Eeva Tikka: Odotus ja ilo

Mummo matkalla -blogissa oli viime viikolla puhetta Eeva Kilvestä, ja minäkin väitin, että hyllyssäni on yksi hänen kirjansa. No, se oli sitten kuitenkin Eeva Tikan runokirja. Kilpeäkin olen lukenut joskus nuorena, mutta nyt heittäydyin nauttimaan hänen kaimansa Eeva Tikan runoista, ja täysillä nautinkin.

Kuten takakansi kertoo, kokoelma Odotus ja ilo sisältää kehittyviä runojen sarjoja. Runot käsittelevät muun muassa äidin kuolemaa ja surua, vanhenemista ja muistin menettämistä sekä rakkautta. Muistinsa menettäneestä vanhuksestakin on niin kauniita runoja, että miten voikin niin kauniisti sanoa?!

Tässä ote runosta, jossa vanhus on ilmeisesti sairaalassa, jonne ei saa tuoda kuin muovikukkia. Mutta:

auringonkukat repäisevät kaihin 
                             katseen edestä 
syreenin tuoksu avaa tukkoiset keuhkot 
ja juhannusruusut 
pukevat hänet uudelleen morsiameksi. 
Vuode kukkii viileässä kesäyössä 
ja hän nukkuu silmät auki 
                                        silmät auki 
ettei kadottaisi olemassaolonsa kirkkainta ajatusta. 

Runoissa on paljon upeaa luontokuvausta. Näin keväällä mieleen jäi erityisesti muutama ihana kevätruno, joista yksi, ikävästä, odotuksesta ja ilosta kertova, on antanut kokoelmalle nimenkin.

Toinen kevätruno alkaa näin:

Yhä enemmän alan nähdä kasvoistani 
kun kaipaus kuluttaa lunta 
               ja esiin tulee epäröivä maa. 
Tämä on kevät: 
entinen tulee vastaan uutena ja odottavana 
niin että hengästyn ja tulee lämmin elämästä...

Kun kirjan nimikin on Odotus ja ilo, runoissa on myös iloa:

Ei elämä kadu 
iloa, jonka on kerran kutsunut esiin, 
yhä uudelleen se valmistaa juhlan 
                      vähistä aineksista 
kirjailee kutsukortit 
veden hopealla. 

Ja toisessa runossa:

... en tiennyt että on tämä aamu, 
ei siitä ollut olemassa ennustusta 
epätoivon päivinä. 
Kiven alta kuuluu ilohuuto. 
Siellä herättiin. 

Kokoelman runot on jaettu seitsemän eri otsikon alle. Mitä pitemmälle luin, sitä syvemmälle upposin ja suorastaan hukuin kaiken runsauteen: upeaan kieleen ja ihmeellisiin, unenomaisiin maailmoihin. Nämä ovat niin täyteläisiä runoja, että näitä pitäisi lukea vain yksi kerrallaan hitaasti maistellen, sulatellen ja nautiskellen.

Erityisesti jäivät mieleeni osiot Satu kulkee syviin metsiin ja Uni lukee minua. Jo niiden nimistä voi päätellä, että siellä samoillaan sadussa ja unessa, siellä on maagisia, hengästyttäviä tunnelmia. Esimerkiksi tässä:

Satu kulkee syviin metsiin 
joissa lämpö virtaa kuin jaguaarin hengitys 
virrat sekoittaa villiintynyt ilo 
ja tulva nousee tappavana syleilynä 
                                 puiden juurille. 

Tässä muutama subjektiivisin perustein valittu ote runoista, joista nautin. Mutta tämä kokoelma on vielä paljon enemmän! Nautin joka runosta, joka sanasta. Joten jos runojen lukeminen kiinnostaa, kannattaa tutustua Odotukseen ja iloon. Se on sanataiteen juhlaa, herkkua kauniin kielen ystäville.

Gummerus 2003 
92 sivua 
Kannen kuvat: Saara Tikka 
Kannen suunnittelu: Liisa Holm 

Kirjasta kertoo myös Ankin kirjablogi. Sieltä löytyy myös yksi runo liittyen tuohon suruun äidin kuolemasta, jonka itse mainitsin vain ohimennen tuossa yllä.