perjantai 7. helmikuuta 2020

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä

Pauliina Vanhatalon Tuulesta temmattu elämä kertoo kahdesta oululaisesta nuoresta, Titistä ja Ilmosta. Titi on isosta lestadiolaisperheestä ja uskaltautuu vähitellen kiinnostumaan teatterista; Ilmo puolestaan on kasvanut teatterisuvussa, mutta hän itse ei teatterista välitä. Molemmat ovat omalla tavallaan kipeitä, kun he kohtaavat toisensa ja rakastuvat.

Tarina liikkuu vuorotellen eri aikatasoissa, ja tapahtumat sijoittuvat Oulun lisäksi myös Helsinkiin, jonne Titi lähtee teatterikorkeakouluun. Kirja kertookin kiinnostavasti näyttelemisestä, teatterialasta ja sen opiskelemisesta. En ainakaan muista lukeneeni mitään romaania tähän aihepiiriin liittyen, joten minulle oli erityisen kiinnostavaa tutustua siihen minulle melko tuntemattomaan maailmaan.

Tietysti kuviossa on mukana myös Titin lestadiolainen tausta ja hänen psyykkinen oireilunsa; hän on hyvin hauras ja itseään kohtaan valtavan vaativa persoonallisuus. Tiukka uskonnollinen tausta on selvästi traumatisoinut hänet.

Tällä kertaa pääni ei ihan toimi, joten en jaksa analysoida tämän enempää. Niinpä ehkä kerrankin minunkin postaukseni jaksaa joku lukea loppuun asti! Kiinnostavaa ja herkkävaistoista ihmiskuvausta Tuulesta temmattu elämä tarjoaa ehdottomasti. Ihailin tekstissä erityisesti Vanhatalon taitoa kuvata elämän rosoisuutta, ihmisten rikkinäisyyttä ja hapuilua suhteessa itseensä ja toisiinsa.

"Sillä eikö jokaisella ihmisellä ollut oikeus päättää edes kerran elämässään, kuka ja mitä hän tahtoi olla? Eikö jokaisella ollut lupa, tai suorastaan velvollisuus, uskaltaa seisoa omillaan, vastata vain siitä minkä oli itse valinnut?" 

"Siviilielämässä täytyi usein teeskennellä ja olla aikuinen, jotta sivilisaatio ei romahtaisi, mutta näyttämöllä vilpittömyys ja lapsenkaltainen ihmettely olivat kaiken perusta. Siviilielämässä tunteet usein piilotettiin ja nieltiin, mutta näyttämöllä ne täytyi tuoda näkyviksi, niin kuin pukisi takin nurinpäin ylle ja kulkisi maailmalla vaatteen vuorikangas edellä." 


Tammi 2019 
380 sivua
Kansi Laura Lyytinen

Muissa blogeissa kirjasta kerrotaan tarkemmin. Tässä muutama linkki:

Lumiomena - Kirjoja & haaveilua
Sinimarjan matkassa - luettuja kirjoja
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapin kummitus 

6 kommenttia:

  1. Huomasin, että minä en ole lukenut ainoatakaan Pauliina Vanhatalon kirjaa. Enkä myöskään hänen Veera Vaahtera -kirjojaan. Pitää seuraavalla kirjastoreissulla tutustua hänen kirjoihinsa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt hänen kirjoistaan molemmilla nimillä. Kannattaa tutustua niihin! Tällä kertaa en vain ollut ihan penaalin terävin kynä blogatessani, mutta onneksi muut ovat kirjoittaneet hienoja syväluotauksia tästäkin kirjasta 😊 Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kiva lainaus tuo jälkimmäinen. Tuosta syystä kai elämää sellaisenaan ei oikein viitsisi katsella, taiteessa on sen vuoksi jotenkin käännettävä esiin se sisäinen puoli kaikkien katseltavaksi.

    Tämä kirja sopisi tavallaan erinomaisesti lisäevästeeksi Shakespearen sisaret -haasteeseen (siinä luetaan näytelmiä), joka on Gregoriuksen blogissa "Jotain syötäväksi kelvotonta". Näyttää vain Vanhatalon romaani olevan minulle aika monisivuinen.

    Sinun tekstisi on minusta blogitekstiksi ihan sopivan pituinen ja arvatakseni romaanin oleellisia teemoja painottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuossa jälkimmäisessä lainauksessa on sitä jotain. Minullekin tämä oli jo aika paksu kirja, jollaisten aloittamista usein lykkään tuonnemmaksi ja pelkään, etten jaksa lukea pitkälle. Mutta lopulta tämä oli niin mukaansatempaava, että lukaisin sen kerralla loppuun asti. Vasta loppupuolella vähän väsähdin. Tarinassa oli niin paljon kaikkea, että bloggauksesta olisi saanut tehtyä pitkänkin, jos olisi oikein ollut voimissaan, mutta hyvä varmaan, että minäkin kirjoitan joskus lyhyesti! 😂

      Poista
  3. Tämä oli minusta upea ja koskettava tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minustakin todella koskettava. Minua kiinnosti erityisesti Titin mielenterveyden kuvaus, ja toisaalta tuohon teatterimaailmaan oli kiva tutustua.

      Poista