Kirjan alkupuolella McClung kuvaa erityisen ihanasti sitä, millainen Isä meillä on. Tässä pari otetta:
Olet unohtanut useimmat tuskasi, mutta Jumala ei ole unohtanut. Hänellä on tarkasti ylhäällä elämäsi jokainen hetki. Kyyneleesi ovat Hänen muistissaan tälläkin hetkellä.
---
Emme aina käsitä, kuinka silmittömästi Jumala on ihastunut meistä. Vanhempasi ehkä ylpeinä näyttävät valokuvia sinusta, mutta mitä se on verrattuna Jumalan äärettömään kykyyn olla suunniltaan ilosta jokaisen menestyksesi johdosta? Itse asiassa Jumala oli se, joka kuuli sinun sanovan ensimmäisen sanasi. Taivaallinen Isäsi iloitsi, kun vauvan käsilläsi tutkit kaikkea uutta. Hänen rakkaimpia muistojaan ovat lapsuuden naurusi. Toista samanlaista lasta kuin sinä ei ole ollut koskaan, eikä tule olemaankaan.
McClung kirjoittaa siitä, miten Jumala hoitaa ja parantaa meitä sisäisesti. Toisaalta kirja muistuttaa myös siitä, että olemme itsekin vastuussa monesta asiasta. Ei vain meitä kohtaan ole tehty syntiä, vaan mekin olemme tehneet syntiä Jumalaa ja muita ihmisiä vastaan. Jumala tahtoo näyttää meille sen, missä olemme menneet vikaan, niin kuin isäkin selittää lapsilleen, miksi se, mitä he tekivät, oli väärin. Näin taivaallinen Isämmekin myös kasvattaa meitä.
Taivaallinen Isämme ei tahdo pelkästään vapauttaa meitä menneisyytemme haavoista aiheutuvasta tuskasta, vaan Hän haluaa myös tehdä meistä täysikasvuisia sekä hengellisesti että psyykkisesti. Tämä vaatii aikaa ja oikeita valintoja. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että Hän kuluttaa kuukausia ja vuosia, mikäli on tarpeen, ei vain parantaakseen haavamme, vaan myös kasvattaakseen luonnettamme. Jos luonteemme ei kehity, haavoitumme uudestaan. Toimimme taas typerästi ja itsekkäästi vahingoittaen itseämme.
McClung ei pyöri muutenkaan pelkästään oman hyvinvointimme ympärillä, vaan muistuttaa lukijaa siitä, että Jumalan on saatava olla meidän elämämme keskipiste. Meitä ei ole luotu itsekkyyteen, vaan palvelemaan Jumalaa ja toisia ihmisiä. Haavoittunut ihminen juuttuu helposti itsesääliin, mutta olisi hyvä saada käännettyä katseensa itsestään ulospäin, Jumalaan ja lähimmäisiin.
Ohuudestaan huolimatta kirja sisältää niin paljon kaikkea, etten tässä pysty kaikkea mainitsemaan edes ohimennen. Itseäni jäi puhuttelemaan esimerkiksi ajatteluun liittyvä osio. Haavoittuneilla ihmisillähän on monia kielteisiä ajattelumalleja, ja masennamme usein itse itsemme negatiivisilla ajatuksilla itsestämme, Jumalasta, elämästä, kaikesta. McClung kannustaa opettelemaan sellaisten ajatusten korvaamista Jumalan ajatuksilla, joita löytyy Raamatusta. McClung kehottaa kirjoittamaan ylös omia kielteisiä ajatuksia ja etsimään niille myönteisiä vastakohtia Jumalan sanasta. Tällainen prosessointi ja uudenlaisen ajattelun opetteleminen vaatii tietysti aikaa, mutta kannattaisi varmaan kokeilla, minun ainakin!
Toinen itselleni tärkeä kohta oli ajatus siitä, ettei pidä niin helposti lannistua ja antaa periksi. Samoin pettymyksiin suhtautumista käsittelevä luku osui ja upposi.
Tämä kaikki ja paljon muutakin löytyy tästä kirjasta, jonka lukeminen oli ainakin minulle melkoinen kokemus ja tunnemyrsky. McClungin teksti teki sellaista syväkyntöä minussa, että tunsin vuorotellen sekä surua että iloa. Luin kirjaa monena eri päivänä, ja yllättäen McClung tarjoili joka kerta juuri sellaisia ajatuksia, jotka olivat ihmeen ajankohtaisia minulle juuri sinä päivänä. Tämä olikin taas yksi sellainen oikea kirja oikealla hetkellä.
Lähetysnuoret ry 1986
153 sivua
Alkuteos The Father Heart of God 1985
Kansi: Arja Virtanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti