Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Irma on jollain tavalla vinksahtanut ja hiukan hassu nainen. Hän asuu yksin Helsingin Hakaniemessä, on eronnut eikä ystäviä juuri ole. Poikansa puhelinsoittojakin hän välillä välttelee. Syytä tähän kaikkeen ei kirjassa selitetä; lukijan arvailuille jätetään tilaa.

Joka tapauksessa kerran Irma sitten lähtee Keravalle muistaakseni ostamaan viherkasvia, joka oli jollakin henkilöllä myytävänä. Hän kuitenkin päätyy väärään osoitteeseen, Irja Jokipaltion luo, eikä kehtaa mennä ilman asiaa, vaan päätyy esittämään Taloustutkimuksen kyselytutkijaa. Irjan kanssa sitten juodaan kahvit jos toisetkin seuraavien viikkojen aikana, samalla kun Irma uudestaan ja uudestaan päätyy myös muiden ihmisten oville taloustutkijaa leikkien. Sekä Keravalla että Hakaniemessä.

Kuten jo takakansi paljastaa, lopulta jotkut keravalaiset kuitenkin alkavat epäillä tutkijan aitoutta ja ottavat yhteyttä poliisiin. Irmalle tulee hätä käteen eikä hän vieläkään voi olla aina vain palaamatta "rikospaikalle", vaikka kiinnijäämisen riski kasvaa kerta kerralta suuremmaksi.

Irma esitetään kirjassa hyvin sympaattisena ja inhimillisenä hahmona, joka mokailee ja sekoilee oikein olan takaa. Hänellä on kuitenkin sydän paikallaan ja hän kiintyy vilpittömästi ovien takaa löytämiinsä uusiin tuttavuuksiin. Irmalle toivoisikin pelkkää hyvää. Kuinka sitten käy? Loppua kohti riemukas tahti vain kiihtyy ja jännityskin tiivistyy kiinnijäämisen pelossa. Arvaamattomat käänteet seuraavat toisiaan tässä tarinassa.

Aikaisemmin olin vain kuullut tämän kirjan nimen Nenäpäivä ja olin miettinyt, että mikähän ihmeen kirja se tuokin oikein on. Kun sitten ensimmäisen kerran tulin lukeneeksi takakannesta, mistä kirjassa on kysymys, jäin tarinaan heti koukkuun, eikä kansien sisältö pettänyt odotuksiani. Myös kirjan nimen tausta selviää kyllä, kunhan malttaa vähän lukea.

Rimmisen kielenkäyttö on railakkaan irrottelevaa ja värikästä. Hän kirjoittaa hyvin kuvailevasti ja käyttää omaperäisiä sanoja, joita ei muilla kirjailijoilla ole - tai ei ole ainakaan minua vastaan tullut.

Irmaa kohtaan tunsin sekä kiintymystä että myötähäpeää hänen toilauksiaan seuratessani. Aina ei tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Mutta hänen mokailunsa oli myös lohdullista, koska jokainenhan meistä joskus on epävarma, sählää ja mokailee.

Kerrassaan hyvän mielen kirja tämä oli.

Teos 2010
339 sivua