Kim Echlin: Kadonneet

Kim Echlinin romaani Kadonneet kertoo kanadalaisesta Annesta, joka on 16-vuotiaana kuuntelemassa Buddy Guyta ja tapaa Sereyn, Kambodzasta paenneen nuoren miehen. Nuoret rakastuvat toisiinsa, ja äkkiä maailma on niin kaunis, niin täydellinen. Ollaan kahdestaan, käydään kuuntelemassa bluesia. Kim Echlin kuvaa runollisen kauniisti heidän yhteistä aikaansa Montrealissa. Tuon kauniin kielen sekä myös nostalgisen 70-luvun kuvauksen ansiosta rakastuin kirjaan heti alusta lähtien.

Totuus on kuitenkin koko ajan, ettei kaikki ole täydellistä. Serey on paennut Kambodzasta, jonne hänen perheensä on jäänyt, eikä hän tiedä yhtään, miten heille on käynyt. Maa on suljettu eikä hän voi palata sinne etsimään heitä.

Kun rajat sitten kuitenkin aukeavat, Serey palaa kotimaahansa eikä suostu ottamaan Annea mukaansa sen kaiken keskelle. He kadottavat yhteyden toisiinsa yhdeksitoista vuodeksi.

Anne on kuitenkin tottunut menetyksiin jo pienestä pitäen. Hänen äitinsä on kuollut auto-onnettomuudessa ja isä on kadonnut suruunsa. Isä on rakas, mutta etäinen.

Minulla ei ollut äitiä, jonka puoleen kääntyä. Mutta hänen perintönään minulla oli elämän jano. Olin oppinut häneltä, että ne joita rakastamme voivat kadota äkkiä ja selittämättömästi. Eikä sen jälkeen ole enää mitään. 

Kirjan katoamisteema saa siis alkunsa jo Annen lapsuudessa.

Yhdentoista vuoden jälkeen Anne sitten on kerran näkevinään vilaukselta Sereyn televisiossa. Hän ei ole voinut unohtaa Sereytä, ja niin hän pakkaa tavaransa ja lähtee Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin tätä etsimään. Lopulta Serey löytyykin, rakkaus syttyy uudelleen ja he aloittavat yhteisen elämän.

Mutta onko Montrealin aikaiseen nuoruuden idylliin enää paluuta? Serey ei ole entisensä. Hän on sulkeutunut, vaikenee, salailee asioita ja näkee painajaisia. Niin hän kuin muutkin kambodzalaiset ovat kokeneet kammottavia asioita. Heillä kaikilla on omat kadonneensa, joita he eivät voi enää löytää.

Minkä tahansa hallituksen valta pysähtyy maan kansalaisten koskemattomuuteen. Ihmiset etsivät kadonneitaan kaikkialla. Näemme naisia seisomassa toreilla. Näemme naisia seisomassa hautojen äärellä. Kuulemme heidän oikeutetun pyyntönsä: Eikö kukaan voi auttaa minua löytämään edes yhtä ainoaa luuta, jonka voisin haudata? 

Katoaminen on läheisille muutenkin traumaattista, ja varmasti monin verroin enemmän, jos tiedetään, että kadonneille on todennäköisesti tehty jotain niin julmaa, raakaa ja järkyttävää kuin Kambodzassa tehtiin kansanmurhan aikana.

Niin kauniisti ja herkästi kuin Kim Echlin osaakin kirjoittaa, Kambodzan kauheuksia hänkään ei kaunistele. Kambodzalaisten kokemukset ovat rankkaa luettavaa. Mikään kevyt kirja tämä ei siis lopulta ole, vaan hyvin sydäntäsärkevä ja pysäyttävä. Miten paljon pahaa ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle ja muutama johtaja kokonaiselle kansalle?

Jos rankka aihe ei pelota, Kadonneet on taitavasti kirjoitettu romaani, johon kannattaa tutustua. Teos kuuluu Tammen Keltaiseen kirjastoon, ja upeasta kielestä vastaa suomennoksen osalta Sirkka Aulanko.

Itse henkilökohtaisesti olen lukenut jo niin paljon rankkoja kirjoja, etten jaksaisi lukea tällaisia kovin paljon. Minulle olisi oikeastaan sopinut parhaiten se kirjan alkuosan ihanuus blues-klubeilla hengailuineen siellä Montrealissa. Nyt onkin syytä siirtyä taas kevyemmän lukemisen pariin vähäksi aikaa. Mutta toki luen jatkossakin myös tämäntyyppisiä kirjoja aina silloin kun siltä tuntuu.

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009 
278 sivua 
Alkuteos: The Disappeared (2009) 
Suomentanut Sirkka Aulanko 

Kirjasta ovat bloganneet myös mm.

Satun luetut
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjoihin kadonnut
Kirjavinkit
Kirjallisia kosketuksia