Susan Martins Miller: Jim Elliot - Missionary to Ecuador

Sain Jim Elliotin elämäkerran lahjaksi joskus oman Ecuadorin-reissuni jälkeen, josta on jo yli 20 vuotta. Olikin hauska palata siihen nyt uudestaan, koska en muistanut Elliotin tarinasta enää paljoakaan. Paitsi sen, että hän oli nuori lähetystyöntekijä, jonka auca-intiaanit tappoivat Ecuadorissa.

Amerikkalainen Jim Elliot eli vuosina 1927-1956. Hän kuului Plymouth-veljiin, jotka vaikuttavat nettitietojen perusteella vielä tiukemmilta kuin kirjasta käy ilmi. Oli Jimkin kyllä nuorempana tosi tiukka ja ylihengellinen. Kun hän lähti opiskelemaan teologiaa Wheaton Collegeen, hän halusi keskittyä täysillä ja kurinalaisesti pelkkään opiskeluun ja jumalasuhteen hoitamiseen. Harrastuksiin ja sosiaaliseen elämään osallistuvia opiskelukavereitaan hän piti epähengellisinä. Itse hän harrasti kyllä painia, mutta siinäkään ei ollut takana se, että hän olisi pitänyt painista, vaan hän halusi vain olla kovassa kunnossa, koska aikoi lähteä pioneerilähetystyöhön.

Myös naistenvihaajan maineen Jim sai opiskeluaikana, koska ei juuri vilkuillut naisiin päin ja piti tiukasti kiinni periaatteestaan, että pioneerilähetystyöhön voi lähteä vain naimattomana miehenä.

Onneksi jopa Jimistä kuoriutui lopulta kuitenkin ihminen, joka alkoi osallistua yleiseen hauskanpitoon ja jekkujen tekemiseen opiskelukaveriensa kanssa ja joka jopa rakastui Elisabethiin. He avioituivatkin lopulta, mutta tuskastuttavan pitkän jahkailun jälkeen. Kun ajattelee, miten nuorena Jim kuoli, on sääli ajatella, miten monia vuosia heiltä meni johdatusta odotellessa. Päättämättömyys vaivasi arvatenkin erityisesti Jimiä.

Jim sai lähetyskutsun Ecuadoriin, jossa häntä ja hänen työtovereitaan kiehtoi viidakossa elävä tavoittamaton auca-intiaaniheimo. Aucat olivat saavuttamattomia, koska he tappoivat yleensä kaikki ulkopuoliset tunkeilijat. Kirjan lopussa selviää, että heimon nimi on waoranit, mutta ennen kuin heihin oli saatu kontaktia, heistä käytettiin quichuankielistä nimeä auca. Waorani on heidän omaa kieltään.

Jim ja Elisabeth opiskelivat ensin espanjaa Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa ja työskentelivät sitten viidakossa quichua-intiaanien parissa. Samalla Jim työtovereineen pyrki koko ajan ottamaan selvää siitä, missä aucojen alue tarkkaan ottaen sijaitsi, ja muutenkin he valmistautuivat monin tavoin aucojen kohtaamiseen.

"Jim slowed down a bit, trying to decide the best thing to do. He did not think he would be attacked. He continued his forward progress slowly. In response, the girl stepped off a log and into the water on the other side, followed by the man and the other woman. They wanted help, that was all. Instinctively, Jim offered his hand and led them across the river. He was actually touching an Auca. He had spoken Auca phrases and been understood."

Myönteisen alkukontaktin jälkeen tapahtui kuitenkin yllättävä käänne, ja aucat tappoivat Jimin sekä hänen neljä työtoveriaan. Vasta kymmenien vuosien kuluttua miesten lesket saivat kuulla aucoilta / waoraneilta, mitä siinä tilanteessa oli todella tapahtunut ja mistä oli ollut kysymys. He kuulivat myös, että miesten kuoltua oli tapahtunut jotain yliluonnollista, joka vaikutti siihen, että myöhemmin aucat kääntyivät kristityiksi.

Kirjan loppu on tosi vaikuttava, kun käy ilmi, miten miesten kuolema oli siunaukseksi ensin aucoille ja lopulta jopa maailmanlaajuisesti. Marttyyrien veri oli siemen tässäkin tapauksessa. Siitä kaikesta voi lukea Susan Martins Millerin kirjasta. Ainakaan minun tietääkseni Jim Elliotista ei ole olemassa mitään kirjaa suomeksi, mutta tätä voi yrittää etsiä jostain.

Barbour Publishing
207 sivua
Kansikuva: Dick Bobnick