Annamari Marttinen: Törmäys

Istun sekä unessa että valveilla yhä uudelleen autossani ja lähestyn risteystä. Käsillä ovat viimeiset minuutit, sitten sekunnit, kun minulla on täydellinen elämä.

Näillä sanoilla alkaa tämä Annamari Marttisen kahdeksas romaani ja heti nämä ensimmäiset sanat koukuttivat  minut lukemaan, lukemaan ja lukemaan.

Aamu-niminen nainen lähestyy risteystä uudella autollaan ja samalla touhuaa uuden kännykkänsä kanssa. Hän on onnellisena menossa tapaamaan rakastettuaan Jarkkoa ja yrittää saada tätä vielä kiinni.

Samaan aikaan risteystä lähestyvät teini-ikäiset Miro ja Nadja, rakastavaiset hekin. Nadjan polkupyörä on hajonnut ja heillä on kiire, joten Miro on ottanut tyttöystävänsä pyörän tarakalle kyytiin.

Aamu tulee risteykseen eikä näe ketään. Miro ajaa suojatielle ja sitten rysähtää. Siitä onnettomuudesta lähtee liikkeelle tuskaisa uusi vaihe monen ihmisen elämässä. Aamu kamppailee musertavan syyllisyyden kanssa, Miro makaa teho-osastolla pahasti loukkaantuneena ja Nadjan vanhemmat ovat surun murtamia. Moni muukin ihminen heidän lähellään joutuu kärsimään.

Marttinen kuvaa järkyttävän todentuntuisesti kaikkien näiden henkilöiden tunteita, aivan kuin hän olisi itse kokenut nämä tapahtumat jokaisen näkökulmasta. Siksi lukijakin tempautuu mukaan tähän tarinaan niin täysillä. On pakko lukea kirja melkein yhdeltä istumalta loppuun asti. Oli helppo eläytyä itse kunkin asianosaisen tunnekuohuihin, mutta ei tunteilla silti mitenkään mässäillä kirjassa. Tällaisessa tilanteessa tunteet vain ovat dramaattisia, sillehän ei voi mitään.

On hyvä, että tällaisessa kirjassa tapahtumat kerrotaan monen eri henkilön näkökulmasta. Niistä muodostuu yhdessä hieno kokonaisuus, joka laittaa lukijan miettimään tilannetta monelta kantilta. Muutenkin tämä on pysäyttävä ja ajatuksia herättävä kirja.

Muutkin bloggaajat ovat tainneet sanoa samaa, että tämän kirjan lukemisen jälkeen ajamiseen suhtautuu varovaisemmin. Itsekin aloin vähän pelätä liikenteen vaaroja lukiessani...

Sitä mietin, että jos itse olisin ollut Aamu, olisinko halunnut tai varsinkaan uskaltanut ottaa yhteyttä niihin, joiden päälle tai joiden omaisten päälle olisin ajanut kohtalokkain seurauksin. Eikö sitä mieluummin hautautuisi kotiinsa piileskelemään... niin kuin Aamukin kyllä aluksi teki. Mutta kun en ole asiaa itse kokenut, en toki tiedä, ja kyllähän eri ihmiset toimivat samassa tilanteessa eri tavoin. Varmaankin monelle on tärkeää saada pyytää onnettomuuden uhreilta anteeksi.

Itselleni tämä oli ensimmäinen tutustuminen Annamari Marttiseen, mutta ei taatusti jäänyt viimeiseksi. Niin hyvän vaikutuksen tämä kirja teki minuun. Suosittelen.

Tammi 2016
361 sivua