Barbadoksella on paikalla monia GoodFoodin merkkihenkilöitä, ja alkaa vaikuttaa, että heillä on tekeillä jotain hämärää. Jotain he salailevat, menevät vaikeiksi Marin viattomasta kommentista, ja Antti suorastaan suuttuu Marille, jos tämä esittää kysymyksiä. Miehet tulevat myös oudon levottomiksi eräästä kukkamekkoisesta tytöstä. Mikä heitä vaivaa?
Samaan aikaan Outi Mäkinen-Douglas on matkustanut Lontoosta Helsinkiin, kun hänen vanhainkoti Iltaruskossa asuva äitinsä on taas saanut infarktin. Sen enempää Iltaruskon henkilökunta kuin Outikaan eivät saa kiinni Outin sisarta Helenaa, joka on lähtenyt aivan yllättäen talvilomalle Karibialle. Kaiken lisäksi Iltaruskossa tuntuu tapahtuvan kummia öiseen aikaan. Kuka siellä puuhastelee ja mitä?
Mari puolestaan on vuokrannut Helsingin-asuntonsa toimittaja Salli Saariselle, joka pääsee kiinnostavan jutun jäljille. Ruokajätti GoodFoodin toiminnassa tuntuu tosiaan olevan jotain epäilyttävää.
Kirjassa tulee sitten vastaan niin geenimaissia, hullun lehmän tautia kuin Creutzfeld-Jacobin tautia. Toisella puolella on koko joukko elintarvikebisneksessä toimivia pahiksia, joita vastaan Auringon lapset -niminen aktivistiryhmä taistelee. Aika karmeita asioita ruokajätin kiillotetun julkisivun takaa lopulta paljastuu.
Kiinnostava aihe kaikin puolin. Keskivaiheilla aloin kyllä hiukan tylsistyä, mutta onneksi jatkoin lukemista, koska loppua kohti tahti kiihtyy ja jännittävät käänteet seuraavat toistaan.
Mari ryntäsi käytävään, sulki portin. Oli vaikea saada lukkoa paikoilleen ja avainta lukkoon, sillä käytävä oli säkkipimeä. Siellä ei ollut yhtään ikkunaa. Jännitys teki käsistä kömpelöt. Tunnustelemalla löysi metalliset lenkit, joihin lukko piti pujottaa. Hänen kätensä vapisivat ja avaimet olivat pudota, niitä oli renkaassa kaksi.
Vielä painallus ja lukko napsahti kiinni.
Hän oli turvassa! Vaikka joku murtaisi talon ovet, hän olisi turvassa. Mari ryntäsi vessaan. Turvassa? hän mietti istuessaan. Täysin yksin tuhansien kilometrien päässä kotoa saaressa, jossa ei asu yhtään tuttua ihmistä, ja tappaja odottaa talon ulkopuolella.
Siinä sivussa kirja ottaa myös kantaa siihen, miten kolmas maailma saa toimia teollisuusmaiden kaatopaikkana ja hyväksikäytettävänä.
Eikä tässä kaikki. Salli oli löytänyt jo aiemmin ihmisoikeusjärjestöjen sivuilta tietoja Afrikan kaakaoviljelmiltä. Papuja keräsivät lapset, joita pidettiin orjina. Kukas muu pellot omisti kuin GoodFood.
Salli nousi ja kaatoi roskakorinsa lattialle. Siinähän se aurinko hymyili ryppyisessä Nami Namin käärepaperissa. Hienoa, hänkin söi suklaata, jota piestyt lapset keräsivät näppärillä pikku käsillään.
Luonnollisesti kiinnostavaa on myös päästä kirjan myötä nojatuolimatkalle Barbadokselle, josta en ollut tiennyt muuta kuin että se sijaitsee Karibialla. No nyt tiedän edes hiukan enemmän. Samalla tuli tehtyä uusi maabongaus henkilökohtaisessa maahaasteessani, johon olen kovin koukuttunut.
Otava 2006
316 sivua
P. S. Mitä tulee blogin tunnisteisiin, olen niiden kanssa pulassa mennen tullen. Jaoin nyt Latinalaisen Amerikan erikseen Etelä- ja Väli-Amerikaksi, koska tiedän kyllä, etteivät kaikki USA:n eteläpuoliset maat ole latinalaisia. Aikaisemmin olen lukenut Belizestä ja nyt Barbadoksesta, joista kumpikaan ei ole latinalainen. Yritän nyt elää tämän uuden jaon kanssa.
Kiitos lukuvinkistä. 2006 ja puhutaan jo siitä, että lapsia orjuutetaan kaakaoviljelmillä. Olisi hyvä tietää, onko tilanne pysynyt samana vai muuttunut. Olisi kamalaa syödä suklaata, kun lapset on orjuutettu poimimaan kaakaopapuja.
VastaaPoistaKyllä tuota tapahtuu varmasti paljon kaiken aikaa. Olen joskus lukenut tietokirjoja ihmiskaupasta, siis muustakin kuin seksiperäisestä, ja sitähän on maailmalla ihan hirveästi. Ihan varmasti myös lapsia käytetään hyväksi. Itse haluaisinkin mahdollisimman paljon käyttää reilun kaupan tuotteita, mutta en ole kovin hyvin onnistunut siinä. Tulee oltua vähän niin kuin "osa-aikareilu"...
Poista