Kirsi-Klaudia Kangas: Punainen myssy

Punainen myssy on sekä hieno psykologinen romaani että upeaa Jäämeren rannikon karun luonnon kuvausta. Ihastuin täysillä tähän pieneen suureen teokseen, joka pääsikin kertaheitolla lempiromaanieni joukkoon. Vaikka kirja on ohut, luin sitä melkein koko päivän, hitaasti ja nautiskellen. Tämä oli sellaista gourmet-herkkua, ei mitään nopeasti hotkittavaa pikaruokaa.

Kirja kertoo eläkeikäisestä pariskunnasta, Eilifistä ja Gudridista, jotka elävät pienessä pohjoisnorjalaisessa kylässä. Kylän esikuvana on Ekkeröy Finnmarkissa eli Ruijassa. Kylä on joskus ollut vilkas, siellä on ollut kalatehdas ja paljon kalastajia, mutta sitten kalan menekki on hiipunut, tehdas on suljettu ja nuoret muuttavat etelään.

Eilif on kveeni, Suomesta muuttaneiden vanhempien poika, Gudrid puolestaan on norjalainen.

Kirja kuvaa Eilifin, karun ja juron maalaisukon arkista elämää, kun vaimo lähtee viikoksi etelänlomalle, ja mies jää yksin kotiin. Vaikka ulkonaisesti kirjassa ei tunnu tapahtuvan paljon, ei varsinkaan aluksi, luonnon ja arktisella seudulla sijaitsevan kylän elämän kuvaus vei minut heti mennessään. Ja vähitellen, kun näennäisen tapahtumattomuuden pintaa raaputetaan, sen alta paljastuu isoja asioita.

Alusta asti on selvää, että Eilif kantaa sisällään jotain raskasta menneisyyden painolastia. On kiehtovaa, miten kirjailija ripottelee sinne tänne pieniä vihjauksia, mutta ei paljasta koko totuutta kerralla. Sellainen herättää uteliaisuuden: mitä on tapahtunut? On pakko lukea eteenpäin saadakseen tietää.

Jo takakannessa viitataan noihin Eilifin menneisyyden haamuihin. Kylässä parveilee kesäisin paljon turisteja, ja Eilifin seuraan hakeutuu uudestaan ja uudestaan nuori saksalainen mies kameroineen. Hänen kauttaan Eilif joutuu kohtaamaan kaiken sen, mitä on yrittänyt haudata mielensä uumeniin. Siellä on syyllisyyttä, häpeää, vihaa, katkeruutta ja ennakkoluuloja.

Eilif pyyhkii nämä menneet tapahtumat pannukahvin voimalla pois tietoisuudestaan. Hän koettaa keskittyä tarkkailemaan tuulen navakoitumista. Ikkunasta hän näkee kajavien taistelevan tuulta päin pesälle palatessaan. 

Kirsi-Klaudia Kangas on luonut Eilifistä todella inhimillisen ja todentuntuisen hahmon, joka on lihaa ja verta. Mies on ihanan juro, jääräpäinen ja ennakkoluuloinen. Rakastin kirjan henkilökuvausta ja sitä, miten Eilifin mielenliikkeet paljastuvat vähitellen kaikkien arkisten puuhien lomassa. Ehkä ihan muutama sana ja lause siellä täällä avaavat taas jotain uutta.

Myös Eilifin ja Gudridin suhdetta kirja kuvaa tarkkanäköisesti. Miten kaksi ihmistä elää rinnakkain, mutta kummallakin on oma maailmansa, jota ei toiselle avata. On puhumattomuutta, sitä meille suomalaisille niin tuttua.

Lapinhulluna rakastin tietysti myös kaunista luontokuvausta, jota kirja tarjoilee runsain määrin. Kaltaisilleni lapinhulluille tämä kirja onkin todellinen herkkupala! Se aiheutti valtavaa matkakuumetta, mikä on surullista, koska tänä kesänä ei Lappiin päästä, Norjan Lapista ja Ruijasta puhumattakaan. Mutta toisaalta tällainen kirja on hyvä korvike. Nojatuolimatkoillehan onneksi pääsee koska vain!

Voi, se luonnon - ja kielen - kauneus:

Eilif seuraa ikkunastaan hetken lintutunturin vetäytymistä valkoisin siivin vuoroin merelle, vuoroin kohti kalliojyrkännettä. Aurinko paistaa matalalta. Valo saa lintujen valkoiset kyljet hohtamaan kuin tähdet, jotka syttyvät ja sammuvat siipien tahdissa tummuvaa merta vasten. 
  Vuonon eteläpuolen tunturit hohtavat violetin monissa sävyissä. 

Tällainen hidas, luonnonläheinen kerronta vanhenevan miehen arjesta oli ihanan leppoisaa luettavaa: Kaukana on kavala maailma, kun saa seurata kiireetöntä elämää Jäämeren rannalla:

Eilif latoo rannallaan polttopuita verkkaisesti. Kiirettä hänellä ei ole mihinkään, eläkeukolla. 

Kiireettömästä arjesta, luonnonläheisyydestä ja miehestä päähenkilönä tulee mieleen Havukka-ahon ajattelija, vaikka muuten Punainen myssy on tietysti aivan omanlaisensa kirja. Huovinen on humoristi, kun taas Kankaan romaanissa on syvällistä psykologiaa ja kipeitä kokemuksia.

Huumorin pilkettäkin on siellä täällä, kun kirjailija kuvaa esimerkiksi kylän ukkojen omakehua tai naapurusten suhtautumista toisiinsa: naapurihan on aina outo ja tekee kaiken väärin, niin myös tässä kylässä.

Voisin kai hehkuttaa tätä kirjaa aivan loputtomasti, mutta johonkin on pantava piste. Joka tapauksessa jos pohjoinen luonto ja psykologiset romaanit kiinnostavat, tämä voi olla sinun kirjasi! 

Teoksessa on mukana toimittajana ja kuvataiteilijana työskentelevän Kirsi-Klaudia Kankaan piirroksia.

Aikaisemmin keväällä bloggasin Kankaan surukirjasta En enää laske tunteja ja elämäkertateoksesta Afrikka valitsi minut - Pertti Söderlundin elämä. HUOM! Vaikka nämä kaksi ovat kristillisiä kirjoja, Punainen myssy on ihan tavallinen romaani, jonka uskaltaa ateistikin lukea. Yhdessä kohdassa on muutama rivi Jumalasta, mutta siinäkään ei mitenkään saarnata.

Tässä mielessä Kankaan romaanista tuleekin mieleen vielä toinen kirjailija, ihailemani japanilainen Ayako Miura, joka oli syvällisiä romaaneja kirjoittava tunnustava kristitty, mutta mainitsi Jumalan kirjoissaan vain ohimennen. Häntäkään Kangas ei toki muuten muistuta, mutta tämä asia vain tuli mieleen.

Väyläkirjat 2017 
143 sivua 

Kirjasta on blogannut myös Kirjablogi Tuulinen maa & kahvi.