Se tapahtui syksyllä, mutta Ines liittyi mukaamme vasta keväällä, kun olimme jo luopuneet toivosta. Olen huomannut, että usein asiat tapahtuvat juuri siten, odottamatta, ilman ennakkovaroitusta.
Ineksen tulon myötä musisointi alkaa lyödä leiville. Sitten Augusto saa kirjeen enoltaan kotikylästään Ajudasta, jossa hän ei ole käynyt vuosiin. Kylä on kuulemma vaarassa jäädä meren alle. Kaiken lisäksi Auguston nuoruudenrakkaus on jäänyt leskeksi. Pakkohan hänen siis on lähteä käymään Ajudassa.
Tiedän syöksyväni kohti onnea tai onnettomuutta, ja sydämeni on pakahtua.
Muusikot lähtevät yhdessä matkaan, sillä ajankohta on siinäkin mielessä otollinen, että matkan varrella Oportossa järjestetään vuotuinen musiikkikilpailu, johon he aikovat osallistua. Palkintona olisi melko mukava rahasumma.
He ajavat kohti pohjoista aikoen käyttää matkaan yhteensä kymmenen päivää. Matkasta muodostuu melkoinen, melkein kuin Jäniksen vuosi portugalilaisittain. Sen verran kommelluksia ja absurdin tuntuisia juttuja miehille sattuu matkalla. Ineskin on toki mukana, mutta tämä on miesten romaani. Siellä joudutaan milloin mihinkin tappelunnujakkaan - ja mihin kaikkeen muuhun, sen voit itse lukea tästä kirjasta.
Perille Ajudaankin toki päästään lopulta. Yksi kirjan teemoista on Auguston isäsuhde - tai oikeammin sen puute. Augusto ei ole koskaan tuntenut isäänsä, joka on ollut äidin lyhytaikainen tuttavuus ja kadonnut kuvioista ennen pojan syntymää. Augusto pohtii:
Jos vain olisin saanut tavata hänet edes kerran, istua hänen kanssaan, kysyä häneltä neuvoa. Mutta hän on minulle kuin varjo, äänetön ja himmeä. Ja kun katselen tuon tuntemattoman miehen kuvaa, tunnen vihan nousevan sisälläni. Hänen pelkuruutensa tähden olen minäkin elänyt elämääni kuin varjo.
Tule risteykseen seitsemältä oli minun makuuni jotenkin sekavaa harhailua. Tien päällä ollaan, ja milloin missäkin mielessä eksyksissä, fyysisesti ja henkisesti. Miesten tappelut ja vastaavat eivät myöskään minua innostaneet, mutta jotain latinalaisen maagista tunnelmaa Haahtela on kieltämättä saanut vangittua teokseensa. Niin myös portugalilaista - ja haahtelalaista - kaihoa.
Haahtelan kieli on kaunista - ja Portugalin kuvaus. Ah, ihana Portugali! Tarina vie lukijan sekä Lissabonin kaduille että Portugalin maaseudun upeisiin maisemiin. Haahtelan visuaalinen kieli koukuttaa lukemaan aivan ensi riveiltä lähtien, sillä kirja alkaa näin:
Tämä maa on malvanpunainen, sen tuoksu läpitunkeva ja salainen. Meren suolasta nousee vastavirta, kivikossa on maurien ja merimiesten verta. Katselen maisemaa viimeisen kerran, näen puiden uneksivat rungot, poppelit ja mandariinipuut, kauempana Lissabonin kajon, joka on menneisyyden kajoa.
Haahtelan kirjoista suosikkini ovat tähän mennessä olleet Elena ja Adèlen kysymys. Myös Tule risteykseen seitsemältä on kyllä upea Portugalin kuvaus, vaikka ei muuten ihan minun tyyppistäni luettavaa ollutkaan. Rakastin silti nytkin Haahtelan kaunista kieltä, syvällisiä ajatuksia ja Portugalia, jonne haluaisi tällaisen kirjan luettuaan lähteä välittömästi!
Otava 2002
207 sivua
Kannen valokuva Joakim Eskildsen
Graafinen suunnittelu Päivi Puustinen
Kirjasta ovat bloganneet mm.
Lumiomena
P. S. Rakastan kirjoja
Kujerruksia
Sanojen jano
Magenta books
Sinisen linnan kirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti