa masennustestissä", hän toteaa.

Kun äidin 60-vuotispäivä lähestyy, sisarukset ostavat hänelle lahjaksi matkan Teneriffalle, koska hän oli sanonut haluavansa juhlia yksin. Mutta pelkkää puhettahan se vain oli ollut, eikä äiti oikeasti halua lähteä yksin matkalle. Niinpä Etelä-Pohjanmaalle jäänyt tytär lähtee matkaseuraksi.

Välimatka on kiinnostava matka sekä Etelä-Pohjanmaalle, Teneriffalle että äidin ja tyttären tukahduttavaan keskinäiseen suhteeseen. Perillä tytär yrittää tapailla hotellin komeaa aulapoikaa, mutta äiti tunkee kolmantena pyöränä mukaan, ellei nyt konkreettisesti, niin ajatuksen tasolla. Joskus äidille tulee päänsärky ja hän vetäytyy marttyyrin rooliin, kun tytär yrittää lähteä miehen kanssa treffeille. Deittaile siinä sitten.

Tyttärellä on suuri vapaudenkaipuu, oman elämän nälkä:

Päästäkseen äidin luokse on loikattava kokonaisen sukupolven yli, kuin joen. Miten sanoa hänelle, että minulla on tapana istua iltaisin Seinäjoen juna-asemalla ja katsella vapaita, ohi vilahtavia ihmisiä? Miten tunnustaa hänelle, että haluaisin oikeasti asua Lontoossa tai Pariisissa, siellä missä kukaan ei tiedä minun nimeäni ja hautausmaita on enemmän kuin yksi? 

Sekä symbioottista äitisuhdetta että pieniä eteläpohjalaisia ympyröitä Latvala kuvaa todella osuvasti ja oivaltavasti. Hän kirjoittaa kepeästi ja humoristisesti, mutta kepeyden takaa nousee esiin jotain niin ahdistavaa, ettei sellaista jaksaisikaan lukea, jos teksti olisi kovin raskassoutuista.

Välimatka kertoo kuitenkin myös siitä kadonneesta isästä. Siellä täällä on kursiivilla ja rehevällä eteläpohjalaisella murteella äidin muistoja menneestä, hänen ja miehensä tapaamisesta, suhteesta ja miehen katoamisesta. Myös tytär, kirjan minäkertoja, miettii isäänsä, jota hän on jäänyt ikuisesti kaipaamaan. Isään liittyvät salaisuudet alkavat matkan aikana vihdoin paljastua tyttärellekin.

Aikaisemmin olen lukenut Arvostelukappaleen ja Venetsialaiset, joista molemmista pidin. Jo näissä kahdessa Latvalan kirjassa nautin suuresti hänen kielestään ja ihmiskuvauksestaan. Mutta Välimatka on jo suorastaan tyrmäävän hyvä; siinä Latvala pukee sanoiksi niin paljon elävässä elämässä nähtyä ja koettua. Unohdin melkein hengittää lukiessani, puhumattakaan syömisestä, juomisesta ja muista yhtä joutavista toiminnoista. Koukutuin tarinaan niin, että se oli luettava melkein kertaistumalta loppuun asti.

Välimatka on eteläpohjalaiselle lukijalle, ainakin sellaiselle kuin minä, aivan mahtavaa herkkua ja suoranaista terapiaa. Kiitos tästä, Taina Latvala!

Kissojen ja koirien kans sitä ettittihin. Mä ajoon niinku päässilimäänen ympäri Pohojammaata ja soittelin sairaaloohin, kävelin syrän kylymänä valakoosten lakanooren välis. Ei sitä onneksi ruumishuanehilta löytyny. 
  Keskiviikkona mä tein siitä katuamisilimootuksen. Mä häpesin silimät päästäni, kun mä jouruun kamarille menemähän. Kerran nuaruures mä olin hakenu isäni putkasta ja siitä oli juarunnu koko kylä. Jo silloon mä vannoon, että tähän paikkahan mä en enää päätäni pistääsi. 

WSOY 2012 
252 sivua 
Kansi: Anna Makkonen 
Kannen kuva: Fennopress 

Kirjasta ovat bloganneet mm.

Rakkaudesta kirjoihin 
Lumiomena - Kirjoja & haaveilua 
Kulttuuri kukoistaa 
Kirjan jos toisenkin 
Kannesta kanteen