Ari Kokkonen: Tähdenlentojen kerääjä

Eilen jo hurmaannuin Ari Kokkosen runoista teoksessa Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa. Jatkoin heti perään hänen uusimman runokokoelmansa Tähdenlentojen kerääjän parissa. Lukeminen oli hidasta, koska nämä runot veivät minut mennessään niin kiehtoviin maailmohin, että niiden tunnelmaan upposi syvälle. Niitä piti maistella, niillä herkutella kiireettömästi ajan kanssa.

Kokoelman runot on jaettu neljän eri otsikon alle: Tähdenlentojen kerääjä, Kaukaiset rannat, Aurinkotuulet ja Alussa. Tässä kokoelmassa rakkausrunoja on vain muutama, mutta maagisia tunnelmia runoissa on sitäkin enemmän.

Tällä kertaa tarjolla on myös ripaus eksotiikkaa. Monet runot kuvaavat joko eläimiä tai ihmisiä kaukaisissa paikoissa: komeetta iskeytyy Peshawarin aukiolle, kameleontti vaeltaa Rub' al-Khalin aavikolla, kovakuoriainen kaivautuu hiekasta Gobin autiomaassa, kirgisialainen paimentolainen kulkee lammaslaumansa kanssa arolla, tiibetiläinen munkki saapuu perille korkealle vuorelle. On beduiineja, arkeologeja ja auringon polttamia dyynejä.

Jotenkin tämä kaikki vei minut mennessään sinne jonnekin kauas; jotain ihmeellistä lumousta näissä runomuotoisissa tarinoissa oli. Rakastin noita kuumia, auringon polttamia aavikoita eläimineen ja paimentolaisineen.

Usein Ari Kokkosen runojen tunnelma on levollinen, mutta runo Peshawarin aukio on melko dramaattinen. Tässä siitä osa:

pimeys laskeutui 
palaneiden verkkokalvoille 
komeetta iskeytyi maahan 
paineaalto huojutti savesta tehtyjä taloja, 
sokeat kaatuilivat, törmäilivät toisiinsa, kojuihin, koiriin, kiviin 
hiekkamyrskyt nousivat autiomaassa kilometrien korkeuteen 
karavaani pysähtyy, 
tuulet loivat outoja ääniä 
Peshawarin aukio hiljeni. 

Ympäristön ei kuitenkaan tarvitse olla eksoottinen, vaan Ari Kokkonen pystyy loihtimaan myös länsimaisen ja meille arkisen tuntuisen ympäristön täyteen salaperäistä lumousta. Kun runossa Meklari nainen menee työpaikalleen Wall Streetille, jopa siellä tapahtuu jotain taianomaista. Ihmeitä kokee myös mies, joka runossa Konferenssi menee tähtitieteelliseen konferenssiin ja näkee siellä naisen:

nainen käännähtää 
katsoo taakseen, 
näkee miehen, hymyilee hetken 
he kokevat yhteyden 
mies huomaa naisen kauneuden 
aivan kuin punaisen auringon kajon 
tuntemattomalla planeetalla 

Tämänkin kokoelman runoissa kaiken halki kulkevat tähtitaivaat ja avaruuden kaukaiset maailmat, alkaen jo kirjan nimirunosta Tähdenlentojen kerääjä. Joku muu voisi ehkä kritisoida jatkuvaa tähdistä kirjoittamista, mutta minut saa selvästi hurmattua mitä enemmän tähtiä sirottelee teksteihinsä. Kuten runossa Kutoja:

Illan varjoissa ikkunasta kimmelsivät tähdet 
kuin valon häivähdys aaltojen reunoilla, 
rantahietikoiden odottaessa uutta aaltoa 
kuin tähtisumut jotka synnyttivät uusia aurinkoja. 

No, kun nyt asiaa ajattelen, niin omissakin runoissani on vuosien varrella esiintynyt myös tähtiä, ensimmäisen kerran jo nuorena, joten ehkä tässä asiassa meillä on jotain hengenheimolaisuutta.

Yhtenä erityisen koskettavana runona mieleeni jäi Viimeinen matka, jossa vanha kapteeni saapuisi pian / viimeiseen satamaansa, / paikkaan jonne tuulet eivät käyneet / hiljaiseen mereen / jonne tähdet putoaisivat. Niin kaunis, hiljentävä, pysäyttävä runo.

Viimeinen osio, Alussa, on myös mielenkiintoinen: se vie lukijan suoraan aikojen alkuun ja esimerkiksi kivikauden ihmisen luolamaalauksiin.

Tämä kaikki ja paljon muuta kirjassa Tähdenlentojen kerääjä. Tässä oli vain pieniä maistiaisia sen kaiken runsaudesta. Jos rakastat runoja ja kaunista kieltä, Ari Kokkosen teoksiin kannattaa tutustua!

Mediapinta Oy 2019 
78 sivua 
Taitto: R. Penttinen 

Kirjasta on blogannut myös Mummo matkalla.

EDIT 9.8.2020: 

Kun bloggasin näistä Arin kirjoista, tiesin hänen olevan syövän takia saattohoidossa turkulaisessa Karina-kodissa. Siksi jaoin otteen myös tuosta runosta Viimeinen matka. Ari lähti viimeiselle matkalleen 2.7.2020. Muistokirjoituksen hänestä voi lukea SusuPetalin blogista.