Ari Kokkonen: Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa

Kirjablogin ja blogin Instagram-tilin kautta tutustuu moniin kiinnostaviin henkilöihin. Yksi heistä on turkulainen Ari Kokkonen, jolla on lahja nähdä kauneutta ympärillään ja jakaa sitä meille muillekin valokuviensa ja runojensa kautta. Olen nauttinut hänen runoistaan, ja nyt sain vihdoin hankittua pari hänen runokokoelmaansa ihan omaksi.

Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa kuuluu Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -sarjaan vuodelta 2017. Jo kirjan nimessä, jossa on erään runon alkusanat, näkyy Kokkosen kaunis kieli.

Teoksessa on proosarunoja, jotka kertovat rakkaustarinaa. Ensimmäisessä runossa, jonka nimi on Talon tarina, minämuodossa kirjoittava kertoja miettii hieman surullisena, ettei tänne voi kukaan koskaan eksyä, niin kodikas kuin talo onkin, mutta kaukana kaikesta.

Sitten kuitenkin joku eksyy sinne, eräs viimeisestä bussista myöhästynyt enkeli, ja siitä alkaa rakkaus. Runot kertovat sitten kauniisti rakastavaisten yhteisistä hetkistä, heidän onnestaan, arjen pienistä hetkistä.

Minä en huomannut enää öitä, 
sinä valaisit päiväni. 

Runoissa maataan tuntikausia nurmikolla katselemassa pilviä, kerrotaan tarinoita, käydään syvällisiä keskusteluja, kävellään metsissä. Se taloon ilmestynyt rakastettu valloittaa puutarhan ja istuttaa sinne ruusuja; hän myös kirjoittaa runoja öisin, koska silloin näkee sanat paremmin.

Onnen hetkien lisäksi runoissa on kuitenkin myös melankoliaa, ensin jo rakkauden ollessa läsnä ja vielä enemmän sitten, kun rakastettu on jo poissa. Minä parantumattomana melankolikkona nautin suuresti tällaisesta kaihomielestä. Tässä esimerkiksi ote erään runon alusta:

Sinä olit meren äärellä hiljainen, 
sateessa katselit ikkunasta valuvia pisaroita 
sinusta heijastui silloin 
surumielisyys, 
aurinko ei aina voinut paistaa, 
kuiskasit minulle hiljaa 

Jo onnen hetkessä on myös tieto, että joskus tulee aika lähteä, muuttaa kauas. En tiedä kuoleeko se runojen rakastettu lopulta, sitä kirjan sivut eivät paljasta, mutta ainakin häneltä jää jälkeen tavaroita, joten hän olisi ehkä saattanut kuolla.

Surumielisyyden lisäksi rakastan näissä Ari Kokkosen runoissa usein esiintyviä tähtisumuja, galakseja, tähdenlentoja ja vastaavia. Sellaiset vain kerta kaikkiaan uppoavat minuun. Surumielisyys ja tähtitaivas yhdistyvät hienosti seuraavassa runossa, joka on yksi monesta suosikistani tässä kirjassa:

Sinä sanoit niitä kyyneleiksi, 
kaukaisia tähtisumuja, 
valovuosien päässä, 
ne olivat jonkun muistoja, 
kaukaisista tapahtumista, 
jossa tähdet syntyivät, 
tiedäthän, sanoit, 
synnyttäminen on aina kivuliasta, 
varsinkin tähtien. 

Ari Kokkosen runot kuvaavat hienosti rakkauden kahta eri puolta: täyttymystä ja onnea, menetystä ja surua. Hiukan olisi ollut hiomista pilkkujen käytössä ja vastaavassa, mutta kuitenkin jopa kaltaiseni pilkunviilaaja nautti suuresti näistä runoista, koska niissä on niin paljon kauneutta, herkkyyttä ja tunteiden syvyyttä.

Lämmin kiitos sinulle, Ari Kokkonen, kaikesta siitä kauneudesta, jota olet niin monin tavoin tuonut meidän muiden elämään, myös näiden runojen kautta!

Mediapinta 2017 
69 sivua 
Taitto: R. Penttinen 

Ari Kokkoseen voit tutustua kustantajan sivulla klikkaamalla tästä.

Runoilijan kotisivut: https://kokkonenari.wordpress.com/

Kirjasta ovat bloganneet myös

Kirja vieköön
Mummo matkalla
SusuPetal