Pastori-terapeutti Seppo Jokisen muistolle

Minä ja monet muut blogini seuraajat tunsimme pastori, terapeutti ja kirjailija Seppo Jokisen, joka sairastui syöpään muistaakseni viime syksynä. Olen lukenut jo vuosia sitten useita hänen kirjojaan, ja blogistanikin löytyy niistä kaksi: Kutsumukseni sekä Rakkauden arkisempi veisu.

Joskus ennenkin olen arvannut asioita etukäteen, kun jotain tiettyä kirjailijaa on äkkiä alettu katsoa blogistani tavallista enemmän. Olin kuullut talvella, ettei Seppo Jokiselle ollut luvattu paljoa elinaikaa, ja hän olikin jo silloin huonossa kunnossa. Muistin monesti häntä ja hänen vaimoaan rukouksin. Nyt sitten tällä viikolla monena päivänä blogissani Sepon kirjat nousivat kaikkein katsotuimpien joukkoon, ja aavistin siitä, että suru-uutinen on tulossa.

Pari päivää sitten se suru-uutinen saavuttikin minut ja lukemattomat muut hänet tunteneet: omaiset, ystävät, tuttavat, työtoverit, lukijat, Sepon puheita kuunnelleet, hänen kursseilleen osallistuneet, hänellä terapiassa käyneet. Se pysäytti.

Olen melko sanaton, mutta sen voin sanoa, että Seppo jätti pysyvän jäljen lukemattomien ihmisten elämään. Vaikka hän oli itsekin rikkinäinen todella vaikeiden lapsuuden kokemusten takia, hän sai olla auttamassa monia muita rikkinäisiä heidän toipumismatkallaan.

Itse olen iloinen, että ehdin talvella lukea Sepon viimeiseksi jääneen kirjan, Rakkauden arkisempi veisu, ja kiittää häntä siitä. Jotenkin siinä oli sitä jotain vielä enemmän kuin hänen aikaisemmissa kirjoissaan. Jotain sellaista hyvin kaunista ja hoitavaa. Ainakin itselleni se on hyvin tärkeä kirja, johon palaan varmasti myöhemmin uudestaan.

Me itse kukin tunsimme hänet eri tavalla, mutta miten ikinä tunsimmekin, lohdullista on, että Sepon muisto jää elämään meidän sydämissämme, ja hän saa puhua vielä kuoltuaankin kirjojensa ja taltioitujen puheidensa kautta. Hänen elämäntehtävänsä jatkuu näin vielä, kun hän on jo poissa. Kaikki se, mitä hän oli, jää elämään läheisten ja muiden häntä kaipaavien sydämiin.

Keväällä eräässä kuolinilmoituksessa oli tällainen ajatus, jonka kirjoittajaa en tiedä, koska sitä ei kerrottu. Mutta saanen lainata sitä tässä:

Me lähdemme tästä elämästä, 
emmekä kuitenkaan lähde. 
Me elämme edelleen kaikessa, 
mitä olemme tehneet. 
Kaikki, mitä olemme ajatelleet, 
sanoneet ja olleet, jää elämään 
ja valaisemaan toisten tietä. 
Me kuolemme, 
emmekä kuitenkaan kuole, 
vaan elämme niiden sydämissä, 
jotka ovat rakastaneet meitä. 

(EDIT 9.8.2020: Kyseisen muistosäkeen kirjoittaja on Martti Lindqvist.)

Toivon, että nämä sanat voivat lohduttaa kaikkia suremaan jääneitä. Mutta vielä enemmän nämä Jeesuksen sanat:

Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.

Joh. 11:25-26

Lämmin osanottoni läheisten ja kaikkien Seppo Jokista kaipaavien suruun. Me tapaamme kerran, kun meidän muidenkin usko muuttuu näkemiseen ja pääsemme perille Jeesuksen luo. Silloin:

Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. 

Ilm. 21:4

Muistan Sepon läheisiä rukouksin tämän surun keskellä.

P. S. Kuva on vanha, poimittu arkistojeni kätköistä, mutta sopii tähänkin tilanteeseen.