Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Lappeenrantalainen Amanda menee kansalaisopiston ruotsin kurssille ja saa siellä vieruskaverikseen venäläisen Valentinin. He kiinnostuvat heti toisistaan, alkavat ensin istua yhdessä kahvilassa ja ovat pian umpirakastuneita.

Valentinilla on kuitenkin salaperäinen salkku ja salaperäisiä työmenoja. Pohja pettää Amandan alta, kun hänelle vihdoin selviää, että mies kuuluu Jehovan todistajiin ja on tullut Suomeen turvapaikanhakijana, kun Jehovan todistajia alettiin vainota Venäjällä. Eikö mitenkään olisi mahdollista olla vain suhteessa ja unohtaa tuo yksityiskohta Valentinin elämästä? Tuo hänen ahdistava uskontonsa. Amanda haluaisi pyyhkiä pois kaiken ei-toivotun ja olla niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Valentin olisi muuten niin ihana - kunhan hänellä ei olisi uskontoaan.

Halusin pakottaa hänet olemaan mitä tahansa muuta kuin Jehovan todistaja. Halusin pakottaa sanat Olen Jehovan todistaja takaisin häneen, niin että niitä ei olisi koskaan lausuttu tämän asunnon seinien sisällä. Halusin pakottaa sen kaiken pois hänestä, taikoa kuten saduissa, halusin omata mahtavat taikavoimat tai uskoa sellaisiin. 

Annamari Marttinen kuvaa taitavasti Amandan sisäisiä taisteluja itsensä ja tunteidensa kanssa. Toisaalta hän on kauhuissaan Valentinin uskonnosta, mutta toisaalta kuitenkin korviaan myöten rakastunut. Eikä riitä, että joutuu itsensä kanssa tappelemaan, vaan kun Amanda vihdoin uskaltaa kertoa totuuden muutamille läheisille, heiltäkään ei tipu tukea eikä ymmärrystä.

- Luuletko että he vain jakavat Vartiotornia ja Herätkää! -lehteä. Puvuissaan ja hameissaan. 
   Lopunajanodotus. Harmagedon. 
  - En ole niin tarkkaan ottanut selvää. En seurustele uskonnon kanssa. Vaan ihmisen. 
  - Kuinka olet noin naiivi? 
  Tunsin poskillani kuumotuksen kuin minua olisi lyöty avokämmenellä. 
  - Eikö Suomesta tai maailmasta löydy sinulle ketään tavallista miestä? Saisit kenet tahansa. 

Kun Marttisen romaania sanotaan takakannessa pakahduttavaksi, sitä se todella on kuvatessaan niin todentuntuisesti Amandan sisäistä kamppailua ja tunteiden myrskyämistä laidasta laitaan. Hän joutuu tilanteisiin, joissa ihmiset järkyttyvät Valentinin uskonnosta, ja toisaalta toisissa tilanteissa hän itse on se, joka kauhistuen törmää Jehovan todistajien uskoon ja elämään. Hän myös ihmettelee, miksi on erikseen Jumala ja Jehova ja miksi pelkkä Jumala ei riitä.

Kirjan kansilehdellä sanotaan, ettei Marttinen tyydy käsittelemään pelkkää uskonlahkon rajoittavuutta, vaan hänen kiinnostuksenkohteenaan on rakastunut nainen, joka haluaa nähdä vain miehen, ei tämän erilaisuutta. Tällaisen rakkauden sokaiseman naisen kuvaamisessa Marttinen onnistuu hienosti.

Tieto lisää tuskaa, se oli niin totta. Mutta milloin minusta oli tullut totuuden pakenija?

Kumpi lopulta voittaa, usko vai rakkaus? Eihän suhde tietenkään ole ongelmaton myöskään Valentinin näkökulmasta. Luulen, että jos Valentin oli niinkin tosissaan uskonsa kanssa, hän olisi potenut tästä hänelle niin kielletystä suhteesta suurempaa syyllisyyttä. Tarina kerrotaan kuitenkin Amandan näkökulmasta, joten Valentinin tuntemukset jäävät vähemmälle huomiolle.

Tässä meillä on kaikki nyt on todella mukaansatempaava ja kiinnostava romaani. On pakko saada lukea eteenpäin saadakseen tietää, mitä sitten tapahtuu ja mitä sitten. Ja kuinka tässä lopulta käy, mihin loppuratkaisuun Marttinen johtaa henkilönsä ja millaista reittiä pitkin.

Aikaisemmin olen blogannut Marttisen romaanista Törmäys, joka on myös hyvin vaikuttava teos.

Tammi 2019 
313 sivua 
Kansi: Markko Taina 

Kirjasta muualla:

Kirjarouvan elämää
Sinimarjan matkassa
Kirjasähkökäyrä
Kuristava kirsikka - lukupäiväkirja
Luetut kirjat -blogi
Kirjanmerkkinä lentolippu
LM-mummin kirjastossa - Leena-Maijan blogi